Siurolaisia eläintarinoita
Kesäisin on tapana kertoa tarinoita, joista mieleeni tuli siurolaisia eläintarinoita. Aloittakaamme karhusta! Takavuosina, ei niinkään montaa vuotta sitten, kaksi koulutyttöä käveli Siuron kouluun kun sadan metrin päässä ojassa istui karhu syömässä omenaa. Tytöt tuumasivat, "että sehän tykkää omenoista kuten mekin". Siuron karhun tiedetään asuvan urheilukentän takana olevassa metsässä, ainakin se asui siellä ennen. Monesti siellä ulkoilleet lapset kuulivat karjuntaa metsästä ja pitivät sitä varoitusmerkkinä, "aikamerkki tulla metsästä pois". Koiranulkoiluttajia siellä kävi ja käy yhä ja yleisesti tiedetään siurolaisten "omenankaatopaikka" metsässä, jonne omena-aikana ylijäämäomenat kipataan, karhun herkkuapaja.
Ongelmia Siuron karhu ei ole aiheuttanut koskaan, toki asiasta tietävät ovat aina noudattaneet alueella tiettyä varovaisuutta, karhu kun on petoeläin.
Karhun syntymäpäivät: Karhu pääsi "seuraajiensa" katolisten pyhimysten kanssa kansan ajanlaskussa samaan asemaan, sillä oli kaksi merkkipäivää, eli taivaallinen ja maallinen syntymäpäivä, kertoo Kustaa Vilkuna verrattomassa teoksessaan Vuotuinen ajantieto. Karhulla oli siten varsinainen syntymäpäivä, joka oli keskikesällä 13. heinäkuuta ja taivaaseen syntymisen päivä, joka oli keskitalvella, tammikuun puolivälissä.Taivaaseen syntymispäivä oli samalla karhun surmaamispäivä.Talvella karhuja pyydystettiin pesistä. Heikin päivänä eli 19. tammikuuta tietämillä kansalla oli tapana todeta, että nyt karhu kääntää kylkeä talvipesässään ja sanoo: "Yö puolessa, nälkä suolessa". Karhun talviunet kestivät viisi kuukautta: "Matista (21.09.) karhu maata panee ja Matista (24.2.) ylös nousee." Kirjoitan tätä Siuron karhun maallisena syntymäpäivänä, joten onnea vaan Siuron karhulle!
Karhun lisäksi toinen ihmisten pelkäämä metsiemme petoeläin on susi. Se ei ole satukansantarinoissa ihmisen "kantaäiti-tai -isä" niinkuin karhu, vaan Manalan väkeä. Näin kertoo syntyloitsu:
Missä on susi synnytelty,
harvahammas kasvateltu?
Maan tyttö, Manalan neiti
astu soita, astu maita,
otti helmen heinän päästä,
pani helmen helmahansa.
Helmi helmasta putosi,
tuostapa susia sikisi,
kasvoi karvajalkaisia.
Siuron sudet ovat puhuttaneet kylää aina tavattomasti ja syystäkin. Ikävä kyllä, susien olemassaolo paljastui kurjalla tavalla kun ne tappoivat ja söivät urheilukentän lähistöllä olleesta talosta koiran muutama vuosi sitten.
Riistanhoitoyhdistyksen jäsenet kävivät tuolloin metsässä ja totesivat, että laumoja oli muistaakseni kaksi, emo ja viisi pentua, sekä susipari. Näköhavaintojakin susista tuli, yksi meni tien yli Melon voimalaitokselle päin ja järven jää oli täynnä susien jälkiä kohti Hämeenkyrön Mahnalaa.
Oli aika kun Siuron koululuokat eivät saaneet enää hiihtää metsässä vaan koululaiset hiihtivät ympäri urheilukenttää juurikin susivaaran takia, vanhemmat pelkäsivät niitä.
