Ystävänpäivän kunniaksi,

Häätapoja muualla, olkaa hyvä!

Aasiassa ja Arabiassa ajatellaan, että mitä isommat ja komeammat häät ovat, sitä paremmat ennusteet avioliitolle.
Häiden järjestämisessä ei säästellä vaan morsiamen perhe haluaa näyttää mihin sillä on varaa ja varmistaa näin asemansa muihin nähden.
Kaukoidässä vietetään häitä hyvin perinteisesti ja jokaisella rituaalilla on oma merkityksensä. Intialainen hindu-pariskunta sitoutuu hindupapin edessä noudattamaan avioliiton kolmea tärkeintä käskyä: uskonnollista kuuliaisuutta, monen pojan synnyttämistä ja seksistä iloitsemista.
Morsiamen perhe maksaa runsaat myötäjäiset sulhasen perheelle.

Japanissa sulhanenkin joutuu maksamaan suuret myötäjäiset ja maksamaan myös kahden vuoden palkkansa maksuksi hääjuhlista.
Häissä sintopappi vihkii kolme sakekuppia (riisiviiniä) ja hääpari juo sakea kolmesti kolmesta kupista. Hääpari vaihtaa häissä kolme kertaa vaatteita ja viimeinen morsiamen puku on valkoinen morsiuspuku.

Balilla kalliit hääseremoniat voi välttää morsiamen ryöstöllä, jonka ovat morsiamen ja sulhasen vanhemmat keskenään sopineet.Jos ryöstö tapahtuukin vastoin morsiamen vanhempien tahtoa, ajetaan hääparia takaa armottomasti mutta hääpari on turvassa astuttuaan hyvän ystävän kynnyksen yli. Vanhempia voi lepytellä lahjoilla.

Thaimaassa mennään monesti naimisiin huhtikuussa kun alkaa tulen jumalan Maha Phromin kunniaksi vietettävä Song-Kran-juhla. Sadun mukaan Maha Prom katkaisi itse itseltään pään ja tämä antaa Thaimaalaisten mielestä aiheen iloisille ja rennoille juhlille. Sulhanen maksaa Thaimaassakin komeat myötäjäiset tai ostaa morsiamelle hyvin kalliin sormuksen. Vastalahjaksi morsiamen perhe järjestää komeat hääjuhlat 200-500 vieraalle.

Islaminuskoisissa maissa häät pidetään morsiamen kotona ja sinne on kutsuttu mahdollisimman monta vierasta. Imaami asettaa morsiamen ja sulhasen kädet päällekkäin niin, että peukalot koskettavat toisiaan, pitäen käsiä tässä asennossa imaami ja muut vieraat lukevat koraanin alkuluvun. Sitten alkaa itse hääjuhla, johon joissakin maissa kuuluu vatsatanssijan esitys.
Bulgariassa uskotaan punaisen värin voimaan, symboliikan mukaan islaminuskoisissa maissa punainen on veren ja tulen väri, se merkitsee rikkautta, voimaa, hedelmällisyyttä, nuoruutta, kauneutta ja rakkautta. Tätä vastaavaa symboliikkaa on bulgariassakin, morsiamen puku, kengät ja vyö ovat punaiset, siellä käytetään punaista kukkakoristeista häälippua, heitetään morsiamen kylpyveteen hehkuvia hiiliä ja hääparin on hypättävä morsiamen äidin punaisen vyön yli.

Juutalaisia häitä vietetään missä vain, hääparin pitää seistä katoksen alla tai rukousliinaa pidetään kummankin pään päällä.
Kun sulhanen murskaa rabbin vihkipuheen jälkeen lasin jalallaan, on vihkiminen suoritettu. Tämä ele muistuttaa Jerusalemin temppelin hävityksestä. Ortodoksijuutalaisissa häissä hääjuhlan aikana sukupuolet on erotettu toisistaan aidalla, naiset istuvat vasemmalla ja miehet oikealla.
Marokossa miehet ja naiset juhlivat erikseen. Vain sulhanen saa astua naisten telttaan morsiamensa luokse. Isä etsii sopivan aviopuolison lapsilleen. Marokossa on poikkeuksena berberiheimo Ait Haddidou joka pitää joka syyskuu avioliittomarkkinat, iloisessa juhlassa miehet ja naiset voivat etsiä itselleen puolison vanhemmistaan välittämättä.
Venäjällä kansallisiin pyrkimyksiin kuuluu, että hääparit palaavat vanhoihin perinteisiin, kirkkovihkimiset ovat runsaasti yleistyneet. Entisessä neuvostoliitossa oli yli sata erilaista uskonnollista yhteisöä.

Nykyisin pidetään vieraanvaraisia komeita häitä, joita varten säästetään pitkäänkin, syödään ja juodaan runsaasti ja joskus häät kestävät useampiakin päiviä varsinkin maaseudulla.
Kaikista epäsovinnaisin ja erikoisin tavoin viettävät häitään amerikkalaiset. Pääasia on, että häissä on hauskaa!
Amerikkalainen menee vihille yhtähyvin pilvenpiirtäjän ikkunanpesijän lavalla kuin kesken laskuvarjohypyn. Amerikassa suositaan myös suuria seurapiiritapahtumahäitä missä morsiamen isä saattaa vaalia tärkeitä mahdollisia liikemiessuhteitaan.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!