Pääpimu Kirsi KoskiPIMUJEN PYRÄHDYS 2013

Pimujen Pyrähdys on leikkimielinen vastine Likkojen Lenkille, tapahtuman on ideoinut ja kehittänyt Kirsi Koski, itseoikeutettu Pääpimu. ”Ei niin hampaat irvessä”-lenkkitapahtuma.

(Tarkempi selostus Pimu-aatteesta löytyy aiemmasta kirjoituksestani Siuro.infosta.)

Kaukana Nokian takana metsässä, aurinkoisessa Siuron kylässä järjestettiin lauantaina 17.08

Ennen Näkemätön Pimujen Pyrähdys 2013!

Sitä vaikuttavampi tämä tilaisuus urheilujuhlaan oli mitä suurempi joukko Pimuja alkoi ilmoittautua tälle iloiselle ja leikkimieliselle Pimujen Pyrähdys 2013- lenkille kiertämään Jokisjärvi ympäri (Jokinenjärvi), Myllypirtille saunomaan ja kisaamaan hauskoissa ja monipuolisissa kilpailuissa, sekä tietovisassa.

Kaikki kynnelle kykenevät olivat ilmoittaneet facebookissa saapuvansa tätä hulvatonta ihmettä katsomaan ja ihailemaan.

Suositeltavaa oli, että kaikki hevoset ja koirat, olkaa hyvät, olisi hyvä kytkeä kiinni sillä olisivathan ne voineet kovasti tätä kaikkea ääntä ja pauketta pelästyä. Vaarattomia kokemukseni mukaan kuitenkin on sekä silmin katsoa että korvin kuulla nämä Pimut, joihin toki itsekin kuulun.

Teemana oli äärisporttisuus, kultaa ja kimalletta, kukkaa ja kirjavuutta. Nähty urheilumuoti oli selvästi menossa suoraan Euroopan catwalkeille. Varsinkin erilaiset hauskat urheilupäähineet olivat olennainen osa Pimujen Pyrähdyksen tunnelmaa. Pimut olivat yhdistäneet erilaisia materiaaleja ennakkoluulottomasti, kuorruttaneet kierrätetyillä uutta ja trendikkäillä vanhaa, lopputulos yllätti ja palkitsi. Pimut ovat muodin edelläkävijöitä!

Lady Line Nokialla piti kyseisenä päivänä avoimet ovet ja moni Pimu treenasi kuntosalilla heti aamusta pystyäkseen kiertämään paikallisen järven ympäri, erittäin tehokkain tuloksin. Suosittelen!

Liikunnan monipuolinen vaikutus ihmisen terveyteen tiedetään Pimuissa, se ehkäisee tehokkaasti ylipainoa, edistää hapenottokykyä ja aineenvaihduntaa, kehittää lihaksia ja lisää luiden ja nivelien kestävyyttä.

Pimu Päivi Töyrylä on Likkojen Lenkin Paras Asu-voittaja viime vuodelta.Tosin Pimujen Pyrähdys-lenkin voi mennä kävellen, juosten, pyörällä, autolla tai taksilla. Taksillakin voi todella ajaa järven ympäri lenkin. Hämmästyttävää. Taksilla tosin saa ajaa vain tiaranomistaja, eli, jos olet perintöprinsessa, on suorastaan velvollisuus ajaa lenkki taksilla ja Pääpimuhan on itseoikeutettu taksilenkkiin, aina.

Lenkin jälkeen tuli tietenkin nälkä. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on monen Pimun arkea mutta koska kyseessä oli urheilujuhla, saivat marjat ja hedelmät, kalat ja kasvikset sun muut kyytiä kun lankesimme kulinaarisiin syjähyppyihin paikallista yrityselämää tukiessamme.

Hyvien ruoka-annosten syöminen grilli Pia&Katjassa lenkin jälkeen oli elämys, jonka hyvin maistuvista annoksista sai, Pirkanmaan parasta palvelua ja jumalaista grilliruokaa!

Koskibaarin yhtälaisen menestyksen takana Pimujen ruokapaikkana olivat hyvät pizzat, myös baarin tunnelma! Siuro osottautui tällä kertaa varsin miehekkään mättöruuan kaupunginosaksi, toki kevyempiäkin vaihtoehtoja sai, salaateista ja kasvisruuista oli kuitenkin tällä kertaa vain hajamainintoja!

Pimuista koottiin miesten keihäsfinaalikatsomo Koskibaariin toisten Pimujen, kuten aina ahkeran Tiinan, lämmittäessä saunaa ja Jonnan sekä Susannan kattaessa ihania herkkuja Myllypirtin pöytiin. Pimujen Pyrähdys muuttui kaksoisurheilujuhlaksi myös miesten keihäässä saavutettua hopeamitalia juhliessamme.

Hauskoja kilpailujakin kilpailtiin.Pääpimu Kirsi Koski oli kehittänyt aivan uuden kilpailulajin, tekstiviestiviestin. Siinä arvotuissa kolmihenkisissä joukkueissa piti kaikkien juosta Myllypirtin saunalta tupaan eriparisissa korkokengissä, joita vaihdettiin joukkueenjäseneltä toiselle, sopivat ne tai ei ja varsinainen kompastuskivi oli iso huulipunalaatikko, josta piti samalla valita huulipuna ja punata sillä huulensa (ei helppoa naisille, sillä eihän nyt minkätahansa värinen huulipuna käy, se vaatii valitsemista!)

Punatuissa huulissa ja eriparikorkokengissä otettiin mukista lappuja, joissa oli aina yksi sana ja pirtissä kulautetun mehun jälkeen Pääpimulle piti tekstata viiden sanan mittainen tekstiviesti, joka sisälsi annetun sanan! Ei helppoa naisille! Se oli varsin hauska kilpailu!

Urheiluaiheinen tietokilpailukin pidettiin Kaisan ja Tuulian voimin ja olin voittajajoukkueessa! Tosin vain siksi, että saman joukkueen jäsen, Kirsi Kallio seuraa tiiviisti urheilua ja on kilpaurheillutkin aikoinaan. Minä en ikinä olisi osannut vastata kysymykseen, että: ”mihin urheiluvälineeseen Suomessa tungettiin aikoinaan silinterihatullinen höyheniä?” Golfpalloon! Palkinnoksi sain hienon mustan ostoskassin, Kirsi Kallio punaisen ja voittajajoukkueen jäsen myös, Tiina Leppänen vihreän. Voimme kaikki lähteä yhteneväisisssä kasseissa ostoksille, joissa lukee ”I <3 SHOPPING!”

Pääpimuna pysyi itseoikeutetusti Kirsi Koski, ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin rouvien rouva Kaisa Mäkinen, toiseksi perintöprinsessaksi mahtava Leena Peltola. Heidät kruunattiin asianmukaisin tiaroin ja perintöprinsessanauhoin. Reportteripimuna kysyin klassisen kysymyksen, että miltä nyt tuntuu? ”Ihanaa, mahtavaa, tätä on aina odotettu ja onnenkyyneleitä vuodatetaan!” olivat vastaukset.

Ilta päättyi perinteisesti Koskibaariin, tanssittiin ja laulettiin, jaettiin elämän ilot ja surut.

Yksi asia on selvä: porukassa lenkkeily on parasta!

Raportti päättyy tähän.
Kiitos alueen naisille hauskasta lenkkeilyseurasta ja eritoten Pääpimu Kirsi Koskelle! Kiitos myös alueen miesväelle juhlajärjestelyjen suhteen, sekä lastenhoidosta, omien ja toisten!