Siurolaiset alkujaan lappalaisia?

Alkuperäisiä Siurolaisia on arveltu lappalaisiksi, johtuen monista alueen alkujaan lappalaisista paikannimistä, on esitetty arveluja, että paikalle saapui myös savolaisia. Siitä onkin hauskaa ajatella, että ehkäpä Siurolaisten verissä elää yhä metsästys, kalastus ja keräily ja savolaisten luonne.Tämä on nyt pelkkää spekulaatiota mutta kuka tietää?
Ainakin luonto ympärillämme on rikas ja antaa paljon mahdollisuuksia, koko syksyn alueella kerättiin mm. ahkerasti suppilovahveroita ja herkullisia reseptejä vaihdettiin avokätisesti.

Kun luin Siuro.netistä tästä asiasta, nousi mieleeni tämä vanha kansansatu Liposta ja Tapiosta, Hilkka Tervonen on kirjoittanut sen kansansadun pohjalta.

LIPPO JA TAPIO (Kansansadusta kirjoittanut Hilkka Tervonen)

Elipä kauan sitten Pohjolassa metsästäjä, Lippo liukas mies, nopea kuin kärppä.
Läksi kerran metsälle riistaa tavoittamaan. Koko päivän hän hiihti, vaan ei saalista saanut.
Illan tullen hän suuntasi kulkunsa tutulle erämajalle. Edellinen kävijä oli pilkkonut polttopuut valmiiksi, niin kuin tapana oli. Lippo teki tulen, ja pian maja lämpeni. Hyvä oli metsämiehen nukkua yönsä lämpimässä.
Aamulla Lippo nousi jo varhain virkeänä ja kävi pilkkomassa uudet polttopuut seuraavaa tulijaa varten. Ryhtyi sitten metsälle itseään valmistamaan. Kolisti suksiaan vastakkain ja luki loitsun:

”Anna Tapio
tänä päivänä
kolme saalista:
yksi sukselle,
toinen toisell,
kolmas sauvoille!”

Tuskin hän oli sukset jalkaansa saanut, kun huomasi jo kolmet peuran jäljet lumessa. Hyvillä mielin hän läksi jälkiä seuraamaan ja pian näki vähän matkan päässä kolme peuraa edellään juoksemassa. Lippo lisäsi vauhtia, vaan vielä nopeammin laukkasivat peurat. Koko päivän hiihti peurojen perässä, ei niitä tavoittanut eikä saaliiksi saanut. Sukset hänen jaloissaan alkoivat tuntua painavilta kuin kivet. Hanki jarrutti Lipon menoa, ja puiden oksat pudottelivat lunta hänen niskaansa. Hiihtäminen kävi kovin raskaaksi ja vaivalloiseksi.

Ilta jo hämärsi, kun äkkiä puiden lomasta pilkotti valon kajastusta. Siellä oli komea kartano, jonne peurat juoksivat, ja Lippo niiden perässä hiihti. Olipa kartanolla monenlaisia metsän eläimiä: peuroja, kettuja, susia, karhuja, riistaa oravasta ilvekseen. Lippo riistan paljoutta ihasteli ja arveli joutuneensa Tapiolan kartanolle.

Uupuneena Lippo riisui sukset jaloistaan seinustalle ja astui taloon sisälle.

Suuressa lämpimässä tuvassa oli isäntänä vanha valkopartainen ukko, itse Tapio, metsänhaltija. Hänen tyttärensä istui solmimassa kaunista pirtanauhaa. Molemmat tarkastelivat vierasta uteliaina. Pyörähti siitä ukko ketterästi pihalle ja pian taas pirttiin takaisin kysyen: ”Ken lienee vieras, joka on minun oriini niin näännyksiin ajanut, että niillä karva hiestä kiiltää?” Lippo vastasi: ”Minä Lippo metsänkävijä niitä saaliiksi tavoittelin, vaan vikkelämpiä ovat Tapion oriit. En niitä kiinni saanut.” Ukko hänelle virkkoi: ”Olet varmaankin väsynyt ja nälkäinen. Sinun täytyy syödä ja levätä. ”Pyysi tytärtä tuomaan vieraalle syötävää.

Tytär kantoi pöytään talon parhaita herkkuja, joita Lippo söi kyllikseen. Tapio sanoi: ”Nyt sinun metsämiehen täytyy jäädä Tapiolaan. Kun olet tänne tullut, et voi enää pois lähteä.” Niin jäi Lippo Tapiolaan asumaan. Tapio seurasi hänen askareitaan ja mieltyi pojan ahkeruuteen ja neuvokkuuteen. Hän kutsui Lipon puheilleen ja sanoi: ”Olen sinun puuhiasi katsellut ja sinut kelpo mieheksi havainnut. Tapiolassa tarvitaan vävyä, miestä sorealle tyttärelleni.

”Etkö tulisi vävykseni,
mieheksi tyttärelleni?
Hyvä on täällä ollaksesi,
elääksesi asuaksesi.”

