Linnavuoren karhu

linnavuoren karhuLinnavuoressa on nähty karhu. Tehtaan laajennustyömaan työmiehet näkivät karhun parinsadan metrin päässä työmaa-ajoneuvoistaan ja karhu on nähty kävelemässä kahdella jalalla Väinämöisentiellä ja mahdollisesti Linnavuoren Siwan lähettyvillä, mutta siitä ei ole täyttä varmuutta.

Varmaa on kuitenkin se, että karhun pesä on todistetusti Linnavuoren kylätalon takana jonkin matkaa metsässä ja monien koirien tiedetään välttävän aluetta siellä tietyssä kohtaa, ne yksinkertaisesti kieltäytyvät jatkamasta matkaa.

Karhu on kuulemma leppoisa ja seurallinen mutta ei pidä unohtaa, että se on kuitenkin arvaamaton peto.

Karhun ei kuitenkaan tiedetä sataan vuoteen hyökänneen ihmisen kimppuun paitsi tunnetussa, traagisessa tapauksessa, jossa lenkkeilijämies menetti henkensä jäätyään emon ja pennun väliin.

Karhu ei metsästä ihmistä kuten jääkarhu tekee.

Kylässämme on nyt ollut monenlaista suhtautumista asiaan. Itärajalta tänne muuttaneet kertoivat karhujen ja susien olevan siellä arkipäivää, kun keittiönikkunasta katsoo, niin Venäjän rajalta tulee päivittäin kyseisiä petoja, jotka jolkottelevat maiden väliä,ikkunasta voi usein nähdä karhun tai suden, itärajan ihmiset ovat tottuneet niihin ja monet nukuttavat siitä huolimatta lapsiaan ulkona vaunuissa.

Pakko myöntää, että itse en uskaltaisi kyllä tehdä niin jos minulla olisi pieniä lapsia.

Niin, tässä kohtaa pitää mainita myös se, että susikanta alueella on huomattavasti suurentunut ja tieto on peräisin Nokian poliisin aktiivisimmalta riistamieheltä.

Kylässämme on rohkeita asukkaita, jotka karhuista ja susista piittaamatta kulkevat metsissä kuten ennenkin, yksin, yhdessä ja koirien kanssa, marjassa ja sienessä jne.

Metsämiehet ovat käyneet karhun jälkiä, jätöksiä ja reittejä tutkimassa näiden viimeisimmän karhuhavaintojen jälkeen, Nokian poliisikin on käynyt Linnavuoressa asian johdosta.
Moni asukas on erittäin huolestunut asian johdosta, täällä kulkee lapsia, vanhuksia, lemmikkieläimiä ja oma turvallisuuskin huolettaa väkeä. Ei ihmekään, pelko rajoittaa elämää.

Mitä asian suhteen sitten voi tehdä?

Nokian poliisin antamat ohjeet ovat seuraavat:
Jos karhu päättää tulla ihmisten ilmoille kylään ja kävellä keskuudessamme, mitään ei voida tehdä. Karhu saa kävellä missä vain. Mutta heti jos se nousee kahdelle jalalle ja murisee, uhkailee jne. on soitettava 112:n ja kerrottava asiasta, silloin poliisipartio lähtee välittömästi liikkeelle.
Nokian poliisilla on hyviä karhukoiria ja he ovat antaneet Mänttä-vilppulan poliisille virka-apua tämän vuoksi juurikin karhuja koskevissa asioissa, sillä siellä on suuri karhukanta.

Ensimmäinen vaihe tarvittaessa on karhun karkoitus, koirat ajavat karhua niin pitkälle kuin suinkin jaksavat ja karhua voidaan pelotteeksi ampua myös kumiluodeilla. Jos karhu pysyy syvemmällä metsässä, asia ok. Mutta jos se palaa, on kaatolupa mahdollinen ja karhu ammutaan.
Poliisi on epäillyt karhun olevan emon pellolle potkaisema erauspentu, joka nyt etsii uutta reviiriä ja nälkä on ajanut sen metsästä ulos.
Silminnäkijät kuitenkin kertovat karhun olleen valtaisan suuri, joten varmaa tietoa ei asiasta ole.

Totuus on nyt kuitenkin se, että täällä on karhu, joka ei pelkää ihmistä, ei ehkä pysy metsässä ja metsissä on myös susia (tieto Nokian poliisilta) joten kaikkien on käytettävä tervettä järkeä asian suhteen ja ohjeistetteva lapsia, että kuinka tulee käyttäytyä karhun tai suden
kohdatessaan. Uskoakseni kaikki näillämain tietävät ohjeistukset ja netistä löytää lisätietoa asiasta, jos ei tiedä,kannattaa katsoa.

Itse päätin perehtyä syvällisemmin asiaan ja luin kirjan, joka kertoi elämästä 1800-luvulla, juurikin susien ja karhujen kanssa... nälkävuosina sudet olivat tulleet kyliin asti sieppaamaan lapsia ja yksikin poika oli saatu pelastettua siten,että suurinpiirtein koko kylä oli juossut suden kantaman pojan perässä ja kaikki olivat huutaneet yhteen ääneen niin,että susi oli pelästynyt ja pudottanut pojan. Tästä päättelin, että susi pelkää ilmeisesti kovaa ääntä, karhukin väistää sitä. Lenkkeilijöitä onkin ohjeistettu pitämään aina sen verran meteliä kulkiessaan,että karhu väistäisi. En tiedä tehoaako, toivon niin :)

Kirjassa mies oli kohdannut metsässä karhun, hän oli onnistunut kiepsahtamaan puun taakse ja saamaan käsiinsä pitkän riu'un, sitä hän oli pitänyt suoraan karhua kohti, joka oli aina välillä yrittänyt saada sen käpäliinsä, näin oli tultu takaperin monta kilometriä, mies takaperin pitkän riu'un kanssa ja karhu perässä. Lopulta miehen oli onnistunut päästä sisätiloihin.

Surullisiakin tapauksia kirjassa oli mutta niihin en tässä palaa.
Koska emme muuta voi, elelemme kuten ennenkin mutta järkeä ja varovaisuutta noudattaen ja varsinkin lapsia silmällä pitäen. Toivokaamme metsän eläinten pysyvän jatkossakin metsässä, minne ne kuuluvatkin.

Talvi tulee ja karhu menee talviunille pesäänsä, se tieto on hyvä :) mutta sudet ovat täällä jälleen, ne jolkottelevat Nokian poliisin mukaan Nokian keskustankin liepeillä ja niitä on ympäri Pirkanmaata.

Jos teillä on lisätietoja asiasta tai uusinta tietoa asiasta tai havaintoja, kommentoikaa!