Itsenäisyyspäivä
Itsenäisyyspäivämme juhlaperinteeseen kuuluu merkittävien kansallisten tapahtumien muisteleminen. Kautta maan sadoilla paikkakunnilla kokoonnutaan itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen jälkeen laskemaan seppeleet sotiemme muistomerkeillä.
Esimerkiksi tässä Siuroa lähellä olevan Hämeenkyrön sankariavainajien muistomerkin läheisyyteen on siunattu 246 talvi- ja jatkosodassa kaatunutta suomalaista nuorta miestä. Jotta saisimme oikean käsityksen tämän uhrin suuruudesta meidän on hyvä muistaa, että se vastaa Hämeenkyrön kokoisessa kunnassa noin neljän vuoden aikana syntyneitä kaikkia poikia. Näin valtavaa uhria vapaudelle emme voi unohtaa.
Siksi nämä muistomerkit muistuttavat ajasta aikaan ja sukupolvesta toiseen siitä, että Suomen kansa on kykenevä tarvittaessa yksimielisesti puolustamaan maataan. Näiden nuorten sankareiden vaatimukset eivät olleet suuret. Vain elää rauhassa, tehdä työtä, opiskella, noudattaa omia tapojaan, kokea oikeudenmukaisuutta ja rakkautta.
Keskuudessamme elää vielä runsaasti sotainvalideja, sotaveteraaneja, lottia ja muita kotirintamalla työskennelleitä joiden panos isämaamme itsenäisenä säilyttämisessä on ollut aikoinaan korvaamaton.
Kohdistukoon meidän kunnioituksemme näihin ihmisiin niin kaunan kuin he ovat keskuudessamme ja sen jälkeen heidän jättämäänsä perintöön.
Pieni Suomi on joutunut taistelemaan itsenäisyydestään neljä kertaa ase kädessä ja rauhallisemmat väliajat poliittisella rintamalla puhumalla, kirjoittamalla ja rauhaa edistävillä teoilla. Hengen aseet ja miekka ovat siis olleet ne välineet joilla itsenäisyys on hankittu ja pidetty.
Historiansa järkyttävimmät hetket Suomen kansa on kokenut Tavisodan puhjetessa marraskuun 30 päivänä 1939. Silloin, ilman sodanjulistusta, Neuvostoliiton valtava armeija ryntäsi yllättäen Suomen itärajan yli sen koko leveydeltä. Heillä oli tavoitteena vallata maa kahdessa viikossa ja liittää se osaksi Neuvostoliittoa. Sota kuohutti aikoinaan koko läntistä maailmaa ja aiheutti voimakkaan vastalaudeiden myrskyn. Neuvostoliitto mm. erotettiin YK:n edeltäjästä kansainliitosta. Valtionpäämiesten juhlapuheissa nostettiin suomalaisten urhoollinen taistelu itsenäisyytensä säilyttämiseksi korkeimmalle huipulle ihmiskunnan historiassa.Käytettiin sellaisia mainintoja kuin, että ” On varmaa, että mitä tapahtuneekin, sellaisen kansan sielua ei voi muskata”.
Toisen kerran Suomen kohtalo oli vaakalaudalla jatkosodan viimeisenä vuotena kesällä, 1944 jolloin Neuvostoliitto hyökkäsi jälleen valtavin voimin Suomen kimppuun, ja taas samoin tavoittein. Liittää Suomi osaksi Neuvostoliittoa.
Eräs näissä taisteluissa mukana ollut veteraani luonnehti niitä hirmuisia aikoja sanomalla, että ”Alussa se näytti tosi pahalta, mutta kun saatiin kaikki miehet rintamalle, niin siihen se yritys sitten kuitenkin toppas”.
Tutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että Suomen käymiä raskaita sotia ei olisi voitu välttää. Meidät olisi joka tapauksessa vedetty mukaan suursotaan jossa olisimme saattaneet tuhoutua ja maa tullut miehitetyksi. Kansan taistelutahdon ja johtajiemme taitavuuden ansiosta me kuitenkin selvisimme.
Hämeenkyröläinen urhoollinen lääkintälotta Hertta Anttila osuu eräässä muistelussaan suoraan asian ytimeen kun hän toteaa: ”Kyllähän se tietenkin katkeraa oli kun ne alueluovutukset oli ja sotakorvaukset ja kaikki. Mutta sittenkin tärkeintä oli että saatiin rauha. Moni sanoo, että hävisimme sodan, ei minusta mitään hävittyä sotaa oo. Me saatiin itsenäisyys säilytettyä, musta se on voitto eikä mikään häviö”.
