Alkukangertelun jälkeen kasvipalstallani alkoi keskikesällä tapahtua. Noin      kolmannes kylvetyistä pavuista ja puolet herneistä selvisi hengissä kirvojen ruokapöydästä. Alkajaisiksi satoa tuli ihan kohtalaisesti. Kasvun loppumetreillä alkoi kilpajuoksu rusakoiden kanssa, ne kun tulivat syömään papujen kukkia. Ne kaihtoivat kuitenkin papupenkin ympärille laittamaani harsoaitaa.

 Pensas- ja vahapavun palkoja kerätessäni mietin, miksi kotimaista papua ei ole tuoreena enempää saatavana silpoherneen tavoin. Papujen satokausi jatkuu elokuun alusta syyskuun alkuun ja uskoisin muidenkin kuin kasvissyöjien olevan niistä kiinnostuneita.

 Maultaan ne päihittävät monet tuontipapulajikkeet mennen tullen ja ovat todella monikäyttöisiä. Valkuaisen lähteenä ne korvaavat lihan ja kalan valkuaista. Papu ja herne typettävät maaperää ja siksi niitä kannattaa laittaa kasvamaan kukkapenkkiin luontaisen typen antajaksi. Ruusu- ja härkäpapu ovat lisäksi näyttävän näköisiä vaikka aidalla tai talon seinällä.

 Muuten sadonkorjuuni oli vähällä karata lapasesta eikä kyse ollut ahneudesta. Lämmin kesä vain tuotti marjoja ja muita ystäviltä saatuja antimia niin, että olisi ollut sääli jättää niitä käyttämättä. Nyt olen kuin muumit, joilla on talven varalle kerättyä syötävää kaapit täynnä.

 Sain ystävältäni lehtikaalia, joka on ravintoarvoltaan superruokaa parhaasta päästä. Netistä löytyi reseptin erinomaisten lehtikaalisipsien tekemiseen. Siis parin kolmen lehtikaalin ruodit poistetaan ja lehdet revitään 6 x 6 cm paloiksi. Ne laitetaan kulhoon, johon lorautetaan vähän oliiviöljyä ja ripautetaan suolaa. Lehdet käännellään käsin öljyssä molemmin puolin ja laitetaan uunipellille leivinpaperille. Uuni lämmitetään 150 asteeseen, ja sipsejä paistetaan 20 minuuttia. Lehdet voi käännellä toisin päin paistamisen puolivälissä. Nami nami! 

  Kuivan kesän seurauksena sienisyksy on alkanut haastavasti ja useita lajeja on niukasti. Herkkutatteja oli runsaasti heinä - elokuussa, jos oli tilaisuus kulkea niiden kasvupaikoilla. Herkullisen kehnäsienen sato on myös ollut runsas ja vieläkin kankailta löytyy terveitä yksilöitä.

 Syyskuun sateet saattavat edistää suppilovahveroiden nousemista. Se on helppo ja turvallinen tunnistettava ja myös monikäyttöinen.

 Sadonkorjuun ohella alkusyksyssä on parasta ilman kuulaus ja raikkaus. Metsä on hiljentynyt, kun muuttolintujen lähdettyä jäljellä ovat tiaiset, korpit ja muut talvehtijat. Hiljaisuuden täyttävät maahan putoavat lehdet. Kosteus tuo maan tuoksut esiin vahvemmin.

 Useina varhaisaamuina sumu lepää harsopatjoina peltojen ja välillä metsänkin yllä. Järvellä voi kokea upeita usva-aamuja, jolloin vaaleat sumupilvet makaavat veden pinnalla ilmavirtojen kuljettamina. Tuttu maisema muuttuu hetkessä tunnistamattomaksi ja tarunomaiseksi. Kosteus hivelee ihoa ja saa ajatuksen myötäilemään usvan haikua. Levollista. ¨