Siurolaisuus

Siurossa paljasjalkaiset siurolaiset tervehtivät tutulla hämeellä paluumuuttajaa ja sitäkin uutta asukasta, joka on juuri muuttanut tänne ja puhuu savoa. Täällä kuulet raksamiehen ja tohtorin turisevan kadun kulmassa kirjailijan kanssa. Yksi könyää illalla tölliin ja toinen huvilaansa, kolmas avaa kerrostalon ulko-oven. Naapuri on usein "villi ja viinaan menevä", täällä meillä taas ollaan sovinnaisemmin "villejä ja viisaita". Kuten Maija Majamaa kertoo Maria Ahokkaan koostamassa Siuron ja Kuljun historiikissa: "Siurolainen vältti turhat touhut. Kunhan oli koreat maisemat, kavereita, pullo viinaa ja jutunjuurta. Se riitti."

Siurolaisuutta ei voi vangita, vaikka jotkut lehtimiehet sitä reportaaseissaan koettavatkin sanoittaa vaalimisen arvoisena ilmiönä. Siurolaisuus pitää itse kokea esimerkiksi harrastamalla "siuronpelaamista". Se on yleiskieleenkin levinnyt termi kuvata pelaamista, jossa tukalassa paikassa ei pystytä pelaamaan tolkullisesti, mutta silti yritetään osoittaa pelaaminen tolkulliseksi, vaikka oikeasti tehdäänkin tolkutonta jäynää vastustajalle.

Jos asut riittävän pitkään Siurossa, voi olla, että ulkomaailmaan matkustaessasi käy niin, että ennen kuin saat suutasi auki, tuntematon tuttavuus kommentoi:  "Siurostako sitä tullaan?"

Sortin sakkia me siurolaiset olemme, sitkeää väkeä, hersyviä ja mukavasti vimmaisia.
Tervetuloa!