Sienitietoa Siurosta
Anne Viitalaakso-Kaasalainen
HISTORIAA: Kääpämetsästä sienestykseen
Kun kuljetaan esi-isien aikaan, jolloin kaikki olivat aikansa eräoppaita, löydetään paikkakunnalta ensimmäinen "siurolainen" taula- ja arinakääpiä keräämästä. Käävillä on ollut suuri merkitys entisaikoina tulenteossa ja haavalääkkeenä. Jäämies kuljetti kääpää mukanaan jo 5000 vuotta sitten. Pakurikääpää on käytetty mm. syöpälääkkeenä 1800-luvulla. (Toivo Rautavaara, Miten Luonto parantaa. WSOY, Porvoo-H:ki-Juva 1980)
Ensimmäiset tiedot maamme sienistä ovat 1600-luvulta. Nokian kirjaston lukusalissa on Olof Rudbeckin kirja sieni- ym. piirroksista Lapin matkalta. (Olof Rudbeck, den yngre: Iter Lapponicum. Skissboken till Lappland, v. 1695.) Kirjaan kannattaa tutustua! Vuonna 1863 ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen sienikirja: Sieni-Kallen oswiitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä.
Varmasti ihmiset pula-aikoina ovat kokeilleet sienien ruokakäyttöä, kun ovat nähneet eläintenkin syövän niitä. Sienien potkiminen on valitettavan suosittua vielä nykyään, etenkin kärpässienten. Ehkä ensimmäiset sienestäjät sairastuivat tai menehtyivät. Potkimisperinne on jatkunut sukupolvelta toiselle kuin kostoksi. Värjäyksessä on kuitenkin sieniä osattu hyödyntää jo pitkään. Vihertuoksumalikka (Clitocybe odora) kasvaa Siuron metsissä. Kuinkahan kauan sekin on ollut olemassa, ennenkuin kukaan huomasi käyttää tätä aniksentuoksuista sientä mausteena.
Aleksis Kivi mielsi ruokasienien keruun herrojen harrastukseksi. Sitä se on ollut myös Siuron alueen kartanoissa. Ruotsalaisten sienivaikutteet tulivat paljolti Ranskasta. Työläisväestön keskuudessa sieniä nimitettiin "madonlakeiksi". Sienestys alkoi varsinaisesti yleistyä Siurossa vasta sotien jälkeen 1950-luvun tienoilla, kun karjalaiset asettuivat paikkakunnalle asumaan. Näin ollen itäinen, Venäjän keittiöstä vaikutteita saanut sienien käyttötapa on ollut vahvana alueellamme. Karjalan heimo on tehnyt suuren palveluksen Siurolle tuomalla sienet, etenkin rouskut, kansan ruokapöytään. Karjalaiset ovat kertoneet monia hauskoja kertomuksia siitä, kuinka siurolaiset suhtautuivat epäilevästi sienien keräämiseen ruuaksi. - Kun karjalaisnainen tuli sienikorin kanssa metsästä, pysäytti paikkakuntalainen naisen ja kysyi: Lehmillekö niitä viet?
SIENESTYS NYKYSIUROSSA: Karhuja ja sieniharrastajia
Siuron metsissä voi kuulemma törmätä karhuun ja muihin outoihin, nenä maassa kulkeviin otuksiin. Karhu yleensä väistää, mutta näitä jälkimmäisiä kannattaa varoa, sillä he etsivät kiihkeästi syötävää - sieniä! Syksy ei ole ainoa vuodenaika, jolloin näitä "sienihulluja" tapaa. Sieniä kun löytyy kylmäänkin vuodenaikaan, esimerkiksi hallavahakkaita tai talvijuurekkaita.
Sieniharrastajia on monenlaisia Siurossakin. Muutamat ruokasienestäjät keräävät vain paria tuttua lajia. Toiset taas kokeiluintoisina yrittävät saada uusia makunautintoja ja poimivat kaikkea syötäväksi katsomaansa. Sienimyrkytyksestäkin on kokemuksia, ja siurolainenhan on sitkeä selviytyjä.
Innokkaimmilla sienestäjillä pyörivät sienikuivurit sesonkiaikana ympäri vuorokauden ja lisäksi erilaisin ritiläviritelmin kuivataan kaikkea mahdollista sienitavaraa tummiin purkkeihin talven varalle. Oikean ruokasienestäjän tuntee jo varustuksesta. Muovikasseja on heiltä turha etsiä. Kori ja erityinen puhdistusveitsi - sienten perkaamiseen metsässä - löytyy tietysti vyöltä. Karjalaiset jälkeläisineen ovat edelleen ahkeria rouskujen ystäviä ja suolasienien keittäjiä, tosin tartunnan ovat saaneet muutkin. Niinpä kyläkauppiaan kannattaa pitää merisuolaa ja etikkaa riittävästi tarjolla syksyiseen aikaan.
