fb logo90 CW

SATUNÄYTELMIÄ

Kesällä on tapanana lukea klassikkokirjoja, niin myös satuja. Tässä lapsille tunnettuja satuja satunäytelmiksi kirjoitettuna, kesällä voi leikkiä kaikkea kivaa!

PIENI PUNAHILKKA
Henkilöt: Äiti, Pieni Punahilkka, Eläimiä, Iso harmaa susi, Isoäiti, Puunhakkaaja

Vaatetus: Äidillä leninki, esiliina, peruukki, Pienellä Punahilkalla mekko, esiliina, kengät, sukat , punainen viitta, jossa hilkka, kahdelle saparolle letitetyt hiukset, eläimillä eläinpuvut ja sudella harmaa susipuku ja samanlainen yöpuku ja iso yömyssy viimeiseen kohtaukseen, kuin isöäidilläkin on, isoäidillä yöpuku, silmälasit ja peruukki, yömyssy puunhakkaajalla paita, housut, saappaat, kirves, peruukki.

Lavastus: Suuren metsän reunassa mökki, jossa pöytä, pöydällä kori, kaksi tuolia, sänky, matto, kaappi, jossa leipää, lihaa ja maitopullo, liina. Punahilkan viitta toisen tuolin selkänojalla ja kengät tuolin alla. Lavastus voidaan tehdä kolmessa osassa, jolloin näyttämöllä on samaan aikaan vasemmalla puolella äidin ja Pienen Punahilkan mökki, keskellä suurta metsää, metsässä puita,  kauniita kukkia ja pieniä eläimiä, ja oikealla puolella isoäidin mökki tai väliverhon voi laskea välillä jolloin ensimmäinen kohtaus on kotimökissä, väliverho, metsä, väliverho ja viimeinen isoäidin mökissä. Isoäidin mökissä ovi, jossa salpa, sen takana sänky vuodevaatteineen, patjan alla piilossa yöpuku ja iso yömyssy sudelle,tauluja seinällä, matala jakkara.

Aloitustilanne: Pieni Punahilkka istuu tuolilla ja äiti pakkaa eväskoria.

 

1. Kohtaus Äidin ja Pienen Punahilkan kotimökki

Äiti: Kuule minua, Pieni Punahilkka. Panen tähän koriin leipää, lihaa ja pullon maitoa. Viehän nämä sairaalle isoäidillesi. Mutta muista kulkea suoraan metsän läpi, äläkä pysähdy leikkimään tai juttelemaan kenenkään vieraan kanssa. (Äiti peittää korin liinalla).

Pieni Punahilkka: Kyllä äiti, minä vien korin isoäidille. (Pukee ylleen punaisen viittansa ja laittaa kengät jalkaansa) Hei sitten!

Äiti: Hei hei!

 

2. Kohtaus Metsässä

Punahilkka lähtee ja kulkee suoraan metsän halki. Äkkiä puun takaa ilmestyy iso harmaa susi.

Susi (kohteliaasti): Hyvää huomenta, kultaseni. Minne olet matkalla?

Pieni Punahilkka: Isoäitini on sairaana ja minä vien hänelle ruokaa.

Susi: Katsopas kuinka kauniita kukkia täällä metsässä kasvaa. Isoäitisi ilahtuisi varmasti, jos poimisit hänelle niistä oikein kauniin kimpun.

Pieni Punahilkka: Äiti kyllä sanoi, että minä en saa pysähtyä juttelemaan tai leikkimään vieraitten kanssa mutta kyllä minä varmaan voin poimia isoäidille kukkia. Kiitos neuvosta susiherra!

Susi: (katsoo nälkäisesti Punahilkkaa): Muista totella äitiäsi. Näkemiin, kultaseni!

Susi kumartaa ja häviää metsään, Punahilkka alkaa poimia kukkia. Susi kiiruhtaa oikoreittiä isoäidin mökille.

3. Kohtaus isoäidin mökissä

Isoäiti makaa sängyssä ja susi saapuu oven taakse. Susi koputtaa oveen.

Isoäiti: (huutaa) Kuka siellä?

Susi (Kiltillä ja pehemeällä äänellä): Pieni Punahilkka.

Isoäiti: Tule sisään, kultaseni. Kun työnnät salpaa, niin lukko aukeaa.