Susien liikkeitä on seurattu aktiivisesti ja välillä ne ovat muuttaneet reviiriään kauemmaksi kohti pohjoista. Koiranulkoiluttajat ovat kertoneet peurojen palanneen isompanakin laumana, viimeisin kuulemani tieto Siuron susista on se, että nuori susipari oli tulossa kohti Siuron seutua mutta pysähtyi matkallaan Sastamalaan.Sen enempää en asiasta tiedä, että ovatko ne palanneet tänne vai eivät, mutta ehkäpä joku tietää tarkemmin?
Susiin liittyy voimakkaasti vapauden ja kahlitsemattomuden mielikuva. Tämä näkyy mm. ennen käytössä olleessa käsitteessä susipari ts. pariskunta, joka elää vihkimättä keskenään -ei siis piittaa yhteiskunnan normeista.
Sutta niinkuin karhuakin on pidetty pakana-aikana metsänkuninkaan Tapion koirana. Viikingit puolestaan ajattelivat, että peikot ratsastivat susilla. Susi on karhun tavoin peto. Se on vaarallinen ihmiselle jo omana itsenään -noidan nostattamana vielä vaarallisempi. Marjut Hjeltin kirjan "Taikametsä-tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä"-kirjan mukaan susilta suojauduttiin ennenmuinoin taivuttelemalla metsänhaltija Tapiota ihmisten pyynnöille suopeaksi antamalla hänelle hopeaa, riistaa tai marjoja tapionpöydän eli tasalatvaisen kuusen juureen tai päälle. Monisanaisin, maalailevin loitsuin ja ylistävin sanankääntein pyydettiin Tapiota pitämään koiransa kiinni.
Eräänä päivänä sain varoituspuhelun, paksuja, isoja kyykäärmeitä oli nähty paljon Linnavuoren metsissä. Siksipä tiesin varoa kun menin lenkille Siuro-Linnavuori, halusin heti testata, että onko se totta, eikä tarvinnut kuin 30 senttimetriä astua asfaltilta sivuun, niin siinä oli jo ensimmäinen. Tosin Linnavuoren kyykäärme ei ollut paksu eikä lihava ei isokaan vaan oikea nuori ketterä sporttikäärme. Siinä se oli kuusen oksien alla kuusen alapuolella maassa häntä neulasiin hautautuneena, keskivartalo näkyvissä ja sahalaitakuvio selässä, pää lehtien alla, liikkumatta.Kun seurasin sitä, liikkui se aina hieman.
Jatkoin matkaa Linnavuoren Siwaan ja varoitin siitä vastaantulijoita. Paluumatkalla Linnavuoresta Siuroon aloin huolestua kävelytiellä kulkevista lapsista, koska kyy oli aivan tien reunassa. Mietin paluumatkalla, että pitäisikö se nyt tappaa sitten ja miten? Mutta en löytänyt käärmettä enää, se oli kiemurrellut muihin maisemiin. Siurossa tiedetään tarina, jossa ulkomaalainen henkilö pyydysti kyykäärmeen ja yksinkertaisesti paistoi sen nuotiolla ja söi. Tähyilin kovasti, että näkyisikö "käärmeenpyydystäjää" paluumatkalla, mutta en nähnyt häntäkään.
Käärme on kiehtonut ihmiskuntaa aina. Paholainen otti paratiisissa käärmeen hahmon ja siksi kristinuskon valtapiirissä olevissa maissa, länsimaissa, käärme on pahan edustaja. Katalaa mainetta lisää luonnollisesti myrkky, jota kotoinen kyymmekin erittää.
Idässä käärmeen asema on toinen, mm. Kiinassa käärme on viisauden symboli.
Käärmeen myrkkyhampaat ovat olleet velhojen keskuudessa haluttua tavaraa.
Lääkkeeksi kerättävät käärmeet oli haettava metsästä syyskuun toiseksi viimeisellä viikolla. Erittäin haluttu taikakalu oli myös salaperäinen, valkoinen käärmekivi.