Erityisenä ryhmänä pidetään sienivärjäreitä, jotka hiipivät metsissä etsimässä seitikkejä ja muita värisieniä. Höyryävät padat kiehuvat sienimyrkkyineen - ja sitten langat loistavat naruilla hehkein värein. Siurossa on pidetty värjäyskurssikin, joten oppineita ollaan. Herkkutatit, samettijalat, sinivalmuskat, suomuorakkaat, kaneli-, keltaheltta-, veri- ja punasuomuseitikit on kokeiltu. Värjäyssienistä lienee veriseitikki himotuin.
Sieniharrastajista pahin tapaus lienee kiinnostunut kaikista lima-, levä-, kotelo- ja kantasienistä. Hänelle kaikki itiöemät ovat haaste; myrkkysienistä ruokasieniin tai perunarutosta hiiva-, ruoste- ja nokisieniin. Sadekesänä 2000 vaivasi perunarutto perunaa, muumiotauti omenasatoa ja nokitähkät viljoja kautta Suomenniemen. Sieniähän kasvaa kaikkialla, joten tutkittavaa riittää. Sieniä, joista ei ole ruokakäyttöön, värjäykseen eikä muuhunkaan yleishyödylliseen tarkoitukseen, voi kuitenkin ihmetellä, etsiä sienikirjoista nimiä, valokuvata tai piirtää. Punahiippo (Mycena rosella) esimerkiksi pysäyttää metsässä liikkujan tutkailemaan luonnon pieniä ihmeitä.
Sienitieteen viimeisiä uutuuksia on kotelosienien etsiminen kallionäytteitä poraamalla. Siuron kalliot saavat kätkeä toistaiseksi kotelosienet rupijäkäliinsä, sillä kiviä kairaavia sienitieteilijöitä ei ole Siurossa näkynyt. Tosin erityisen harvinaisen, pienen lajin löysi keväällä Kauniaisista nokialainen sienitutkija, Lasse Kosonen. Paikkakuntamme pääsee varmasti sienikartalle tällä löydöllä.
SIENIVUOSI 2000 SIUROSSA: Siuro - Pirkanmaan parasta sienimaastoa
Hyviä ruokasienipaikkoja ei kukaan tietystikään kerro, ainakaan huonon sienisadon sattuessa. Korkeintaan sanotaan, että koivikosta kannattaa etsiä kantarellejä; vaikkakaan keltavahverot eivät saa Siurossa kuin kaksi tähteä. Lisäksi voidaan sanoa, että lepikosta ei löydä leppärouskuja. Sitäpaitsi leppärouskut ovat yleensä niin matosia, että niillä voi yrittää kalaa Siuronkoskesta. Kalan puutteessa voi etsiä vaikka lohisieniä. Toivotaan kuitenkin, että harvinainen lehtolohisieni (Laccaria amethystina) jätetään kasvupaikoilleen rauhaan. Toisaalta paljastetaan tarkka kasvupaikka Knuutilan nurmikolta, jossa kasvaa syksyisin suomumustesieniä (Coprinus comatus). Mikäli muste loppuu kynästä näin sähköpostiaikaan, niin niitä voi käydä keräämässä sieltä, koska nurmikonleikkuu pilkkoo ne joka tapauksessa mustaksi mössöksi. Ruokasieniä kehotetaan etsimään lähimmästä metsästä, ellei tiedä varmaa peltoherkkusieni-paikkaa tai Kuloveden saaren kantarelliapajaa. Aloittelevan sienestäjän kannattaa lähteä retkelle hyvän sienestäjän opastuksella. Siurossa - parhaat kauppasienet, myrkkysienet ja paljon muuta
Suurin osa ruokasienikirjojen lajistosta löytyy Siurosta. Vuosi 2000 oli erinomainen sienivuosi. Kesä oli sateinen, syyskuu aurinkoinen ja syksyllä vielä joulukuussa oli lämmintä.
Toukokuun 2000 korvasienisato oli kohtalaisen hyvä toisin kuin edellisenä vuonna. Kevään erikoisuutena mainittakoon lehtokorvasieni (Discina gigas) Kesäkuun loppupuolella nousivat ensimmäiset haperot, tatit ja valmuskat.