Susi hyökkää ja syö isoäidin suuhunsa yhtenä ainoana suupalana. (Taistelun tuoksinassa susi peittää isoäidin niin, että tämä pääsee sängyn reunan taakse piiloon). Susi (ottaa salaa patjan alta) pukeutuu isoäidin yöpukuun ja isoon yömyssyyn ja hyppää tämän vuoteeseen. Juuri kun se vetää peittoa kuononsa peitoksi, kuuluu ovelta koputus, siellä on Punahilkka.

Susi: (Vapisevalla äänellä): Kuka siellä?

Punahilkka: Pieni Punahilkka.

Susi: Tule sisään kultaseni, Kun työnnät salpaa, niin lukko aukeaa.

Punahilkka astuu sisään ja laskee korinsa pienelle jakkaralle.
Susi: Tulehan lähemmäksi kultaseni.

Punahilkka tulee sängyn viereen.

Pieni Punahilkka: (Huudahtaa) Kylläpä sinulla on suuret korvat, isoäiti!

Susi: Jotta kuulisin sinun puheesi paremmin.

Pieni Punahilkka:  (Huudahtaa) Kylläpä sinulla on suuret silmät isoäiti!

Susi: Jotta näkisin sinut paremmin.

Pieni Punahilkka: (Huudahtaa) Mutta isoäiti, kylläpä sinulla on kauhean suuri suu!

Susi: (Huudahtaa) Jotta voisin syödä sinut suuhuni!

Susi hyökkää Punahilkan kimppuun.

Pieni Punahilkka: (Ryntää ulos tuvasta) Apua! Susi aikoo syödä minut!

Kun Punahilkka ryntää ovesta, syöksyy hän suoraan puunhakkaajan syliin, jolla on kirves.
Puunhakkaaja menee sisään, ” tappaa ” suden kirveellä ja aukaisee sen vatsan niin, että isoäiti pääsee ulos aivan terveenä.

Isoäiti:  (silittää Punahilkan päätä ja kiittää puunhakkaajaa) Kiitos, kiltti puunhakkaaja, kun pelastit meidät! Jää toki kiitokseksi syömään yhdessä meidän kanssamme Pienen Punahilkan tuomia ruokia.

Puunhakkaaja: Eipä kestä, onneksi olin tässä lähellä. Mutta nyt kyllä ruoka maistuisi, kiitos.

Syövät yhdessä.

Puunahakkaaja: Ja nyt Punahilkka, saatan sinut kotiin. Muista aina olla varovainen, äläkä koskaan pysähdy juttelemaan tai leikkimään vieraitten kanssa.

Pieni Punahilkka: Kyllä minä nyt aina varmasti muistan. Hei sitten isoäiti!

Isoäiti: Hei sitten! Vie äidillesi terveisiä!

Lähtevät.

Grimmin veljesten sadusta.


 LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ
Henkilöt: Kertoja, Lumikki, Kuningatar, Taikakuvastin, metsästäjä, metsänpetoja,seitsemän kääpiötä, prinssi, prinssin seuralaisia.

Vaatetus: Kertojalla hovinaisen tai – miehenpuku, Lumikilla samettiliivit, joissa nyörit.Alla mekko, päässä punainen rusetti. Mustat hiukset tai musta peruukki. Kuningattarella kuningattaren, kaupustelijan ja talonpoikaisvaimonpuvut, Metsästäjällä paita, housut, liivit, hattu, saapikkaat ja puukko, metsänpedoilla eläinpuvut, seitsemällä kääpiöillä myssyt, paidat, housut ja saapikkaat, prinssillä prinssinpuku, keppihevonen.Seuralaisilla hovipuvut.

Lavastus: Kuningattaren huoneessa taikakuvastin, jonka taakse mahtuu piiloon ja puhumaan, korulippaita, pöytä, pöydällä rasia mustaa kasvoväriä, peili, kampa, erivärisiä putkiloita, taikasauva, tuoli, jolla vanhat kaupustelijan vaatteet, kaunis silkkinauha. Huoneessa salakammio, jossa kori, omenoita, koeputkia, joissa värillisiä nesteitä.

Metsä on synkkä, suuria puita, teräviä kiviä, pensaita, orjantappuraa.

