Kuvat Kaija Helle: ahomansikka, kurjenkello+päivänkakkara ja tummatulikukka

Lämpö ja valo ovat saaneet Pohjolan luonnon kukoistamaan. Kesä tarjoaa parastaan, aurinko paistaa, pientareet kukkivat ja päiväperhoset lentävät.

Tuoreissa metsissä kukkii erityisesti yöllä huumaavasti tuoksuva valkolehdokki, joka esiintyy tänä vuonna oikein runsaana. Tuoksullaan se houkuttelee yöperhosia ravinnon hakuun. Tämä metsäkukkien kuningatar on yksi luonnonvaraisista orkideoistamme eli kämmeköistämme. Se on yksi rauhoitetuista kasvilajeistamme, minkä vuoksi sitä ei saa eikä kannata poimia.

Siuron kotien pihat kukkivat myös edustavasti ja ovat hienoa silmänruokaa ohikulkijoille. Mutta niin ovat kukkineet myös niittylaikut ja teiden pientareet, joilla lajisto ja väriloista vaihtuu kesän edetessä. Kesän alussa kallioita ja pientareita koristivat mm. kevätleinikit, aitovirnat ja fuksianpunaiset mäkitervakot. Sitten seurasivat metsäkurjenpolvet, niiittynätkelmät ja kookkaat aholeinikit. Nurmitädykkeiden ja luhtalemmikien toinen toistaan sinisemmät kukat ovat hellyttäviä.

Nyt ovat vuorossa päivänkakkarat sekä kissan-, harakan- ja kurjenkellot. Violetinsiniset peurankellotkin avaavat jo nuppujaan. Lämpöaalto on saanut myös keltaiset särmäkuismat, kultapiiskut ja pietaryrtitkin kukkimisen alkuun. Ilman valkoisina kukkivien koiranputken ja aho- ja paimenmataran antamaa jäsennystä maisema olisi yhtä vihreää mössöä.

Kesäniemessä kukkivat nyt komeasti korkeat ukontulikat, joita kannattaa tulla katsomaan.  Tummatulikukka on toinen luonnonvaraisista tulikukistamme, se kukkii Kuljun kartanolla. Molempia on muinoin käytetty paitsi lääkkeenä, myös soihtuna. Kukka kastettiin sulaan taliin ennen sytyttämistä ja soihtukäytöstä ne ovat saaneet nimensäkin.

Valo-olosuhteista johtuen punaisia kukkia on Suomen luonnossa vähän, mutta juuri nyt maitohorsma ja ketoneilikka värittävät maisemaa aniliininpunallaan. Ketoneilikka on ollut aiemmin yleinen ketojen ja kuivien niittyjen kukkija, mutta harvinaistunut monen muun keto- ja niittylajin tavoin karjatalouden muutosten ja niittyjen umpeutumisen vuoksi.

Teiden pientareet olisivat oivallisia elinympäristöjä keto-orvokeille, ketoneilikoille, ahomansikoille, kissankäpälille, mataroille, leinikeille ja monille muille ketojen ja niittyjen lajeille. Siellä viihtyisivät myös perhoset, kimalaiset, kukkakärpäset ja muut vilja- ja ruokakasveillekin tärkeät pölyttäjät.

Niittykasvien säilymiseen nähden teiden pientareet pitäisi niittää vasta elokuun puolella, jotta yksivuotiset kasvit ehtisivät siementää. Usein ne kuitenkin niitetään liian aikaisin. Teiden pientareita pitkin leviää myös toinen alkuperäistä kasvillisuutta uhkaava laji, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla. Ja nyt uimaan!