Heinäkuun sateet auttoivat lahottajasienet kasvuun. Pienet valkeat "maamunat" eli nurmikuukuset nousivat. Ruskokärpässieniä (Amanita regalis) oli runsaasti; tämä sieni on punaista serkkuaan myrkyllisempi. Kehäkärpässieniä (Amanita battarrae) näkyi myös; nämä ovat jopa syötäviä. Rouskuista ainakin kangasrousku kasvoi jo heinäkuun toisella viikolla. Ensimmäinen kantarellikastike valmistettiin myös toisella viikolla heinäkuuta. Iso-, kelta- ja koivu- sekä punahaperot löytyivät poimittavaksi heinäkuun puolivälissä kuten myös punikki- ja herkkutatit. Limanuljaskat kiilsivät sateisen heinäkuun lopulla. Mustamörskyjäkin (Helvella lacunosa) löytyi jo heinäkuussa. Limasienet - kuten vaaleanpunainen sudenmaito (Lycogala epidendrum) ja kirkkaankeltainen paranvoi (Fuligo septica) - liikkuivat kannoilla kohti syksyä. Piikkisieniin kuuluvia orakkaita kasvoi vuonna 2000 tavallista runsaammin: mm. harvinaisehko tupasorakas ja ryytiorakas tavallisien rusko-, suomu ja vaaleaorakkaan lisäksi.
Ukonsienet (Macrolepiota procera) nousivat elokuussa ja täyttivät lakillaan koko pannun. Ukonsienet ovat sienien aatelia, mutta valitettavan harvinaisia. "Ukonhatuksi" paikkakunnallamme kutsuttu sieni kasvaa enää vain muutamalla hakamaalla Siuron seudulla. Muurahaispesissä yleisenä kasvavaa akansientäkin (Macrolepiota rhacodes) jotkut siurolaiset syövät. Alkoholin käytön kanssa pitää olla ukonsienilajien suhteen varovainen.
Vuoden 2000 kohutuin siurolainen sienitapahtuma oli piikkiukonsienimyrkytys. Sienien myrkyllisyydestä ei turhaan varoiteta, mutta tätä piikkiukonsientä (Lepiota acutesquamosa) ei tunne Suomen ruokasienioppaatkaan. Suursieniopas (toim. Ulvinen. Suomen Sieniseura, H:ki 1976) kuvaa tosin tämän piikkisuomuisen ukonsienen lyhyesti. Ulkomaisissa sienikirjoissa se todetaan syötäväksi kelpaamattomaksi "nollasieneksi". Pirkanmaalla sientä on löydetty vain parilta kasvupaikalta. Siuronkosken voimalaitoksen takana kasvoi vielä syyskuussa n. 30 itiöemää. Muutamat muutkin sienet ovat alkoholin kanssa arvaamattoman myrkyllisiä, joten aina kannattaa olla huolellinen sienien tunnistamisessa.
Loppukesä ja syksy toivat runsaan sadon yleisimmistä kauppasienistämme Siuronkin metsiin - kuten haapa- ja karvarouskuista. Kahden tähden nokirousku (Lactarius lignyotus) on alueellamme melko yleinen paistettava herkku, mutta vain harva sen näyttää tuntevan. Talven säilöihin kerättiin lampaankäävät, kehnäsienet, vaalea orakkaat, iki-ihanat mustavahakkaat, mustatorvisienet ja suppilovahverot. Terveyttä hivenaineineen on purkeissa niin kuivattuina kuin pakastettuinakin. Ripaus mustatorvisienijauhoa tai mustavahakkaan lastuja tuo mieleen retket sammalmetsiin.
Joulukuussa 2000 kasvoi vielä paljon sieniä, koska lämpötila pysytteli +10 asteen tienoilla. Jouluruokaan saattoi kerätä kantarellejä, rusko-orakkaita, suppilovahveroita, hallavahakkaita, talvijuurekkaita ja kuusilahokkaita. Muista sienilajeista kasvoi ainakin vinokkaita, nuijakkaita, haarakkaita, seitikkejä, hiippoja, lahokoita, vahakkaita ja malikoita. Viherkaulussieniä kasvoi olkikasassa ja akansieniä muutamissa muurahaispesissä. Löytyipä tulvalammikon pohjalta tunnistettavan näköinen lakritsirouskukin. Hyytelösienet (mm. leppähytykkä) innostuivat kosteasta syksystä. Myös keltasarvikka (Calocera viscosa) kurkisti sammalikosta. Se on kaunis kirkkaankeltainen lahottaja, mutta ei kelpaa syötäväksi. Vasta jouluviikolla tulivat pakkaset ja harsomainen lumipeite.
Satokausi sienillä oli siis vuosituhannen paras eli verraton!
Sieni-innostusta toivottaa: AV-K