Kääpiöiden tuvassa on pieni pöytä, jolla valkea liina. Liinalla on seitsemän pientä lautasta, jokaisen lautasen vieressä on lusikka ja haarukka, sekä pieni maitokuppi. Seinän vieressä on seitsemän pientä vuodetta ja jokaisessa valkoiset lakanat. Lautasilla on puuroa, lautasten vieressä seitsemän leipäpalaa, maitoa joka kupissa. Ovi ja ikkuna, josta voi kurkistaa. Paarit sivustalla.

Lasiarkuksi pleksilevyjä tms.

Aloitustilanne: Tyhjä kuningattaren huone, jonka keskellä kertoja alkaa kertoa, kerrottuaan repliikkinsä, hän poistuu sivustalle.

Kertoja:  Olipa kerran kaunis kuningatar, joka päätti ryhtyä ompelemaan. Oli valkoluminen talvi ja kuningatar istuutui ompelemaan linnansa ikkunan ääreen, jonka puitteet olivat mustaa eebenpuuta. Ommellessaan siinä hän sattui pistämään neulalla sormeensa ja kolme veripisaraa putosi lumeen. Kuningatar katseli punaisia veripisaroita valkoisella hangella ja ajatteli: ”Voi, kun minä saisin lapsen, valkean kuin lumi, punaisen kuin veri ja mustan kun eebenpuu!”.
Jonkun ajan kuluttua hänelle syntyi pieni tytär, jonka iho oli valkea kuin lumi, posket punaiset kuin veri ja tukka musta kuin eebenpuu. Sen lähden äiti antoi lapselleen nimeksi Lumikki. Mutta äiti kuoli heti lapsen syntymän jälkeen. Vuoden kuluttua kuningas meni uusiin naimisiin.Uusi kuningatar oli hyvin kaunis mutta ilkeä ja ylpeä. Hän ei sietänyt, että kukaan olisi kauniimpi kuin hän itse.
Kuningattarella oli taikakuvastin

 

1. Kohtaus: Kuningattaren huoneessa

Kuningatar: (astuu taikapeilin eteen) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

Kuvastin: Kuningatar on kaunein. (Kuningatar on hyvin mielissään ja iloinen).

Kuningatar: Hyvä hyvä! Taikakuvastin puhuu aina totta. Minä olen maassa kaunein! Minä! Minä, kningatar! Kukaan ei ole yhtä kaunis kuin minä ja niin sen pitääkin olla.

Kertoja: Mutta pikku Lumikki kasvoi ja tuli päivä päivältä kauniimmaksi. Seitsemänvuotiaana hän oli jo kauniimpi kuin kuningatar itse. Kerran taas kuningatar kysyi kuvastimeltaan…

Kuningatar: Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

Kuvastin: Sinä ennen verraton, Lumikki nyt kaunein on.

Kuningatarta harmittaa tavattomasti, hän tulee keltaiseksi ja vihreäksi kateudesta, hän raastaa hiuksiaan ja on epätoivoinen, kulkee edestakaisin.

Kuningatar: Vihaan Lumikkia! En voi enää nukkua, en saa lepoa päivällä, enkä yöllä!

Kertoja: Kunnes eräänä päivänä…

Kuningatar: Metsästäjä, heti tänne! (Metsästäjä saapuu). Vie Lumikki kauas metsään, en enää siedä häntä silmissäni! Tapa hänet ja tuo minulle hänen sydämensä ja kielensä merkiksi siitä, että hän on kuollut!

 

2. Kohtaus Metsässä

Metsästäjä vie Lumikin metsään. Hän vetää puukkonsa esiin ja aikoo surmata Lumikin. Lumikki alkaa itkeä.

Lumikki: Voi, rakas metsästäjä, älä tapa minua vaan säästä henkeni! Minä juoksen kauas synkkään korpeen, enkä ikinä enää palaa.

Metsästäjä: (heltyneenä) No hyvä on. Juokse sitten pois lapsiparka.

Lumikki: Voi, kiitos kiltti metsästäjä! Lumikki juoksee metsään.Metsästäjä lähtee takaisin.

Metsästäjä: (puhuu itsekseen) Tapan kotimatkalla metsäkauriin, otan siltä sydämen ja kielen ja vien ne kuningattarelle. Metsänpedot varmaan syövät hänet mutta onneksi minun ei tarvinnut tappaa häntä.