Lippo oli jo Tapion tytärtä myötämielin katsellut ja suostui ehdotukseen. Pian vietettiin Lipon ja Tapion sorean tyttären häitä. Ne olivat mahtavat pidot. Koko metsän väki juhli Tapion tytärtä miehelään.

Elelivät Lippo ja hänen nuorikkonsa onnellisina Tapiolassa, Jonkin ajan kuluttua heille syntyi poika. Lippo tuumaili, että pojan pitäisi päästä isänsä kotiin kasvamaa. Kaipasi itsekin omaan kotimökkiinsä. Vävy alkoi Tapiolta pyydellä lupaa päästä kotiin perheinensä. Appi esteli kovasti. Tiesi metsänvaltias, ettei voi Tapion tytär mennä asumaan ihmisten maille.

Tapio laati suunnitelman, miten voisi lähdön estää tai saisi ainakin tyttärensä takaisin Tapiolaan. Hän aikoi ehdoksi asettaa, että Lipon pitäisi tehdä sukset hänen ohjeensa mukaan. Ohje olisi niin vaikea, ettei Lippo ymmärtäisi eikä osaisi suksia sen mukaan valmistaa. Vaan jos sittenkin osaisi, olisivat suksenjäljet erilaiset kuin muiden suksien. Tapion suksenlatua myöten tytär takaisin kotiinsa osaisi.
Sanoi Tapio Lipolle: ”Pääset kotiisi, jos teet minulle sukset ohjeeni mukaan:

”Laadi oksa olkahasen
pää aseta pälkähesen.”

Lippo meni metsään suksentekoon ja mietiskeli, mitä tarkoitti Tapion ohje.

Kun ei sitä ymmärtänyt, teki ihan tavalliset suorat sukset ja vei ne Tapiolle. ”Eivät ole nämä minun sukseni, sanoi Tapio. ”Tee uudet ohjeeni mukaan.” Tuumaili taas Lippo, mietti monta päivää ja meni metsään suksentekoon. Vaan ei vieläkään ohjeesta selvää saanut. Teki taas tavalliset sukset ja vei ne Tapiolle. ”Eivät ole nämäkään vielä minun sukseni”, sanoi Tapio. ”Yhden kerran saat vielä yrittää. Jos et sittenkään osaa laatia suksia ohjeeni mukaan, et pääse koskaan pois Tapiolasta.

Mietti taas Lippo, kovasti vaivasi päätään. Talvi kului ja alkoi jo kevääksi kääntyä. Lipolle tuli kiire. Meni taas metsään ja lohkaisi suksipuut, taivutti ne käyriksi kuin reen jalakset. Suksenpohjaan allepäin jätti oksan olakseen. Suksen päälle teki jalansijan. Toi sukset Tapiolle. Nämä ovat minun sukseni. Nyt pääset kotiisi”, sanoi Tapio. Varustautui Lippo perheinensä lähtöön. Pojan sijoittivat ahkioon, jota Lippo veti perässään. Tapio läksi heitä saattamaan sanoen: ”Minä hiihdänteille edeltä latrua valmiiksi. Seuratkaa jälkiäni, mihin oksa on vaon kyntänyt. Tänä iltana sinä Lippo et vielä kotiisi pääse, vaan pitää sinun rakentaa havuista maja. Tee maja niin tarkka ja tiheä, etteivät taivaalta tähdet katon läpi näy, Siinä majassa nukutte yön.”

Tämän sanottuaan Tapio läksi hiihtämään. Lippo perheineen seurasi hänen jälkiään. Illan hämärissä he pysähtyivät, ja Lippo rakensi havumajan, niin kuin Tapio oli käskenyt. Vaan eipä osannut tarpeeksi tiheää tehdä. Yöllä tähdet katon läpi tuikkivat. Nousi silloin vaimo varkain kuin kettu ja läksi hiihtämään takaisin Tapiolaan isänsä suksenjälkiä myöten.

Aamulla Lippo kummasteli, mihin vaimo oli hävinnyt. Jäi siihen odottelemaan.
Kului kevät ja kesä koitti, tuli toinen talvi ja kesä taas, vaan ei Tapion tytär takaisin tullut. Oli pojasta kasvanut neuvokas ja nokkela pikkumies. Hän sanoi Lipolle: ”Laadi semmoinen pilli, josta voi katsoa, onko koti kaukana.” Lippo teki puusta pillin. Poika pillistä katsoi kaikkiin ilmansuuntiin ja sanoi: ”Ei ole koti kaukana. Ihan lähellä on. Pellon aidanvieressä olemme.” Niin pääsi Lippo kotiinsa pojan kanssa asumaan. Siitä pojasta on Lapin alku lähtenyt.

Mutta sitten katseet kääntyivätkin Siuroon??? :D, pieni huumori sateisten ja loskaisten päivien piristykseksi sallittakoon.