Kuvat Kaija Helle

Kesäaamu huumaa, jo ennen neljää kuulen telttaani lintujen konserttia. Punavarpunen, pensaskerttu, peippo, mustarastas ja erityisesti Kuljun kartanon varpuset ja pikkuvarpuset ovat äänessä. Juhannukseen mennessä lintujen laulu hiljenee, joten nyt konserttia pitää kuunnella. Useat lajit tosin aloittavat laulamisen uudelleen, jos ensimmäinen pesintä epäonnistuu.

Nyt monilla linnuilla on jo poikaset, vaikka muutamat myöhäiset lajit vasta aloittelevat pesintäänsä. Mm. talitiaisilla, peipoilla, kirjosiepoilla ja varpusilla on kiire, kun pesässä ja oksilla on monta kurkkua auki ruokaa odottamassa. Lintujen päivät ovat yhtä lentoa ruoan haussa - mikä siemeniä ja mikä hyönteisiä lajeille luonteenomaisesta ruokavalikoimasta.

Onneksi alkukesän lämmin jakso on suosinut hyönteissyöjiä, sillä hyönteisiä on ollut kohtalaisesti lennossa. Asioilla on puolensa, monet meistä kokevat mm. sääsket eli hyttyset kiusallisiksi ja vihonviimeisiksi otuksiksi. Jos hyttyset häviäisivät, silloin meidän olisi sanottava hyvästit myös niitä ravintonaan käyttävälle suurelle määrälle lintulajeja. Vaikka olen allerginen hyönteisten pistoille, mieluummin pidän linnut ja suojaudun hyttysiltä. Siihen on monta keinoa.

Vesilinnuilla, kuten laulujoutsenilla, sinisorsilla, silkkiuikuilla ja nokikanoilla on myös jo poikaset. Niitä ei juuri syötetä pesälle. Poikasilla on täydet valmiudet vesielämään jo siinä vaiheessa, kun ne putoilevat pesästään uimasilleen pian kuoriutumisensa jälkeen. Ne alkavat heti hakea ruokansa itse.

Vaikka lintuemot huolehtivat poikasistaan, mikä enemmän ja mikä vähemmän, lintujen lapsilla on monta vaaraa ja uhkaa voitettavanaan ennen aikuistumista. Pöllöt ja haukat saalistavat pikkunisäkkäitä ja myös lintuja ja niiden poikasia syödäkseen ja ruokkiakseen omia poikasiaan. Myös mm. varislinnut ja harmaalokit verottavat muiden lajien poikastuottoa.

Suloinen orava syö lintujen munia ja puolustuskyvyttömiä poikasia, samoin kettu ja supikoira. Minkki on varsinainen peto - se kun pystyy saalistamaan yhtä hyvin vedestä, maasta ja puusta. Minkki ja supikoira ovat ihmisen tuomia eivätkä kuulu luontoomme. Niiden hävittämiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä ja laajan rintaman johdonmukainen tuki ja työ. 

Vaikka minkki ja supikoira saataisiin hävitettyä, Suomen luonnossa liikkuu vielä sen jälkeenkin yksi ihmisen mukana tullut haittaeläin: monien rakastama kotikissa. Kissoja on paljon ja vaikka ne eivät saisi olla vapaina, niitä kuitenkin näkee kaikkialla vapaina. Jos kissat aiemmin olivatkin maaseudulla tarpeen hiirten ja rottien pyydystäjinä, nykyisillä kotikissoilla ei sitä merkitystä ole.

Kissat verottavat joka vuosi satoja ja tuhansia linnunpoikasia aivan turhaan. Usean tuhannen vuoden jalostus ja turvallinen vatsantäyteinen elämä ihmisen kanssa ei ole hävittänyt kissojen alkuperäistä saalistusviettiä. Toisin kuin petolinnut, kissat eivät saalista syödäkseen tai ruokkiakseen poikasiaan. Ne tappavat tappaakseen.

Mielestäni kissojen paikka on joko sisällä tai jos ne ovat ulkona, niin ainoastaan hihnassa, jonka toinen pää on vastuullisen ihmisen kädessä. Ilman kissojakin lintujen ja elämäänsä opettelevien linnunpoikasten on selvittävä monesta vaarasta. Siihen nähden on vain kohtuullista, että annamme linnuille pesimä- ja poikasrauhan ja pidämme kissat kiinni. Se on todellinen luonnon monimuotoisuuden säilymistä edistävä ekoteko. Luonto kiittää!

Luonto on nyt hurmaavimmillaan, pientareet kukkivat, perhoset lentävät ja yötön yö maistuu hunajaisen makealta. Nauttikaamme siitä paljain varpain!

Ps. tätä ei pidä käsittää niin, että olisin kissojen vihaaja. Mielestäni ihmisen tulee kantaa vastuu myös kotieläimistään.