Mennyttä aikaa!

Halusin tietää Siuronkalliolla sijaitsevan 108-vuotiaan talon historiasta jotakin ja katsoin parhaimmaksi haastatella asian johdosta n. 80-vuotiaita siurolaisia ja kuulin monta mielenkiintoista juttua muustakin Siurosta samalla. Tarkempia aikoja en tiedä, milloin mikäkin aika on ollut mutta muistelut kuvaavat nykyään n. 80-vuotiaiden siurolaisten elämänaikoja.

Kuten... entisaikaan urheilukilpailuissa Siuron sillalla juostiin aina satanen, koska silta on täsmälleen sata metriä pitkä, aikaa otettiin molemmissa päissä. Muita lajeja olivat pituus ja kuula.

Urheilukenttiä tuli kaksi, koska moni raja sijaitsi sillalla mutta koska alueen väkimäärä ei tarvinnut kahta urheilukenttää, rappeutui niistä toinen. Urheilukentän perustamiseen liittyi mielenkiintoinen juttu, toista niistä oli kuulemma kolmen hengen ryhmä, kaksi miestä ja nainen, jokainen heistä halusi kentän "oman ikkunansa" alle, kiistaa oli tullut. Lopulta ryhmän naisjäsen oli tokaissut että: "jos kenttää ei saada meidän ikkunan alle, niin sitä ei tule ollenkaan!" Niin kenttä 50-luvulla saatiin.

Jokisenjärvi sai nimensä koska järvi oli koko alueeltaan pitkää ja kapeaa. Joka puolella yritettiin kalastaa mutta massatehdas ei halunnut, että heidän alueellaan kalastellaan ja katiskat haettiin pois, silti aina oli yritetty. Oli aika kun koskeen ei saanut mennä kalaan mutta aina mentiin silti omiksi tarpeiksi. Kulovesi oli kuuluisa kuhavesi ja rannat olivat aina täynnä veneitä.

Siuroa kutsuttiin "Parkanolaisten Amerikaksi" koska tänne tultiin laivalla ja täältä päästiin sitten junalla Tampereelle. Keskenkasvuiset olivat keränneet toisinaan Parkanolaisilta "maihinnousurahaa" heidän astuessaan laivasta Siuroon. Laivoja oli kaksi ja niiden nimet olivat "Siurolaiva" ja "Kyröskoski". Jonkinlainen "apulaiva" oli ollut myös Kuloveden puolella.

Tunnettuja laivalla Siuroon saapuneita olivat aikoinaan F. E. Sillanpää ja paroni Wrede. Heillä oli ollut hyvin paljon pakaaseja, joita nuorukaiset olivat kilvan auttaneet kantamaan ja näin saaneet lantteja.

Kerran paroni Wrede oli istuskellut Pinsiönlähteellä, tiesivät siurolaiset, kun Hämeenkyrön lukkari oli osunut hevosella paikalle... "Etkö sää äijä tiedä kuka minä olen? oli Hämeenkyrön lukkari kysynyt. "Juota hevoseni!", lukkari oli ollut varsin hienosti pukeutunutkin. "Minä olen Hämeenkyrön lukkari!", "Hieno on mies mutta pieni on virka", oli parkanon paroni sanonut, hän oli kuulemma aika velikulta ollut muutenkin.

Koskibaarin kohdalla on ollut jo vuosisatoja sitten krouvi, sitten oli satoja vuosia välissä seuraavaan. Koskibaarin perustaja Polviander, nuohooja, muistettiin hyvin, hän oli pitänyt Koskibaarin asiakkaat aisoissa ja arvostusta riitti asian johdosta.

Yhden siurolaisen kerrottiin kerran laskeneen Siuronkosken yhdellä tukilla mutta varmoja ei oltu.

Siuronkalliolle rakennettiin ahkerasti, rahalla ja työllä ja taloni Siuronkallion laella on kuulemma entinen Siuron torppa Pukkisaaren takaa Koskenniskalta, jossa on alkuperäishirret 1600-luvulta. Talossa on toiminut ainakin leipomo, räätälinverstas ja "Walokuvaamo".

Siuronkalliolle tuli majatalo 30-luvun alussa muistelujen mukaan, siellä oli ollut "majahuoneita", ravintola yläkerrassa ja kahvila, nykyinen Favenin talo.Majatalossa oli ollut lehmiäkin, jotka sitten vietiin aina Korvolaan päivittäin syömään ja haettiin pois,"piikaplikkaset" ne veivät ja hakivat, lehmien aisakellojen äänet muistettiin yhä. Siuronkalliolla kun ei ollut lehmille mitään syötävää, niin niitä oli vain majatalossa, joskus sota-aikana saattoi joissakin taloissa lehmiä olla. Majatalossa oli talli ja navetta.