Metsästäjä lähtee ja Lumikki on ypöyksin metsässä. Lumikki on suunniltaan, eikä tiedä mihin suuntaan lähtisi, hän vilkuilee puiden lehtiä ja juoksee yli kivien ja pensaiden. Metsänpedot tulevat hyppimään hänen viereensä mutta eivät tee mitään. Alkaa hämärtää. Silloin Lumikki näkee pienen tuvan.

Lumikki: Tuollahan on pieni tupa!

 

3. Kohtaus Kääpiöiden tuvassa

Lumikki: Kylläpä minulla on nälkä ja jano. Syönpä hiukan puuroa joka lautaselta, murusen jokaisesta leivästä ja pari pisaraa maitoa joka kupista, sillä en tahdo ottaa kenenkään osuutta kokonaan, ettei kukaan vain jää ilman. (Lumikki syö ja juo). Olenpa perin väsynyt, taidanpa mennä nukkumaan. (Lumikki kokeilee sänkyjä kädellään): Tämä ensimmäinen sänky on liian pitkä. Tämä toinen on lyhyt. Tämä kolmas on kova. Tämä neljäs kapea. Entäs tämä viides, ei, se on liian pehmeä. Entä kuudes, ei käy, liian kuhmurainen. Mutta tämä seitsemäs, sehän on kuin minulle tehty! (Lumikki kiipeää sänkyyn ja lukee iltarukouksensa ja nukahtaa.)

Seitsemän pientä kääpiötä palaa tupaansa, jokaisella on sytytetty lyhty kädessään. Ensimmäinen kääpiö: Onpa mukavaa saapua kotiin vuoristosta malmia kaivamasta.

Ensimmäinen kääpiö: Kuka on istunut tuolissani?
Toinen kääpiö: Kuka on syönyt lautaseltani?
Kolmas kääpiö: Kuka on purrut leivästäni?
Neljäs kääpiö: Kuka on käynyt puurokupillani?
Viiden kääpiö: Kuka on syönyt haarukallani?
Kuudes kääpiö: Kuka on leikannut veitselläni?
Seitsemäs kääpiö: Kuka on juonut maitokupistani?

Ensimmäinen kääpiö katselee ympärilleen ja huomaa, että hänen vuoteeseensa on koskettu.

Ensimmäinen kääpiö: (huutaa) Kuka on maannut vuoteessani?

Toisetkin kääpiöt katsovat vuoteitaan.

Muut kuusi kääpiötä (hämmästyneinä) Joku on maannut meidänkin vuoteissamme.

Seitsemäs kääpiö juoksee vuoteensa luo ja näkee Lumikin.

Seitsemäs kääpiö: Tulkaa äkkiä tänne, täällä nukkuu tyttö!

Kaikki kääpiöt kerääntyvät huudahdellen vuoteen luo ja nostelevat lyhtyjään, niin, että valo lankeaa Lumikkiin.

Kaikki: (huutavat) Miten kaunis tyttö! Voi miten kaunis hän on!

Seitsemäs kääpiö: Ei hennota herättää häntä. Hän saa nukkua vuoteessani. Nukun yhden tunnin aina jokaisen teidän muun vieressä, niin kuluu nyt yö, sopiiko?

Muut: Sopii. Menevät nukkumaan ja seitsemäs kääpiö vaihtelee muiden viereen vuorotellen (saman tien).

Tulee aamu. Lumikki herää ja säikähtää pahanpäiväisesti nähdessään kääpiöt.

Ensimmäinen kääpiö: (Hyvinystävällisesti) Älä pelkää. Me olemme seitsemän toverusta, kääpiöitä, jotka päivisin kaivamme malmia tuolla vuoristossa ja tämä tupa on kotimme.Mikä sinun nimesi on?

Lumikki: Minä olen Lumikki.

Toinen kääpiö: Miksi sinä tulit meidän tupaamme?

Lumikki: Äitipuoleni halusi surmata minut, metsästäjä, jonka piti tappaa minut, säästi henkeni ja vihdoin löysin tänne teidän tupaanne.

Kolmas kääpiö: Haluaisitko hoitaa talouttamme?

Neljäs kääpiö: Keittäisit meille ruokaa.

