Ruokasienten suhteen syksy oli antelias. Asianharrastajat saivat herkkuja
niin paljon kuin aikaa riitti sienten perässä juoksemiseen. Hyvässä hapessa olevia suppilovahveroita löytyy vieläkin sammalkuusikoista ja niitä voi poimia lumen altakin.
Ruokasienikauden hiipuessa "sienestystä" voi jatkaa kääpien tutkimisella. Seisovan sumuinen päivä, leppeä kosteus kasvoilla ja väkevä maan tuoksu. Siis kääpimään!
Kääväkkäät ovat kiintoisa lajiryhmä, joilla on oma merkittävä tehtävänsä luonnon suuren kompostorin hajotustoiminnassa. Käävät aloittavat hajoitustyön, jossa puiden kova lingniini hajoaa ja muuttuu mikroskooppisen pienten sienten ja bakteerien hajotettavaksi.
Muutamat kovakuoriaiset ja hyönteiset osallistuvat myös hajotustyöhön. Näin kova puuaines palaa vaihe vaiheelta maaperään luontaiseksi ravinteeksi ja uuden kasvun käyttöön.
Useimmat käävät ovat vaateliaita isäntäpuunsa ja muun elinympäristönsä suhteen. Vanhan metsän lajeissa on paljon uhanalaisia lajeja, kun niille sopivia metsiä ei enää ole. Talousmetsissä vaateliaat lajit eivät menesty.
Siuronkin lähimetsät ovat kovin käsiteltyjä, mutta muutamia "kääpäherkkuja" täällä voi nähdä. Vanhan metsän lajeista ruskeana kiilana rungosta työntyvää männynkääpää näkee vaikka Siuron mäessä kirkon alla kasvavassa mahtihongassa ja Ruutanavuorella. Sitä kasvaa myös Isosaaren, Karhusaaren ja Hanhisaaren rantamännyissä.
Karhusaaressa näkee myös vanhojen mäntyjen juuressa kasvavaa karhunkääpää, joka sekin on valikoiva elinympäristönsä suhteen. Kesäniemestä löytyy haavanarinakääpää ja ketunkääpää. Kesäniemessä kasvoi tänäkin vuonna komeita koralliorakkaita.
Muun muassa Knuutilan rantametsästä löytyy lehtipuissa kasvavaa taula- ja arinakääpää, jotka ovat olleet aiemmin tärkeitä survivalvälineitä. Yhdessä piikiven kanssa ne muodostivat ennen vanhaan tulitikut eli tulukset, joiden avulla tehtiin
tuli ja pidettiin se hengissä.
Niillä on siis ollut merkittävä osuus suomalais-ugrilaisten selviämisessä täällä Pohjan perillä ennen turve- ja ydinvoimaloita ja ilmalämpöpumppuja.
Nyt meidän ei tarvitse kantaa arina- ja taulakääpää tuohisessa tuluspussissa mukanamme töihin ja takaisin. Voimme katsella niiden mykkää kauneutta ja ihmetellä luonnon tarkoituksenmukaista monimuotoisuutta.
Kuvissa ylhäällä usein paahderinteiltä haapapökkelöistä löytyvä ketunkääpä ja oikealla elämänsä päättäneillä koivumaapuilla kasvava koralliorakas. Se on nimensä veroinen kaunotar.