Hevosia käytettiin yleisesti kuljetusvälineinä.

Siurossa oli aikoinaan puna- ja keltamullalla maalattuja taloja, maalaamattomiakin löytyi jonkin verran. Siuronkalliolla oli asemakaavasta poikkeavia erittäin lähekkäin rakennettuja taloja, joista yhtä kutsuttiin "Vinolaksi" kun se ei muuten mukaan mahtunut kuin hieman vinossa. Koulussa mittausoppitunnilla Siuronkalliolaiselta pojalta oli kysytty rakennusten etäisyyksiä ja kun poika oli vastannut, että "kaksi-kolme metriä nurkkaan" oli opettaja suuttunut ja sanonut että: "Sinä vintiö!" kun ei ollut uskonut vaan luuli pojan kurillaan vitsailevan.

Kuusi perhettäkin on asunut talossani yhtä aikaa aikoinaan. Talojen rakentajilla oli tapana vasaralla ja piikillä lyödä nimkirjaimensa kallioon ja ne taloni lähettyviltäkin löytyvät. Samaan tapaan kuulemma lempiväiset kaiversivat nimikirjaimiaan kallioon ja sydämen nuolineen mukaan, se oli tapana silloin. Katselkaapa sammaloituneita kallioita välillä tarkemmin!

Elämä on ollut aikoinaan kovaa ja puutteellista, lapsia taloissa on ollut paljon. Vanhat Siurolaiset muistelivat lämmöllä, että Siuronkalliolla joka taloon lasten sopi aina tulla. Kaikkialla kuivuvien pyykkien haju oli jäänyt silloisten lasten mieleen hyvin. Niin puutteellista oli ajoittain ollut, että koskesta ovat lapset syöneet kaloja suoraan nälkäänsä, paistamatta.

Työ oli ollut kovaa, Siuron sahalla oli paljon väkeä töissä. Talvella oli ollut metsätöitä mutta myös paljon työttömyyttä aikoinaan. Naiset olivat yleisesti kotona, oli erittäin harvinaista, että nainen olisi käynyt työssä, koska minkäänlaista lastenhoitoa ei ollut.

Pula-aikana "Pirkkalan vitosilla" sai ostaa ruokaa.

Jukolanahde sai nimensä Siuronkalliolla asuneesta Metsäruusin perheestä, jossa oli seitsemän veljestä.

12 kauppaa sijaitsi parhaimmillaan yhteensä kosken molemmin puolin.

Kysyin mihin se perimätieto perustuu, että Siuronmäki olisi ollut levoton kun täällä on niin rauhallista nykyään... kuulemma kieltolain aikaan mäessä oli ollut jatkuva pirtun salakauppa, kaksinkertainen hinta valtion hintaan. Tunnettu raittiusmies oli asunut talossani mutta kalliolla oli kaksi yhäkin salattua taloa, joista pirtua oli myyty. Humalassa ei saanut esiintyä lainkaan ja raittiusmies oli välillä käynyt Pispalassa komentamassa "hiljaisia humalaisia". 50-luvun alussa Siurossa oli ollut tiukka poliisi, joka ratsasi taloja ja käräytti myyjiä. Minulle kerrottiin, että työväentalolla oli ollut tansseja, joista miehet olivat käyneet "ryypyllä" tanssien välissä, vitonen punssi, toisesta Siuronkallion talosta oli saanut "sekoitettua" ja toisesta "pirtua ja vesilasin" jotka sai itse sekoittaa. Poliisi ratsasi ahkerasti tansseja ja tansseissakävijät olivat lopulta järjestäneet asian niin, että pirtu pistettiin kanisteriin, jonka päälle istui pitkähameinen mummo perunoita kuorimaan ja koko tanssien ajan hänelle oli tuotu lisää perunoita kuorittavaksi, niin kauaksi aikaa kunnes poliisi lähti pois.

Kuuluisaa Siurossa syntynyttä oopperalaulajaakin muisteltiin ja hänestä oltiin ylpeitä, nimeä ei tosin enää muistettu.

Suosittelen kyllä muillekin vanhojen, näiden kylien asukkaiden haastatteluja entisaikojen elämästä noin yleisesti, tiedot kannattaa ottaa ylös, sillä kohta on liian myöhäistä, eikä perimätietoa mikään voita.

Haastateltujen nimiä ei julkaista :)