Useimmat muuttolintumme matkaavat talvehtimaan etelän suuntaan lähemmäs tai kauemmas, jopa  Etelä-Afrikkaan saakka. Yksi lintulaji, koskikara, muuttaa pohjoisesta talvehtimaan Etelä-Suomeen. Siurossa koskikara on ollut talvivieras iät ajat ja tänäkin talvena meillä on havaintoja kahdesta linnusta.

Koskikarat saapuvat meille loka-marraskuussa ja lähtevät pesimään maalis-huhtikuussa. Lajin Skandinavian kanta pesii Pohjois-Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä Kuolan niemimaalla. Osa näistä linnuista talvehtii Etelä-Suomen ohella Baltian maissa ja Venäjän Karjalassa.

Koskikara on noin tilhen kokoinen ja olemukseltaan pullea. Sen puku on muuten musta, mutta kaulan alla on iso valkoinen rintalappu. Talvipuvussa koskikaran pää on tummanruskea, mutta kesällä sekin on musta. Ruotsin kielestä suoraan käännettynä linnun nimikin on koskipappi - nimi on mitä ilmeisimmin puvusta peräisin.

Sulapaikat ja virtaava vesi tuovat koskikarat Siuroon. Lintu on sekä kesällä että talvella täysin riippuvainen virtaavasta vedestä. Ravinnokseen se sukeltelee vesiperhosten toukkia, kaloja, kotiloita ja äyriäisiä. Niinpä sen havaitsee useimmin niiailemassa kivellä tai jään reunalla, josta se äkkiä sukeltaa hakemaan ruokaa kerran toisensa jälkeen. Siinä tahdissa jäävät karaistuneimmatkin ihmisavantouimarit toiseksi.

Linnun sirahtava kutsuääni kantaa kosken kohinan yli, joten sen voi havaita myös äänestä.   Laulu on omaperäistä ja sirahtelevaa visertelyä. Koskikaran lento tuo mieleen lähinnä mustan pesäpallon suoraviivaisen menon. Toisaalta koskikara saattaa juroa paikallaan pitkät ajat, jolloin sitä on kivien takaa vaikea havaita.

Koskikaran havaitseminen vaatii kärsivällisyyttä, mutta odotuksen kuittaa linnun sukeltelun seuraaminen. Kovimmillakin pakkasilla tämän eloisan palleron voi nähdä virrassa ruoan haussa.

Siuronkoskessa on havaittu talvehtimassa myös kaksi sinisorsanaarasta. Rannan lumipenkassa näkyy saukon mäenlasku-uria ja anturan jälkiä.