Siurosta ja sen historiasta

Kivikaudelta lähtien on Siuron kylän mailla asuttu, vaikka tuohon maailman aikaan asukkaat olivat melkoisella varmuudella saamelaisia. Siuron nimi tarkoittanee veden kapeata uomaa; saamen siuru. Elinkeinoina muinaiset siurolaiset ovat harjoittaneet kalastusta, metsästystä, viljelyä ja turkiseläinten pyyntiä.

Siuron kylän sijainti kahden järven, Kuloveden ja Jokisjärven välissä kahdella kukkulalla, tekee kylästä harvinaisen luonnonkauniin ja toimivan kulttuurimaiseman. Esihistoriallisella ajalla ovat vesitiet toimineet tärkeinä kauppateinä sekä läntiseen Suomeen että pohjoiseen, Kyrösjärven reittiä. Jalmari Jaakkolan mukaan tuo pohjoinen tie, Pohjan eräportti, on ollut tärkeä erätie "Pohjan" maahan. Melkoisella varmuudella voisi sanoa, että Siuron rautakautinen R-kioski sijaitsi kosken rannalla, mistä oli hyvä tullata pirkkalaisliikennettä. Pirkkalaisittain jylhä puolustuslinnake Linnavuori sijaitsee aivan kylän lähettyvillä.

Siuron läpi kulkeva "Turuntie" toimi keskiajalta lähtien valtatienä Pirkkalasta Varsinais-Suomeen. Vielä 1930-luvulla arveltiin tien olevan Suomen vilkkaimmin liikennöity autotie. Tie on tätä nykyä "sunnuntaikyytiläisten" suosima idyllinen kylätie.

Keskiajan Pirkkalan mahtikartanon Penttilän maille syntyi Penttilän kylä eli Siuro. 1600-luvulta peräisin oleva Knuutilan kartano on tänään erityislaatuinen esimerkki tuosta kadonneesta aatelisajasta. Knuutilan kartanoa hallinnoi Siuro-Seura, ja se on vilkkaassa juhlakäytössä.

Suoniemen puolella, siis Siurosta länteen, sijaitsivat ja sijaitsevat yhä 1700 luvulla rakennetut Kuljun kartano ja hieman etäämpänä Kauniaisten kartano. Kuljun kyläkin on ollut paikallaan ainakin 1500 luvulta. Kuljun kartanon ensimmäinen torppa, Siuro, perustettiin Siuronkosken rannalle Pukkisaarta vastapäätä vuonna 1683. Siuronkosken alemmassa putouksessa toimi saha ja kaksi myllyä ainakin vuodesta 1757.

1800-luvun lopulta lähtien Kuljun kartanoa hallitsi Anton Elving, jolla sittemmin oli merkittävä rooli Siuron teollistamisessa.

1800 luvun puolivälistä alkaen Siuron katukuvaa rikastuttivat tukkijätkät, joita oli kesäisin niin paljon, että heillä oli jopa omat kapakkansa. 1873 pani muun nimimerkki "sivistyksen harrastaja" merkille, että Siurossa oli eräänkin käsityöläisen mökki muutettu ravintolaksi, jossa tukkijätkät löivät korttia ja ryyppäsivät. Talveksi kylä kyllä hiljeni, mutta sata vuotta kestäneet uitot toivat Siuroon, joka oli uittoreittien solmukohta, joka kesä koko joukon rempseitä tukkijätkiä.

Todellinen kultakuume valtasi Siuron 1800- luvun lopulla, kun Porin rata valmistui 1895 ja sahateollisuus Siurossa alkoi kukoistaa. 1900-luvun alussa Anton Elving osti Reposaaren Höyrysahan, perusti Kuljun sahan sekä puuhiomon kosken rantaan.Kun Pirkkalan puolelle vielä perustettiin Valtion saha, oli kylä täynnään tukkijätkiä, sahan ja puuhiomon työläisiä, kauppoja ja kapakoita. Samaan aikaan toimi Siurossa mm. kaksi tiilitehdasta.

Siuronkosken kivisilta rakennettiin aiemman puusillan tilalle alunperin vuonna 1874. Suuren tulvan seurauksena vuonna 1899 silta kuitenkin romahti ja rakennettiin valtion tuella uudelleen vuonna 1902. Tuosta sillasta on sellaista juttua, että suoniemeläisillä ei ollut asiaa sillan yli Siuroon, eikä siurolaisilla Suoniemen puolelle.
Tuolloin perustettiin uusi kievaripaikka Siuroon, joka olikin käytössä 1920-luvulle asti.