Vanhan tarinan mukaan Sisilisko oli käärmeellä lapsenpiikana, koska käärme oli kutsuttu häihin. Kun käärme palasi häistä ja huomasi,että sisilisko oli hoitanut sen poikasia hyvin, se lupasi jotakin palkaksi. Sisilisko pyysi käärmeeltä palan sen hännästä. Käärme antoi. Tästä syystä sisilisko pudottaa pelästyessään aina häntänsä: sehän on käärmeen häntä. Ja siksi häntä kiemurtelee vielä yksin muusta ruumiista irrallisena.
Sisiliskoa ei saa tappaa, koska se on jollakin salaperäisellä tavalla ihmisen sukua. Onpa sitä toisin paikoin kutsuttu Sisar Liisaksi.
Siurossa kun asutaan, on eläintarinoihin ehdottomasti mukaan otettava kalatarina. Siurolaiset kun pyytävät niitä ja kalakertomuksissa on, kuinka ankeriaat ovat päässeet veneenpohjalta takaisin veteen karkuun ja siksi osa kalastajista on varautunut ankeriaisiin isolla veneessä olevalla vesisaavilla, jossa ne pysyvät. Ankeriaat ovat aiheuttaneet kalastajien vaimoille sydämentykytyksiä vielä seuraavana päivänäkin nyljettyinä ja paloiteltuina jääkaapissa, koskapa palat liikkuvat usein yhä itsekseen.
Tunnettu tarina kertoo kun Jeesuksen opetuslapsi Pyhä Pietari oli kalassa, saapui paholainen häntä kiusaamaan. Pietari sai suuren kalansaaliin, mutta paholainen muutti kaikki kalat käärmeiksi. Kun Pietari veti painavat verkot veneeseen, hän pahoitti mielensä käärmeet nähdessään.
Jeesus oli katsellut tätä kaikkea rannalta ja tuli Pietarin avuksi. Hän muutti kaikki käärmeet maukkaiksi kaloiksi. Ja niin syntyivät ankeriaat. Ankeriaalla on risti päälaella sen merkkinä, että se on pyhitetty kala.
Koska kirjoitan tätä ulkona pihapöytäni ääressä ja näin siurolaishämähäkin, saa se pelkästään siurolaisuutensa vuoksi tulla mukaan :). Hämähäkkiä ei saa tappaa siitä syystä, että se on pelastanut pyhän perheen hengen. Suomessa on jo vuosikymmeniä kerrottu tarinaa siitä, kuinka Josef, Maria ja Jeesus-lapsi pakenivat Herodeksen sotilaita Egyptiin ja piiloutuivat luolaan. Hämähäkki auttoi heitä ja kutoi verkon luolan suulle. Takaa-ajajat tuumivat, että luola olisi karkulaisille maanmainio piilopaikka, mutta tässä luolassa ei voi olla ketään, koska sen suulla on hämähäkin verkko. Siksi Jumala on siunannut hämähäkin.
Muistan itsekin lapsuudestani monia ihmisiä, jotka todellakaan milloinkaan eivät tappaneet hämähäkkiä sen asuntoon sisälle tullessakaan vaan ottivat paperin ja mukin, pyydystivät sen avulla hämähäkit ja laskivat takaisin luontoon :).
Kunniapaikan tarinoissa saa naapurini pihassa oleva kauniisti laulava satakieli. Vanhan tarinan mukaan Neitsyt Maria lauloi Jeesus-lapselleen tuutulauluja iltaisin. Maria lauloi niin kauniisti, että muuan vaatimattoman näköinen pikkulintu lennähti usein ikkunan taakse kuuntelemaan.
Kerran lapsi itki, eikä saanut unta. Maria lauloi, mutta lapsi ei rauhoittunut. Silloin pikkulintu rohkaisi mielensä ja ryhtyi laulamaan Marialta oppimiaan lauluja ikkunan takana. Linnun soljuva laulu tyynnytti lapsen. Maria katsoi, kuka hänen lapselleen lauloi. Kun hän näki vaatimattoman pikkulinnun, hän lupasi: - Saat laulaa minun laulujani minun äänelläni aina. Ja niin tuli satakielestä Marian lintu, taitava laulaja.
Hyvää kesää!