Kuvat

kesäyön aurinko, Marjatta Stenius-Kaukonen

tervapääsky, Kaija Helle

niittysinisiipi, Luontoportti

Touko- ja kesäkuun alun lämpöjaksot saivat päiväperhoset liikkeelle. Lennossa on ollut runsaasti vuosittain nähtäviä "tavis"lajeja. Harvinaisempia perhosia on myös nähty samoin kuin niitä, jotka eivät pysty talvehtimaan meillä. Sellainen on muun muassa komea amiraali, joita on nähty Siurossa ja Kuljussakin.

Lämpiminä aurinkoisina päivinä pihallani on ollut säpinää, kun nokkos-, sitruuna- ja neitoperhosia lentää vielä repaleisin siivin. Nämä yksilöt ovat jo työnsä tehneet ja lepattavat viimeisiä reissujaan elävinä. Ne ovat munineet ja ottavat nyt ilon irti elämästä. Uusi sukupolvi rynnistää lentoon taas loppukesällä. Päätän parantaa kukkatarhaani perhosillle sopivammaksi.

Nyt kukkapenkissäni ja lähiniityllä lentää niin monta perhoslajia, että niiden tuntomerkkien havaitsemiseen pitäisi olla silmät selässäkin. Tunnistamista ei ainakaan helpota se, että perhoskoiraat ja -naaraat ovat useimmiten keskenään erilaisia.

Netistä löytyy useita sivustoja, joilta löytyy havainnollisia kuvia tuntomerkkiselityksineen, jos tiiliskiven kokoinen päiväperhoskirja ei satu olemaan mukana matkassa. Mutta on palkitsevaa, jos keinolla tai toisella onnistuu tunnistamaan ennen tuntemattomia lajeja.

Kauniita sinisiipiä ja hopeatäpliä on näkynyt runsaasti - mutta niiden toisistaan erottaminen muistuttaa salatiedettä. Auroraperhosia ja nopsasiipiä on lentänyt keskipäivän lämmössä ja herukkaperhosiakin on ollut lennossa. Muiden ohella nyt voi alkaa seurata horsma-, sireeni- ja muiden kiitäjien lentoa. Harvinainen ja kookas haapaperhonenkin on nähty Siurossa.

Pari päivää sitten olin pyöräilemässä Piikkilänjärven ympäri. Aamupäivän pilvipouta repesi puolen päivän maissa ja aurinko alkoi heti porottaa niin, että lämpö sai perhoset keräämään lämpöä ja kukille mettä hakemaan. Pyöräilyni muuttui antoisaksi perhosretkeksi.

Mitä kaikkea oli lennossa hopeatäplien ja sinisiipien ohella? Idänniittyperhonen ja metsäpapurikko ovat vaatimattoman värisiä kaunottaria. Ruskean-oranssinkirjavia metsänokiperhosia näkyi ja ensimmäiset tesmaperhosetkin olivat lennossa. Lanttu- ja kaaliperhosia näin myös, kenen kaalimaalle lienevät olleet menossa :)

Kellanoranssi lauhahiipijä lämmitti itseään heinikossa tien reunan sorassa vaatimattoman väristen heinäperhosten roikkuessa korkeilla heinillä lämmittelemässä. Pienet metallinvihreät kangasperhoset löytyivät koivikon viereltä. Kaiken yllä oli vauhdikas ritariperhonen, jonka lento muistuttaa heittelehtivää viuhtomista.

Perhoset tarvitsevat auringon lämpöä kyetäkseen lentämään. Viileällä säällä ja sateella ne säästävät energiaa eivätkä lennä lainkaan. Samoin toimivat muun muassa sisiliskot ja käärmeeet. Yhtenä päivänä oli iso musta ja komea naaraskyy Pyymäen kalliolla lämmittelemässä. Se liukui ohi jalkojeni juurelta ja ehdin vain ihmetellä sen kivikkoon sopeutunutta ja sulavaa menoa.

Joskus saattaa linnuillekin käydä niin, että matalapaine pudottaa ne maahan. Silloin ne eivät pääse itse lentoon vaan kohmettuvat ja menehtyvät nopeasti. Oli yksi näistä kesän tuhnusateisista päivistä, kun postilaatikolle mennessäni huomasin kaksi pientä tummaa möykkyä pientareella. Mitä ihmettä, ne olivat tervapääskyjä, molemmat elossa ja yrittäen liikkua ruohikossa.

Hain puhelimen, jolloin toinen niistä oli hävinnyt. Sain "eläintohtoriltamme" hoito-ohjeet, joiden mukaan lämmitin lintua käsissäni kymmenisen minuuttia. Tuona aikana se silmin nähden ja käsin tuntien virkistyi. Niinpä asetin sen korkealle kämmenelleni ja huips! se lähti lentoon. Silloin tunsin, että päivän hyvä työ tuli tehdyksi ja oma elämä jälleen ansaituksi.

Parasta kesässä ovat valoisat yöt. Ulkona istuessani pohjanlepakot kiitävät nenäni edestä itikoita evääkseen haukkoen ja laulujoutsenet kailottavat järvellä. Päivä pysähtyy.