Viides kääpiö: Laittaisit vuoteemme.

Kuudes kääpiö: Pesisit vaatteemme ja ompelisit.

Seitsemäs kääpiö: Ja pitäisit kaikki hyvässä järjestyksessä? Jos vain haluat, saat jäädä tänne, eikä sinulta puutu mitään.

Lumikki: Haluan, haluan, koko sydämestäni. Kiitos!

Ensimmäinen kääpiö: Aamuisn me lähdemme vuorille malmia ja kultaa etsimään ja illalla tulemme kotiin syömään. Päivät joudut olemaan yksin kotona. Varo äitipuoltasi, paha kuningatar saa kyllä pian tietää, että olet täällä. Älä päästä ketään sisään!

 

4. Kohtaus Kuningattaren huoneessa ja kääpiöiden tuvassa

Kertoja: Kuningatar, joka luuli Lumikin kuolleen, uskoi nyt olevansa maailman kaunein nainen. Eräänä päivänä hän pysähtyi kuvastimen eteen…

Kuningatar: (Astuu kuvastimen luo) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

Kuvastin: Sinä ennen verraton, Lumikki nyt kaunein on. Hän on täältä kaukana kääpiöiden tuvassa.

Kuningatar pelästyy kovasti. Hän kulkee mietteliäänä huoneessa ja keksii juonen. Kuningatar pukeutuu vanhaksi kaupustelijaksi ja  tahrii kasvonsa mustalla kasvovärillä, niin, ettei kukaan voi tuntea häntä.

Kuningatar: Hahaa, tässä kaupustelijan asussa ja kasvovärissä minua ei tunnista kukaan! Nyt lähden seitsemän kukkulan yli seitsemän kääpiön tuvalle. (Lähtee):

Saapuu kääpiöiden ovelle, Lumikki on yksin kotona.

Kuningatar: Ostakaa kauniita tavaroita!

Lumikki: (kurkistaa ikkunasta): Hyvää päivää, rouva hyvä, mitä teillä on myytävänä?

Kuningatar: Hienoja, kauniita tavaroita, kaikenvärisiä nauhoja ja nyörejä liivinpauloiksi (näyttää kaunista silkkinauhaa).

Lumikki: (avaa oven) Ostan tuon kauniin nyörin (ostaa sen).

Kuningatar: Lapsi kulta, miltä sinä näytät! Tulehan, minä nyöritän liivisi siististi.(Lumikki astuu hänen eteensä ja kuningatar nyörittää liivin liian tiukalle ja Lumikki on tukehtumaisillaan ja vaipuu kuin kuolleena maahan.)

Kuningatar: Siitä sait, mokoma kaunokainen. (Kiiruhtaa ulos.)

Kääpiöt saapuvat ja säikähtävät.

Ensimmäinen kääpiö: Kohottakaa häntä äkkiä.

Toinen kääpiö: Liivin nyörit ovat liian kireällä.

Kolmas kääpiö: Katkaisen sen äkkiä (katkaisee nyörin). (Lumikki virkoaa vähitellen).

Lumikki: Täällä kävi vanha kaupustelijarouva, jolta ostin uuden nyörin pukuuni mutta hän nyöritti sen liian tiukalle.

Neljäs kääpiö: Tuo vanha kaupustelija ei voinut olla kukaan muu, kuin ilkeä kuningatar.Älä päästä ketään sisään, silloin kuin olet yksin kotona!

 

5. Kohtaus Kuningattaren huoneessa ja kääpiöiden tuvalla.

Kuningatar tulee kotiin ja menee taikakuvastimen luo.

Kuningatar: Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

Kuvastin: Sinä ennen verraton, Lumikki nyt kaunein on. Hän on täältä kaukana, kääpiöiden tuvassa.

Kuningatar kalpenee vihasta ja säikähdyksestä.

Kuningatar: Kyllä minä vielä keksin juonen, joka Lumikin tuhoaa.

Kuningatar ottaa pöydältään kamman, ja taikoo sitä taikasauvallaan. Sitten hän pukeutuu taas vanhaksi eukoksi ja lähtee kääpiöiden tuvalle ja koputtaa oveen.

Kuningatar: (huutaa)Ostakaa kauniita tavaroita!

