doctor

Kukaan ei halunnut lääkäriksi Siuroon

Lähde: NU 18.3.2010 Anne Haapalainen

Siurolaiset joutuvat edelleenkin käymään lääkärin vastaanotolla pääterveysasemalla Nokian keskustassa. Siuron terveysasemalla auki olleeseen omalääkärin virkaan oli vain yksi hakija, joka ei kuitenkaan halunnut ottaa potilaita vastaan Siurossa vaan pääterveysasemalla.

Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Jari Haapaniemi kuvaileekin hakijoiden määrää poikkeuksellisen pieneksi. Kahta avointa virkaa haki vain kaksi lääkäriä. Toinen täytettävä paikka oli avoimena pääterveysasemalla.

Siurolaisten toiveista huolimatta kaupunki ei voi työnantajana määrätä lääkäriä Siuroon.

– Sellainen ei ole nykyaikaa. Kunta, joka käyttää pakkoa, menettää maineensa työnantajamarkkinoilla, Haapaniemi sanoo.

Avoimeen pääterveysaseman lääkärin virkaan valittiin jo terveyskeskuksessa työskentelevä yleislääketieteen erikoislääkäri Mikko Seppälä.

Siuro menetti vuodenvaihteessa lääkärinsä pääterveysasemalle, kun tämä siirtyi omasta tahdostaan vapautuneeseen lääkärintoimeen.

Keskustele aiheesta