JOULUKALENTERI

Henkilöt: 24 tyttöä ja/tai poikaa, sekä yksi esittelijä

Vaatetus: Tavalliset vaatteet, tai milloin mahdollista, esityksen mukaiset asusteet. Esim. ”lumiukolla” voi olla hattu, kaulaliina, porkkananenä ja valkoiset vaatteet. Jos luukussa on kuva jotalapsi ei itse voi esittää, kuten ”kynttilä”, voi lapsi pitää kynttilää kädessään, tai kuvaa kynttilästä.

Lavastus: Verhot ovat kiinni, lavan reunaa voi kiertää havuköynnös  

Aloitustilanne: Esittelijä kuuluttaa yleisölle, että nyt avataan kaikki joulukalenterin luukut. Sen jälkeen hän esittelee tulijat yksi kerrallaan, eli kertoo ”luukun numeron” ja mikä sieltä tulee näky-viin. Esimerkiksi: ”Luukku numero viisitoista; OMENA.” Ja ”omena” tulee verhojen raosta esiin, lausuu runonsa ja poistuu.


1. LUMIUKKO                                            

Hyvää päivää kansakunta,
- minä olen pelkkää lunta!
Het’ juostava on ulos lujaa,
muuten voisin tähän sulaa!

2. NUKKE

Räp räp räpsytän, nailonripsiäni!
Tap tap taputan, muovikäsiäni!
Ja tekotukka heilahtaa, kun tanssijalkaa vipattaa
-mä kaunein oon, ja onnentyttö, se ken minut saa!

3. JÄNÖJUSSI

Mä vaihdan aina väriä vuodenajan mukaan.
Silloinpa ei metsässä tunnista mua kukaan!
On väri kesän ruskea, ja talven valkoinen.
Niin ujo olen jänöjussi, arka pupunen.

4. HIIHTÄJÄ

Min’en köki sisällä, pelaa enää peliä.
Ennemmin mä metsässä testaan hiihtokeliä!
Sillä minä olen reipasta punaposki-poikaa,
joka hangilla hiihtää ja innosta joikaa!

5. ORAVA

Minä olen tärkeä.
Päässäni on järkeä!
Kerään kävyt varastoon
ja talven tullen turvass’ oon.

6. SUOMEN LIPPU

Suomen lippu muistuttaa,
kuinka kotimaata
jokainen saa rakastaa,
ja vapautensa taata.

7. NALLE

Otso Mesikämmen, pelottava peto,
olin minä ennen, lyödään vaikka veto!
Nyt oon lasten nallukka,
turva, pehmo pullukka.

8. TORVENSOITTAJA

Minun kiiltävä torveni oi,
se tuulessa toristen soi!
Se merkin antaa ja muistuttaa,
ääni ravistaa metsää, rantaa.

9. KISSA

Miu mau, olen kissa kisuliini,
lasten paras kaveri, tiesittekö sitä?
Miu mau mirri, misu, kisu, katti,
karvapallo, töpöhäntä - olen vaikka mitä!

10. HIMMELI

On entisaikain joulujuttu
himmeli tuo, yhä tuttu.
Olkiriipus ylevä,
kaunis, herkkä, hempeä.

11. ENKELI

Kun siipeni viuhuvat, tuulee.
Sen herkempi sielu vain kuulee.
Minä käteni päällesi ojennan,
sinut siunaan ja turvaan kannan.

12. MAKEINEN

Mikä maistuu makeimmalle
pikkulapsen suussa,
rapiseva kapistus mi oksan alle
pannaan joulupuussa?


13. PIKKULINTU

Minä laulan joulun meille,
itselle ja myöskin teille.
Pakkasessa sirkutan,
oksallani lirkutan.

14. KYNTTILÄ

Lämmitän ja valaisen
kodin pienen jokaisen.
Teille joulumielen tuon,
kun tunnelmaa mä luon.

15. OMENA

Arvaatteko ollenkaan, mikä minä olen?
Pyöreä ja punainen, vihreä tai vaalea.
Sisustani silkkiä, kuulas taikka rapea.
Olen omena!

16. TÄHTI

Tähtönen taivaalta tuikuttaa
ihmisille päälle maan,
säteitänsä uskon, toivon,   
syömmiin pieniin rauhan, levon.

17. PAKETTI

Sisälläin on salaisuus,
ehkä jokin lelu uus?
Joka tämän lahjan saa
sitä vasta onnistaa!

18. PIPARKAKKUPOIKA

Uuni pintani ruskeaks’ poltti,
minut, joka olen vain pojankoltti.
Makealle maistun lasten suussa,
tahi sitten keikun joulupuussa.

19. OLKIPUKKI

Vain vanhat ne muistaa sellaisen ajan,
kun joulunhetki muutti elävien rajan.
Myös eläimet tallissa herkut näki;
niin juhlimme kaikki kuin talonkin väki.


20. JOULUKELLOT

Kumajavat kaikuen joulukellot kylän.
Tervetullut kirkkoon on joka ihmissydän.
Siis kuulkaa tuo kutsu vaskinen,
ja käykää sanalle iloiten.

21. HYASINTTI

Joulun kukka tuoksullaan
avaa aistit juhlaan.
Pyhään kaikkein suurimpaan,
riemuansa tuhlaa.

22. JOULUKUUSI

Kruunaan joulun kaikkialla, missä sitä juhlitaan.
Pallot riippuu oksain alla, latvaan tähti laitetaan.
Sormin vihrein levitän tuoksuani hyvää,
jotta kaikki tuntisivat mielenrauhaa syvää.

23. JOULUPUKKI

Kaikki aattona pukkia odottaa.
Onhan säkkini täys lahjatavaraa!
Silti muistakaa joulun sanomaa:
tärkeintä on antaa eikä se, mitä saa.

24. SEIMI

Halpa seimi ihmeen näki
ympärillään harras väki.
Syntyi lapsi kaunis, pyhä,
jota siunaamme me yhä.

Lopuksi, kun kaikki ovat esittäneet runonsa, esiintyjät tulevat kumartamaan rivissä, käsi kädessä.


PARI YLIMÄÄRÄISTÄ RUNOA VAIHDON VARALLE:

LYHTY

Ennen sähköaikaa valonlähde ainoo
oli lyhty tällainen.
Lempeätä valoaan, niin kovin kainoo,
levitti se lähelleen.

NUOTTIVIHKO

Herkkää mieltä elähdyttää
joululaulut tutut.
Kun ilmoille voi helähdyttää
rakkahimmat jutut.

LAHJASÄKKI

Säkki se on pullollansa monenlaista hyvää!
Muulloin ei kuin jouluna oo säkkiä niin syvää!
Löytyy nuket, nallet, kirjat, parranajokone.
Sekä lelut, vaatteet, pelit - ilonaiheet monet.

TONTTU

Salaisista salaisimmat askeleet on mun.
Katson, kurkin, tarkkailen, jouluun valmistun.
Olen tonttu näkymätön, pukin apulainen.
Kiltit nimet listaan laitan - oothan siinä vainen?

JOULUTÄHTI-KUKKA

Vihreä ja punainen
on joulun värit tutut.
Minussapa yhdistyvät
molemmat nuo jutut!