Lumikki: Minä en saa päästää ketään sisään, teidän on parasta mennä muualle.

Kuningatar: Voithan kuitenkin katsoa mitä minulla on myytävänä.

Lumikki: Voi, onpa kaunis kampa. Minulla ei koskaan ole ollut tuollaista. Haluaisin ostaa sen.

Kuningatar: Avaa ovi, niin tulen sopimaan sen hinnasta.

Lumikki: Sopii. (Avaa oven).

Kuningatar: Annapa minun nyt kammata tukkasi oikein kauniiksi.

Lumikki: Hyvä on, saat kammata tukkani. (Kuningatar alkaa kammata, mutta kampa tuskin koskettaa Lumikin hiuksia, kun myrkky alkaa vaikuttaa ja hän vaipuu taintuneena maahan.

Kuningatar: Siitä sait, mokomakin kaunokainen. (lähtee).

Kääpiöt saapuvat.

Ensimmäinen kääpiö: Tämä on varmasti äitipuolen tekosia, etsikää heti mikä tämän on aiheuttanut.

Toinen kääpiö: (löytää kamman) myrkkykampa!

Kolmas kääpiö: Vedä se heti pois hiuksista! (Toinen kääpiö vetää). Lumikki tointuu.

Lumikki: Kaupustelijarouva kävi tänään täällä ja ostin häneltä kamman, jolla hän kampasi hiuksiani mutta sitten menetin tajuntani.

Neljäs kääpiö: Muista, että et saa avata ovea kenellekään, kun olemme poissa, ole varuillasi Lumikki! Tämä oli taas äitipuolesi juoni.

 

6. Kohtaus Kuningattaren huoneessa ja kääpiöiden tuvalla.

Kuningatar kiiruhtaa huoneeseensa. Hän menee suoraan kuvastimen luo.

Kuningatar: Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

Kuvastin: Sinä ennen verraton, Lumikki nyt kaunein on. Hän on täältä kaukana, kääpiöiden tuvassa.

Kuningatar vapisee, sihisee ja sähisee raivosta.

Kuningatar: (huutaa) Tapan Lumikin, vaikka se maksaisi henkeni! (Vetäytyy salakammioonsa ja valmistaa erilaislla nesteillä myrkyllisen omenan.)

Kuningatar: Hahaa, valmista tuli. tässä omenassa on hyvin väkevää myrkkyä. Tämä on niin kaunis, valkea ja punaposkinen, että kyllä Lumikin tulee vesi kielelle, se on varmaa, hah haa. Eikä hän aavista, että vain punainen puoli on tappavan myrkyllinen ja valkea myrkytön, hah haa! (Maalaa kasvonsa ja pukeutuu talonpoikaisvaimoksi, laittaa omenan päällimmäiseksi omenakoriin, lähtee kääpiöiden tuvalle ja koputtaa oveen.)

Lumikki: (Kurkistaa ikkunasta): Mitä asiaa teillä? En uskalla päästää ketään sisälle, sillä kääpiöt ovat kieltäneet.

Kuningatar: Sama se minulle on. Kyllä minä nämä omenani muuallakin kaupaksi. No, saat sentään yhden maistiaiseksi.

Lumikki: Ei, en uskalla ottaa sitä vastaan.

Kuningatar: (huudahtaa) Mitä, pelkäätkö sinä minun omenoitani? Katsopas, minä syön tästä omenasta valkean puolen, niin syö sinä punainen. Kuningatar puraisee valkeaa puolikasta. Lumikki ojentaa kätensä ja puraisee palan punaisesta puolesta. Tuskin Lumikki on puraissut, kun hän kaatuu kuolleena maahan.

Kuningatar: (nauraa ilkeästi ja pilkkaa) Tästä rakkaat kääpiösikään eivät saa sinua heräämään, valkea kuin lumi, punainen kuin veri, musta kuin eebenpuu! (Kuningatar lähtee kotiinsa.)

Kuningatar astuu kuvastimensa eteen.

Kuningatar: Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

Kuvastin: Kuningatar kaunehin.

Kuningatar on erittäin tyytyväinen ja myhäilee.

Kääpiöt palaavat tupaansa ja löytävät Lumikin.

