Käsite nimeltä Siuro

Kirjailijan omiin ja toisten kokemuksiin pohjautuva blogi on rakkaudentunnustus Siurolle ja Siurolaiselle elämänmenolle.

Siuro on käsite, ei kylä eikä paikkakunta
"Perinteiseen Siuroon on luettu kuuluvaksi suurin piirtein Penttilän kylä Nokialta ja Kuljun kylä Suoniemeltä ja ainakin Sarkola Kuloveden vastarannalta. Nykyäänhän nämä kaikki kuuluvat Nokiaan. Siuronkosken sillalla on aiemmin ollut lääninraja, kunnanraja ja maakuntarajakin, silti Siuro on molemmin puolin koskea.
Esimerkiksi, Siuron koulu on länsipuolella ja Siuron kirkko kosken itäpuolella, samoin kuin Siuron asema. Siuro on vanha lappalaisnimi ja sinä se on säilynyt, on rajoja sitten vedetty mihin hyvänsä."

Näin kertoi minulle historiantutkija Lauri Lepola kesäisillä kuorejuhlilla 2011.

Kuorejuhlista tuli mieleeni tämän ensimmäisen blogini aiheeksi kohtaaminen Siurolaisen kalamiehen kanssa, talvella 2012. Siurolaisesta elämänmenosta ei voi kertoa ilman asiaankuuluvia kalajuttuja ;D

Näillämain syödään kuhaa!
"Toutain ei mene alas selvinpäin eikä seilissä" iskee avausrepliikin Koskibaarin erinomaisella lounaalla talvella 2012 tunnettu Siurolainen kalamies.
"Usko pois kun kunnon kalamies sanoo, sitä kalaa ei alas saa vaikka olisi Koskenkorvaa päässä", "Täällä oli jonkinlainen buumi sitä istuttaa mutta toivottavasti se on nyt laantunut."

Hämmästelen kovasti asiaa, miksi ihmeessä Siuronkoskeen on istutettu kalaa, jota ei voi syödä?
"Toutain on villi ja vapaa kala, jolla on valtava taistelutahto ja kalastajat haluavat mitellä sen kanssa."
Selviää, että Sastamalassakin, kesäisin illansuussa Hiedanvuolteessa kuuluu samanlainen mäiske kuin heiteltäisiin mopoja sillalta järveen. Samaan aikaan on vedenpinnassa saattanut pärskäyttää viisikin pikkukaloja jahtaavaa toutainta.

"Luonnonkalojen syönti on arvaamatonta mutta kyllä toutaimen käytöksen ennustaminen on kaikkein vaikeinta. Sitä tulee silloin kun pyydetään jotain muuta lajia, mutta ei nappaa silloin kun varta vasten pyydetään."
Toutain on virtakutuinen kala, joten virtaavat vedet vetävät sitä puoleensa.
Toutaimet eivät ole erityisen nirsoja vieheille, niitä on saatu pienillä vaapuilla, lusikoilla ja lipoilla, mutta myös jigillä. Ainoa yhteinen piirre on se, että viehettä pitää kelata nopeasti, värillä ei ole niin väliä.

Kalamiehet kehuvat toutaimen taistelutahtoa, joten se on herkullisimmillaan ul- tai ykkösluokan vavalla ja kelalla kalastettuna.
Koska Siuronkoskesta kalastettaessa siiman päässä voi olla myös istutettu jalokala, peritään kalastuksesta erillinen maksu.
"Ja kuule, ankerias se vasta kauhea käärme on, jätä veneen pohjalle, niin heti se sieltä lähtee. Se pitää laittaa veneen pohjalle vesisaaviin, niin siellä pysyy!" Jatkaa kalamies. "Vaimo se säikähti seuraavana päivänä kauheasti kun nyljetyt ja paloitellut ankeriaanpalaset liikkuivat vielä jääkaapissa kulhossakin." "Mitä pidät hauista?" kysyn. "Kalamiehet kaivavat hauet kasvimaan lannoitteiksi! Näillämain syödään kuhaa!"

Kohteliaasti arvelen, että kalajuttuihin pitää olla vastine. Tiedän yhden ja heitän sen ilmaan: "Kun vanhin poikani oli viisivuotias, iski hän mato-ongen laiturinnokkaan mökillä ja lähti muihin puuhiin. Pian alkoi järvenrannasta kuulua kauhea parku ja huuto: "Ongella nousi näkki! Järvihirviö!" Kaikki mökillä olijat mummua ja pappaa myöten juoksivat järvihirviötä katsomaan. Ongessa roikkui pikimusta, erittäin pullea kala,jolla oli valtavat mustat viikset. Mutta en tiennyt mikä kala."

"No se saattoi olla made, se vasta hirveä onkin!" Päättää Siuronkosken kalamies.
Kalajuttujen kohteeksi joutuminen sai minut kiinnostumaan siitä, että olisiko Siuronkosken kalastajilla facebook-ryhmää ja olihan heillä, fb-ryhmä nimeltä "Siuronkosken vavanvatkaajat", luin ryhmän sivulta kommentin: "Kovin on hiljaista tässä ryhmässä", "No kun kaikki ovat kalassa!" Ihana on Siuronkoski, kalamiesten taivas!