Siuron koulun lakkauttamisuhka -
missä on lapsen ääni?

Sivistyksen kehto, koulu, tässä tapauksessa Siuron 108-vuotias koulu on yritetty lakkauttaa tai sen toimintaa supistaa jo kolmesti sen 17 vuoden aikana, jona olen asunut Siurossa. Olen ollut tapahtumien keskellä joka kerran, iäkkäämmät Siurolaiset kertovat aiemmistakin taisteluista koulun säilyttämisen puolesta.

Tilanne on aina sama, koulun tilat halutaan päivähoidon käyttöön, luokat 1-2 säilyttää Siurossa niiden alasajoon asti, luokat 3-6 siirtää Linnavuoren kouluun. Nyt pakkaa sekoittaa vielä Harjuniittyyn mahdollisesti rakennettava koulu.

Siuron koulu ja Linnavuoren koulu ovat opetuksellisesti aivan erinomaisen hyviä, eikä vertailua tarvitse tehdä.
Siuron koulusta minulla on kokemusta on kahden oppilaan menneiltä ajoilta yhteensä 12 vuotta ja entisenä Siuron koulun vanhempainyhdistyksen aktiivijäsenenä aikojen takaa. Parhaillaan Siuron koulussa on erinomaisen hyvä vanhempainyhdistys, joka on hyvin organisoitu ja joka tekee erittäin paljon pyyteetöntä työtä koulun oppilaiden eteen. Uskoakseni kaikki halukkaat saavat heiltä lisätietoa siitä, että mikä tilanne juuri näinä päivinä on, opettajakunnalta on tullut huolestuneita viestejä koskien jälleen koulun lakkauttamisuhkaa.

Säästäkää koulu

Muistoissani on entisaikojen huolestuneet ja stressaantuneet Siuron koulun kakkosluokkien oppilaat, joiden koulutyötä, yhtälailla kuin opettajien opetustakin häiritsi jatkuva kouluun kohdistuva paine. Eivät lapset itse halunneet siirtyä tutusta, turvallisesta koulusta uuteen kouluun ja ympäristöön ja jättää pikkusisaruksiansa taakseen entiseen kouluun. Kuka haluaisi vanhemmistakaan vielä aamulla lapsiaan kahteen eri kouluun?

Kun lapsi siirtyy kolmannelle luokalle koulussa, alkaa opetuksessa tulla paljon uutta ja se vie ihan tarpeeksi lasten energiaa ilman ylimääräisiä elämänmuutoksia, koulun vaihto on valtava muutos lapsen elämässä.

Uskon myös, että mikäli 3-6-luokat siirrettäisiin Linnavuoreen, pian 1-2-luokat myös ja Siuron koulun historia olisi loppu.

Ymmärrän myös erittäin hyvin siurolaisvanhempien huolen lasten koulumatkan turvallisuuden suhteen, liikenteeme on lapsille vaarallinen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta koulukyyteihin tai saattaa lapsiaan kouluun aamuisin ja sieltä pois.

Talvella Siuron sillalla on erittäin pimeää, liukasta ja vastakkain sillalla ovat usein rekka-autoliikenne ja bussit, tilaa sivuun kulkea ei paljon jää. Yksikin kaatuminen tielle on heti kohtalokas. Rekkaliikenne kiellettiin mutta sitä eivät rekat noudata.
Sillalla on usein sumua, jolloin tiellä liikkujia on vaikea nähdä, sitten sillalla on onkimassa kalastajia siimat viuhuen, vaikka onkiminen sillalta on Suomessa kielletty, sillalla on siksi ahdasta kulkea.

SillanylitysKevyen liikenteen siltaa ei tule. Siuron sillan yli kulkevan tien omistaa valtio, sillan Nokian kaupunki. Kaupungeilla ei ole tapana rakentaa kevyenliikenteen siltoja valtion maille. Museovirasto pitää asiaa kaiken aikaa silmällä, jos silta tulisi, pitäisi sen sopia kaikella tapaa kulttuuriympäristöksi julistettuun alueeseen ja sen rakennuskantaan.Lupaa ei tietääkseni kovinkaan äkkiä edes heru kevyenliikenteen sillan rakentamiseen.

Yksinkertaisesti, lapsia ei voi pimeinä talviaamuina päästää kulkemaan yksin sillan yli, eikä sumuaikoina, tarvittaisiin jatkuvat kuljetukset. Siihen ei Nokian taksikanta riitä ja se tulisi aivan liian kalliiksi Nokian kaupungille. Sillan jälkeen on pauhaava koski, jossa on jyrkästi viettävät reunat, virtaavaa vettä ja aina heikot jäät. Olen itse joutunut juoksemaan koskenrantaan nähtyäni ikkunastani kymmenvuotiaiden menevän talvella heikoille jäille, silmiä ei voi ummistaa, aina on lapsia, joita järvenjää houkuttaa liikaa. Sen jälkeen alkaa pitkä metsätaival ja susilaumoja on ajoittain kaksikin, jonkinlainen riski on siinäkin olemassa.

Missä on arvokeskustelu, lapsen etu? Haluavatko he itse siirtyä eri kouluun? Eivät! Useimmiten lasten etu ja vanhempien toive on se,  että lapsi saisi olla samassa koulussa luokat 1-6 ja vieläpä saman opettajan johdolla.

Harjuniityn kohdalta kulkee jo bussi Linnavuoreen, oppilaat voidaan ottaa tännekin sieltä, jos itse haluavat.
Liikunta on jo aiemminkin järjestetty Linnavuoren koulussa ja se on jo vuosia ollut toimiva käytäntö, miksi kaikki opetus pitäisi siirtää sinne?
Tekninen luokka on hyvä, kaikki ovat oppineet kaikki tarvittavat taidot sen ikäisille.
Nykyaikainen tietokoneluokkakin on.

Pyydän nyt julkisesti kaikkia siurolaisia osallistumaan keskusteluun koulumme säilymisen turvaamiseksi ja menneistä ajoista opittua on, että paras keino säilyttää koulu, on julkisuus! Kirjoittakaa asiasta lehtiin, puhukaa radiossa, tv:ssä, mikä ikinä kenenkin mahdollisuus on. Siuron koulun vanhempainyhdistys tietää varmasti sopivia väyliä ja niitä voi itsekin keksiä. Siuron koulun opettajia saa tukea ja kannustaa, uskomaton on se työ, jonka he kovan paineen alaisena ovat siurolaislasten eteen tehneet!

Saa kommentoida!