Kauppa son, joka rikkauret lua
Jo 1700-luvulla pitivät venäläiset rakuunat kapakkaa Siuronkosken rannalla. 1920-luvulla Siurossa oli kahdeksan kauppaa, kaksi matkustajakotia, kaksi kestikievaria, ja muutama kapakka. Silloin raikui kosken rannalla tappelun nuju, uivien lasten melske, korttia iskevien miesten tohina ja tukkien kumina kun niitä uitettiin alas uittoränniä. Laivat Kyröskoski ja Siuro rahtasivat paperi- ja sahatavaraa Kyröltä. Siuron asema oli suosittu tanssipaikka, jossa F.E. Sillanpääkin istui päiväkaupalla tarjoilijoiden puolella.

Siurossa perustettiin oma työväenyhdistys vuonna 1904, ja jäseniä oli seuraavana vuonna jo 157. Samalla perustettiin maineikas urheiluseura Tuisku. Oma työväentalo saatiin nousemaan Siuronkalliolle 1907. Kansan suussa kulki sitkeästi tarina, jonka mukaan kirkkoa ja työväentaloa rakennettiin kilpaa. Siuron kirkko valmistui vuonna 1910. Vuonna 1918 siurolainen työväenliike koki raskaita vastoinkäymisiä. Kenties juuri tämän takia ei Siurossa juhlapäivinä juuri liputeta.

Konstailematon siurolaishuumori on oma lukunsa. Lukuisat kylään asti saapuneet kansanperinteen kerääjät on jouduttu toimittamaan takaisin pääkaupunkiin, minkä takia kirjallista materiaalia ei ole jälkipolville säilynyt. Siuro on yksinkertaisesti koettava itse.

Nykyaikaan Siuron kylä on asettunut yhdistämällä Nokian ja Suoniemen puoleiset kylät, ja unohtamalla vanhat vihollisuudet sillan kahta puolta. Nimittäin toisten mielestä se että joku asui kosken tällä puolella eikä kosken toisella puolella, teki ihmisestä toisenlaisen. Toisten mielestä toisenlaisia ihmisiä ei asunut tällä puolella ainuttakaan. Toisenpuolelaiset eivät olleet vetävinään köyttä toisenpuolelaisten kanssa, mutta liottivat salaa koko talven köyden toista päätä tervapaljussa.

Maan- ellei maailmankuulu on Siuro taiteilijoistaan, joista voisi mainita Ossi Somman ja Osmo Rauhalan. Ossi Sommalla on oma veistospuisto kylässä, entisen Penttilän koulun pihassa. Taidetta on tavattu myös ryhmänäyttelyissä Siuronkosken voimalassa, sekä itse koskessa.

Vonkamiehiä ja kalavaleita
Koskikalastusta on Siuronkoskella harjoitettu jo ennen virvelin keksimistä. Vesialueen erikoisuus on toutain, virtapaikoissa viihtyvä petomainen särkikala. Kulovesi puolestaan on rikas kuhavesi.
Mikään ei ole niin kutkuttavaa kuin koskikalastus. Siuronkoskessa kalastetaan lohisukuista kalaa, ja näytteitä vonkaleista voi tuumata Koskibaarin seinältä. Iltaisin baarista voi bongata alkuperäisasukkaan jos toisenkin.

Kun maankuulussa Pispalassa ryhdyttiin kuvaamaan elokuvaa, niin ulkokohtaukset kuvattiin Siuronkalliolla, mäellä jossa vanha rakennuskanta on säilynyt harvinaisen kokonaisena. Siuroa kutsutaankin "pikku-Pispalaksi", hyvässä ja pahassa.

Siuronkosken rannalla vanha mylly toimii puusepänverstaina, ja kosken voimalassa on taiteilija-ateljee ja kirjapaino. Voimalassa järjestetään tanssiaisia ja tapahtumia, mutta varsinainen juhlapaikka on Knuutilan kartano.
Keväisin koskenpartaalla on Kuorekarnevaalit ja kesäisin voimalan edessä järjestetään neljät Toripäivät.