KYMMENEN KYNTTILÄÄ

Kertoja: Tapahtuu talvisessa metsässä myöhään illalla. Ei ole vielä pimeä, mutta kohta pimenee.

Henkilöt: kynttilät Liekki, Loimu, Loiste, Leimahdus, Säde, Pilke, Välke, Lyhty, Loimu, Hohto, Kuusi, Joulupukki

Vaatetus: Kynttilöillä vaaleat harsopuvut, kuusenhavuseppeleet päässä, sytyttämättömät kynttilät kädessä. Kuusiasu, Joulupukinasu.

Liekki: Pitäkäähän kiirettä veliseni, kohta yllättää meidät pimeä. Mitä siellä seisoskelette ja katsotte?

Loimu: Katsotaanpahan vain tuon kuusen kauniita oksia. Kuusi on onnellinen mies: kaikki oksat täynnä naavaa, ja hän kyllä kelpaa ihmisten joulukuuseksi. Se on toista se, kuin meidän ansiomme, veliseni.

Liekki: No, entäs sitten? Mitä hänen joulunsa meihin koskee? Meillä on muutakin, metsää, valoa ja toisemme. Kyllä me tulemme toimeen jouluttakin.

Loiste: (puuttuu puheeseen) Ai, mitä hänen joulunsa meihin koskevat? Minäkin tuota vain ajattelin, miten me seisomme ja juttelemme täällä metsässä, eikä kukaan koskaan näe loistoamme, vaikka joulukuusen näkevät kaikki, Ohhoh!

Leimahdus: Ohhoh!

Säde: Kylläpä käy jo liian yksitoikkoiseksi elää yksistämme täällä metsässä aamulla, päivällä ja illalla. Jos meillä olisi edes vähäinen osuus tuosta kuusen tulevasta jouluilosta, näetkös, niin sinä Liekki voisit loistaa oikein herrasväelle ja me muutkin saisimme ehkä pienen pilkahduksen siitä tunteesta. Olisipa se jotakin, veli hyvä.

Liekki: Olisipa niinkin. Minä liekehtisin salin täydeltä kynttilänvaloani.

Säde: Ja minä antaisin liekkini loistaa aamusta iltaan. Se vasta olisi suloista valoa! Mielestäni on aivan kohtuullista, että kuusi antaisi joulustaan osan muillekin.

Pilke: Sekö kitupiikki? Ennen hän kerjäsi meiltä lumensulatusta oksiltaan.

Välke: Niinpä niin, ja juuri sen tähden voisimme pitää pienen jaon hänen kanssansa.

Lyhty: Lumensulatuksestako?

Loimu: Eipä suinkaan, vaan hänen korvauksestaan siitä. Minusta näyttää nyt ilta pimenevän (pimenee) ja taivas vetäytyvän pilveen, nythän emme tarvitsisi muuta kuin pikku tikkaat kuusta vasten, kiipeäisimme hänen oksilleen, ne ovat sirot ja vahvat ja kestävät kyllä kynttilöiden painon ja sitten me…

Hohto: Sittenkö pääsisimme varkain mukaan hänen jouluunsa? Etkö häpeä Loimu-veliseni?

Loimu: Kuka tässä varkain kiipeämisestä puhuu? Me vain pikkuruisen, hyvin pikkuruisen keventäisimme sen saiturin ylellistä kuormaa jouluna. Eihän se toki liene muuta kuin oikeus ja kohtuus. Olemmehan viestinä taivaan kirkkaudesta. Meidän liekeistämmehän hohtaa myös ilon ja leikin taika. Kun meidät sytytetään, niin maailman pimeys haihtuu, ja tulee syvä ja lempeä valon aalto.

Välke: Odotetaan, kunnes on ihan pimeää, haetaan Peikkolasta tikkaat ja sitten kiipeämme…ohho, joku tulee…shhh! (näyttää sormi suun edessä muille, että nyt kaikki ihan hiljaa.)

(Joulupukki tulee kantaen isoa lahjasäkkiä, viheltelee iloisesti, heittää säkin maahan): Oh-hoijaa, väsyy se joulupukinkin selkä, lahjojen antaminen ja kantaminen käy työstä. Taidanpa pitää pienen taukojumpan (alkaa voimistella), kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös (jää ylös) ja sitten kädet sivuille (käsi osuu lähimpään kynttilään) Ohhoh mikäs siinä on! Mitä ihmettä! Tämmöinen joukko joulukynttilöitä keskellä metsää! (kiertelee kynttilöiden lomassa) Kaikki niin murheellisia, eikä liekkiä missään. Nyt minä muistan! Tonttu Hajamieli hukkasi joulukynttiläpaketin metsään viitisen sataa vuotta sitten. Nämä ovat varmasti ne kynttilät. Onpa hyvä, että löysin ne ja tämmöisen määrän. Voin vaikka jakaa ne ihmisten iloksi.

Hohto (varovaisesti kysyen, joulupukkia katsoen): Olemmeko me joulukynttilöitä?

Joulupukki: No, totta maar olette, vieläpä Tonttulassa valettujakin, huomaahan sen nyt erinomaisesta työstä. Viisi sataa vuotta metsässä, eikä väri pinnassanne ole murentunut, kukaan ei ole katkennut ja sydämenne ovat ehjät. Muotoa ja väriä on vaikka muille antaa.

Liekki: Vietkö sinä meidät – jonkun ihmisen luokse?

Joulupukki: No varmasti vien ja tuon kuusen myös. (ottaa säkistään kirveen, ”hakkaa” kuusen juurta muutaman kerran, kuusi menee lattialle makaamaan.)

Loimu (häpeissään, katselee maahan.): Aioimme kiivetä siihen salaa ja lähteä viettämään joulua, uskoimme, että joku ihminen tulee hakemaan sen joulukuusekseen.

Joulupukki: Rehellisyys maan perii. Muistakaa aina olla rehellisiä ja puhua avoimesti asianne. Jos jotakin asiaa haluaa, pitää siihen pyytää avoimesti lupaa. Sen te olette nyt oppineet. Nyt sytytän teidät kaikki kynttilät (sytyttää kynttilät yksitellen) Nyt palavat kaikki kynttilät! Kynttilän erikoisuus riippuu siitä paikasta, missä se palaa ja kenelle se palaa. Vien teidät tosi erikoiseen paikkaan, nimittäin sairaalaan, lasten iloksi! Koristelen tämän kuusen ja ripustan teidät siihen. Pääsette oikein sairaalan joulukuusen kynttilöiksi.

Loiste: Tämä on elämämme paras joulu, kiitos rakas Joulupukki. Kyllä on kynttilän elämässä parempi valaista ja lämmittää vähän aikaa kuin olla jäätynyt kynttilä vuosisatoja.

Joulupukki: Ja sitten matkaan koko komppania! (”Ottaa” kuusen ja kynttilät seuraavat Joulupukkia.)