Sodista on nyt kulunut yli 60 -vuotta. Tämä aika on ollut kehityksen ja vaurastumisen aikaa. Kansainvälisessä politiikassa ja kriiseissä Suomi on pyrkinyt olemaan enemmän sovittelijan kuin tuomarin asemassa ja näin lujittaamaan asemaansa itsenäisenä valtiona.
Maantieteellisella asemallemme suurvallan naapurina me emme voi mitään. Joudumme myös tulevaisuudessa ottamaan monissa asioissa huomioon suuren naapurimme näkemykset. Näistä historiallisista syistä johtuen, me suomalaiset olemme oppineet, muista pohjoismaista poiketen, olemaan aina vähän varuillamme. Mutta myös luottamaan itseemme.
Pyrittäessä arvioimaan millaisia uhkia Suomea vastaan voisi kohdistua seuraavien vuosikymmenten aikana, tulee niitä tarkastella siitä näkökulmasta, että Suomi on EU:n jäsenvaltio. Mikä tapahtuu EU:lle koskee myös Suomea ja päinvastoin. Emme ole yksin.
Uhkakuvat voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:
1. Terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus, ympäristökatastrofit, alueelliset- ja uskontokuntien väliset- sekä taloudelliset kriisit.
2. Ydinaseilla kiristys, ydinasehyökkäys sekä kemialliset ja biologiset joukkotuhoaseet
3. Strateginen isku tai suurhyökkäys tavanomaisin asein
Ensimmäisessä tyhmässä mainitsemani uhkat ovat jo todellisuutta. Niitä vastaan me käymme jo nyt puolustussotaa.
Perinteinen suurhyökkäys tai ydinaseuhkaus EU- aluetta kohtaan tuntuu lähitulevaisuudessa epätodennäköiseltä
Kerran eräällä oppitunnilla,eräässä koulussa keskustelimme näistä vakavista asioista. Eräs poika arvosteli kärkevästi vallitsevaa yhteiskuntaa siitä, että se lakiensa ja ”väkivaltakoneistonsa” avulla loukkaa yksilön vapautta elää ”vapaata ja täysipainoista elämää”. Poika oli kovin tosissaan. Sanoin hänelle, että no - oletetaan ettei meillä ole poliisia, lakeja, oikeuslaitosta tai puolustusvoimia. Sitten kysyin pojalta, mitä hän nyt tekisi, jos hänen vierellään istuva poika ottaisi repustaan puukon ja iskisi häntä sillä. Mitä tekisi, kun hänet joku porukka iskisi katuun ja ryöväisi putipuhtaaksi? Mitä tekisi, kun hänen kotiinsa tulisi vahva miehenroikale ja heittäisi ulos koko hänen perheensä ja sanoisi, että hän asuu nyt tässä? Mitä hän tekisi jos tänne tulisi ase kädessä vieraita joukkoja ja alkaisivat ryöstää ja surmata ihmisiä? Mistä hakisi apua? Kun ei ole lakeja, oikeuslaitosta, poliisia, puolustusvoimia – ei ketään?
Myöhemmin sama poika tavattiin kutsuntalautakunnan haastattelussa. Meitä molempia vähän nauratti kun katsoimme myöhemmin toisiamme asian johdosta. Hän katseli maailmaa nyt eri silmin ja lähti reippaasti suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan Tykistöprikaatiin Niinisaloon.
Viime vuosina on Euroopassa tapahtunut rajuja poliitisia muutoksia. Tässä myllerryksessä on monesta ehkä tuntunut, että uusi uljas maailma jyrää armotta alleen rakkaan Suomemme. Mutta sitä meidän on turha pelätä. Suomen kansa, kieli, kirjallisuus ja kulttuuri ovat niin lujat, että ne pitävät pintansa myös kehittymässä olevassa ylikansallisessa maailmassa.
Aisopoksen eläinsadussa kerrotaan, miten kettu kerskui leijonalle, että minullapa on monta lasta, mutta sinulla vain yksi ainoa. Leijona vastasi siihen: ”Yksi, mutta se onkin leijona” Suomi-leijonan pentu on koulutus, sen tasosta meillä ei ole varaa tinkiä. Koulutus ja huippuosaaminen ovat meidän voimamme ja vahvuutemme. Massatuotannossa me emme pärjää muille.
