Laulujoutsenen kuulaan äänen kuuleminen ja levollisen, mutta silti voimakkaan lennon näkeminen ovat yksi tärkeimmistä kevään merkeistä. Se on sopeutunut pesimään nimenomaan pohjoisilla alueilla. Skandinavian ohella se pesii Islannissa ja Pohjois-Venäjällä Karjalasta Tyynellemerelle ulottuvana leveänä vyöhykkeenä.

Siuroon ensimmäiset laulujoutsenet tulivat tänä vuonna jo yli kuukausi sitten Alasenlahden sulaan. Nyt niitä näkee ja kuulee päivittäin. Osa tulijoista kuuluttaa paluustaan vanhoille reviireilleen ja osa on kierteleviä ja reviiriä etsiviä nuoria pariskuntia. Isoilla linnuilla on laajat reviirit.

Lapsuusaikanani yli puoli vuosisataa sitten laulujoutsenia ei nähnyt missään. Laulujoutsen oli metsästetty Suomesta sukupuuttoon ja 1940-luvun lopussa maastamme ei löytynyt yhtään pesivää paria. Yhtenä syynä tähän oli äskettäin päättyneen sodan seurauksena tullut pula-aika. Silloin ruoka piti otta sieltä, mistä sen saattoi saada.

Eläinlääkäri Yrjö Kokko teki uskomattoman elämäntyön tuodessaan kansallislintumme häviämisuhan yleiseen tietoisuuteen. Hänen laulujoutsenesta 1950-luvun taitteessa julkaisemansa kirjat nostattivat yleisen tahdon lajin säilymiseksi. Siitä alkoi laulujoutsenen viisikymmentä vuotta vienyt elpyminen ja runsastuminen.

1950-luvun lopulta 1980-luvulle laulujoutsenia alkoi nähdä harvinaisuutena erämaaseuduilla. Linnuilla oli geeneissään tieto ihmisen vainoamisesta. Laulujoutsenen rauhoituksen mukana linnut ovat tulleet pelottomammiksi ja pesivät nykyään hyvinkin lähellä mökkirantoja ja häiriöalttiita alueita.

Tapasin ensimmäiset laulujoutseneni vuonna 1990 Lapissa Kittilästä, jonka ihimisen kulukhemattomilla jänkhälompoloilla niitä jo siihen aikhan oli pesimäsä. Näky on tallentunut verkkokalvoilleni lähtemättömästi. Oli sumuinen ja tyyni lokakuun alun aamupäivä Ounasjoen rannalla, jossa olin kävelemässä maatuvien lehtien kosteassa tuoksussa. Nauliuduin paikalleni, kun silmieni edessä parin sadan metrin matkalla näin kuin helminauhana kuuden laulujoutsenen lipuvan alas virtaa. Ne pitivät päänsä siipiensä suojassa ja lepäsivät muuttomatkallaan etelään.

Puolen kilometrin päässä tästä oli niva eli pieni koski ja kauampana sarja kovempia koskia, jotka niiden oli selvittävä. Selvästi ne keräsivät voimiaan joen tyynemmät osuudet. Tämän yksinkertaisen itsestäänselvyyden näkeminen oli minulle yksi tärkeä taitekohta luonnon tarkoituksenmukaisuuden ymmärtämisessä.

Nykyään laulujoutsenta näkee jo miltei kaikkialla. Monet metsästäjät vaativatkin sen metsästyksen aloittamista, sen leviäminen kun mukamas harventaa "metsästäjille kuuluvaa" sorsalintujen määrää.

Tämä perustelu on mielestäni yhden suppean harrastusjoukon itsekäs mielipide ja osoittaa ihmisen itselleen ottamaa kyseenalaista oikeutta luonnon säätämiseen. Rauhoitetun linnun metsästämisen salliminen johtaisi loppumattomiin ja seurauksiltaan ennustamattomiin vaatimuksiin.

Nauttikaamme pohjoisen lisääntyvästä valosta ja laulujoutsenten tuliaiskailotuksista :)