Huh hellettä! Onneksi uuvuttava kuumuus on ohi ja energiaa alkaa riittää muuhunkin kuin hengissä säilymiseen.

Teiden pientareet ovat kulottuneet ja jos jonkun mielestä lupiini oli kukkimisaikaan kaunis niin onko lohduttomampaa näkyä kuin siemenvaiheessa harmaanruskeana karahkana törröttävä lupiini? Teiden varsilla, hylätyillä pelloilla ja joutomailla lupiini leviää nopeasti.

Lupiini on yksi niin sanotuista vieraslajeista, jotka ovat vakava uhka alkuperäiselle kasvilajistollemme. Vieraslajeiksi sanotaan ihmisen tuomia kasvi- ja muita eliölajeja, joiden leviämisestä on muodostunut haittaa alkuperäiselle lajistollemme ja ihmisille.

Levitessään lupiini muuttaa maaperän alkuperäiselle kasvilajistolle sopimattomaksi. Teiden pientareet olisivat sopivia elinympäristöjä taantuvalle niitty- ja ketolajistollemme, kuten oheiselle keto-orvokille. Lupiinin seuraa ne eivät kestä. Lupiinista ei ole hyötyä pölyttäjille eivätkä sitä ilmeisesti käytä ravinnokseen  hyönteisetkään toukka- tai kotelovaiheessaan.

Lupiinista on vaikea päästä eroon, sillä sen juuret ulottuvat jopa 40 senttimetrin syvyyteen. Lapiolla kaivaminen on ainoa toimiva ja myrkytön hävityskeino. Niittämisestä lupiini vain riehaantuu. Muuttaessani Kuljuun kuusi vuotta sitten pihallani oli lupiinia, mutta minun onnistui kaivaa se täältä sukupuuttoon.

Vieraslajeja ovat mm. koristekasvina ja marjoistaan tunnettu kurtturuusu. Merenrannikolla se syrjäyttää dyynien ja  hiekkarantojen kasvilajistoa, mutta valloittajana se esiintyy kotipuutarhoissakin Siuroa myöden. Se leviää kavalasti juurakkonsa avulla ja leikkaaminen vain antaa leviämiselle vauhtia. Ihmettelen, että sitä edelleen käytetään yleisesti teiden pientareilla koristeena. Muitakin ruusulajeja olisi vaihtoehtona.

Kookkaat ja karheakarvaiset jättiputket leviävät myös hallitsemattomasti ja ovat vakava ongelma erityisesti lasten kanssa. Jättiputken kosketus aiheuttaa palovammaa muistuttavia oireita erityisesti auringolle altistuneella iholla. Nokialla en ole jättiputkeen törmännyt, mutta Salmissa tämä vaikeasti hävitettävä laji on tulossa.

Yksi viheliäinen vieraslaji on isosorsimo, jota kasvaa Kulovedellä Siuronkin rannoilla. Se tuotiin sata vuotta sitten Suomeen rehuksi, mutta karjallemme se ei kelvannut. Edes kaikkiruokaiset lampaat eivät näytä sitä syövän, ainakaan Luotosaaren tämänvuotiset laiduntajat.

Kookas ja runsaana esiintyvä isosorsimo kasvaa ravinteikkaalla pohjalla matalassa vedessä. Sen lehdet ovat 1-2 cm levyiset ja kukinto on harvahko röyhy. Massallaan se tukahduttaa alkuperäistä lajistoa, mm. oikeaa sinivihreänä kasvustona sojottavaa jarvikaislaa. Kuollut isosorsimo rehevöittää vesistöjä ja edesauttaa rantojen umpeutumista.

Helsingin vitsaus villiintynyt kani ei ole vielä ehtinyt meille, eikä toivottavasti tulekaan. Muita vieraslajeja ovat mm. minkki, supikoira, kanadanhanhi ja valkohäntäkauris. Maa- ja  metsätalousministeriö on parast'aikaa laatimassa strategiaa vieraslajien torjumiseksi. Jäämme odottamaan ministeriön toimintaohjeita.

Ihmisillä on pitää olla unelmia, ne kantavat ja auttavat eteenpäin. Minullakin on unelma: lupiinista vapaa Siuro! Unelmoin, että Siuron teiden pientareilla kukkivat keto- ja niittykukat. Lukuisat värikkäät kultasiivet, hopeatäplät, amiraalit ja muut päiväperhoset lentävät. Leppäkertut ja kimalaiset surraavat.

Lupiinia kasvaisi vain tarkoin vartioituna siitä pitävien pihoilla. Se olisi onnellista!