Ateenassa 2400- vuotta sitten kysyttiin Perikleeltä, miten on mahdollista, että aikakauden etevimmät kuvanveistäjät, kädentaitajat, rakennusssuunnittelijat, ajattelijat, kirjailijat, lainsäätäjät ja näyttelijät olivat kaikki kotoisin pienestä Ateenan kaupungista.
”Ainoakaan kyvykäs nuorukainen ei jää meiltä huomaamatta”, vastasi Perikles.
Näin on myös suomessa. Jokaisen suomalaisen huippukoulun takaa löytyy Perikleitä: innostuneita rehtoreita, kutsumusopettajia ja osaavaa henkilökuntaa, jotka vaivojaan säästämättä ponnistelevat opetuksen ja oppimisen laadun kohottamiseksi. Näin he samalla tasoittavat opiskelijoille tietä hyviin asemiin työmarkkinoilla. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää Hämeenkyrössä esimerkiksi Ammatti-instituutti Iisakkia, Suomen parasta ammatillista laatukoulua 2001.
Monissa pihoissa liehuu kohta Suomen siniristilippu itsenäisyytemme kunniaksi. Olkaamme kiitollisia niille suurille suomalaisille jotka ovat Suomen kansan itsenäisyyden tielle johdattaneet, sen meille hankkineet ja veteraaneille jotka ovat sen puolesta taistelleet.
Meidän tehtävämme on jättää tämä kallis perintömme seuraaville sukupolville vielä paremmassa kunnossa kuin mitä se oli meille annettaessa. Vaatimus ei ole vähäinen. Maapallon runsaasta seitsemästä miljardista ihmisestä suomalaisia ei ole paljon – silti meidän on oltava maailman parhaita. Olkoon se samalla meidän panoksenne paremman ja turvallisemman maailman luomiseksi.
Toivotan hyvää itsenäisyypäivän juhlaa teille kaikille. Olkoon jokainen päivä itsellenne iloksi ja isänmaallenne kunniaksi!
Lapset voivat halutessaan tehdä juhlan kunniaksi muutaman koristeen, seuraavana ohjeet.
Askartelutehtäviä lapsille:
Suomen lippu
TARVITAAN: A3 KOKOINEN VALKOINEN KARTONKI, VALKOISTA JA SINISTÄ SILKKIPAPERIA, LIIMAA
Piirrä Suomen lipun ääriviivat A3- kokoiselle kartongille. Revi valkoisesta ja sinisestä silkkipaperista myttyjä, jotka liimaat kartonkiin Suomen lipuksi, valkoinen tausta ja sininen risti.
Itsenäisyyspäivän kynttilä
TARVITAAN: SINISTÄ JA VALKOISTA PEITEVÄRIÄ, TYHJÄ WC-PAPERIRULLA, SAKSET, LIIMAA, HOPEA- TAI KULTAKARTONKIA, KIMALLETTA
Maalaa tyhjä wc- paperirulla sini-valkoiseksi, alapuoli siniseksi ja yläpuoli valkoiseksi, siis puolet ja puolet rullan pituudesta. Voit päällystää rullan myös väripapereilla (sininen ja valkoinen). Leikkaa hopea- tai kultakartongista liekki, johon liimaat kimalletta. Tee wc-rullaan lovet, johon kiinnität liekin.
Suomenlipputikut
TARVITAAN: SINISTÄ JA VALKOISTA KARTONKIA TAI VALKOISTA PAPERIA SAKSET, LIIMAA, COCTAILTIKKUJA, VÄRIKYNIÄ, PIENIÄ SUUPALOJA
Väritä Suomenpienoislippuja tai kokoa ja liimaa ne kartongista ja liimaa ne coctailtikkuihin. Kokoa erilaisia pieniä suupaloja coctailtikun toiseen päähän: juustoa, hedelmiä, vihanneksia, leipää jne.
Siniristilippu
TARVITAAN: NELJÄ TYHJÄÄ TULITIKKURASIAA, LIIMAA, VALKOISTA PAPERIA, PUUKEPPI,
Tee lipputangon jalka siten, että liimaat yhteen neljä tyhjää tulitikkurasiaa neliön muotoon. Päällystä jalka valkoisella paperilla. Kiinnitä jalan keskelle sopivan mittainen siisti puukeppi lipputangoksi. Valmista ohuesta valkoisesta ja sinisestä kankaasta lipputangon pituuteen nähden sopivan kokoinen Suomen siniristilippu ja kiinnitä se hulmuamaan lipputangon huippuun.