Ensimmäinen kääpiö: Hän ei hengitä! Katsokaa löytyykö jotakin myrkyllistä! (Kääpiöt etsivät kiivaasti, mutta eivät löydä mitään. Lumikki nostetaan pystyyn, avaavat vaatteet, kampaavat tukan, mikään ei auta. He panevat Lumikin paareille ja kerääntyvät itkemään hänen ympärilleen.

Toinen kääpiö: Olemme itkeneet herkeämättä kolme päivää. Meidän on valmistauduttava hautaamaan hänet.

Kolmas kääpiö: Emme me voi haudata häntä mustaan maahan, hän näyttää yhä niin elävältä ja hänen poskillaan on heleä punerrus, ikään kuin hän vain nukkuisi.

Neljäs kääpiö: Teettäkäämme hänelle lasiarkku, josta näemme hänet joka puolelta.

Viides kääpiö: Kanteen on kultakirjaimin kirjoitettava hänen nimensä ja se, että hän oli kuninkaan tytär.

 

7. Kohtaus Metsässä

Kertoja: Kääpiöt ovat kantaneet Lumikin arkun kallionkielekkeelle metsään ja yksi heistä vartioi sitä aina. Linnutkin ovat käyneet arkun vieressä itkemässä Lumikin kuolemaa. Kauan aikaa on Lumikki maannut muuttumattomana arkussaan. Hänen ihonsa on yhä valkea kuin lumi, posket punaiset kuin veri ja tukka musta kuin eebenpuu.

Kuninkaanpoika tulee ratsastaen metsään seuralaistensa kanssa ja näkee arkun. Kääpiöt vartioivat Lumikin arkkua yhdessä. Prinssi lukee mitä arkun kanteen on kirjoitettu, ja näkee Lumikin nukkumassa siinä.

Prinssi: Antakaa tuo arkku minulle! Maksan mitä ikinä tahdotte!

Ensimmäinen kääpiö: Ei, me emme myy sitä ikinä, vaikka saisimme koko maailman kullan ja kaikki aarteet.

Prinssi: Antakaa se sitten minulle lahjaksi. En voi elää muuten. Tahdon suojella ja kunnioittaa Lumikkia niin kauan kuin elän.

Kääpiöt katselevat toisiaan.

Toinen kääpiö: Meidän käy sinua sääliksi. Saat arkun.

Prinssi: (kääntyy seuralaisiaan kohti)Nostakaa arkku olkapäillenne.(Kantajat nostavat arkkua ja kompastuvat puunjuureen, silloin myrkyllinen omenanpala irtoaa Lumikin kurkusta.) Lumikki avaa silmänsä, nousee istumaan.

Lumikki: (Hämmästyneenä) Missä minä olen?

Prinssi: (Ilosta säteillen) Olet turvassa minun luonani! Sinä olet minulle rakkaampi kuin mikään muu maailmassa, tule vaimokseni ja kanssani isäni linnaan!

Kertoja: Prinssin kerrottua Lumikille kaiken, Lumikki suostui ja kun he tulivat perille, ruvettiin valmistelemaan loisteliaita ja kauniita häitä.Lumikin äitipuoli sai myös kutsun häihin, mutta ei tiennyt keneltä. Hän pukeutui hienoimpiin ja kalleimpiin vaatteisiinsa ja pysähtyi taikakuvastimensa eteen jälleen kerran kysymään: Kerro, kerro kuvasti, ken on maassa kaunehin. Ja kuvastin vastasi: Sinä ennen verraton, morsian nyt kaunein on. Ilkeä äitipuoli raivostui niin kauheasti, ettei ensin tiennyt mitä tekisi. Ensin hän ei halunnut lähteä koko häihin mutta ei voinut vastustaa kiusausta nähdä morsianta. Kun kuningatar saliin astuttuaan tunnisti morsiamen, hän vimmastui niin, että syöksyi ulos linnasta ja putosi jyrkänteeltä, eikä häntä ole sen koommin nähty.

Grimmin veljesten sadusta.


 PRINSESSA RUUSUNEN

Henkilöt: Kertoja, Kuningas, Kuningatar, 13 haltijatarta, vanha eukko, hoviväkeä, kuninkaanpoika

Vaatetus: Kuninkaan, kuningattaren ja prinsessan puvut, haltijatarpuvut ja taikasauvat, hovipukuja, prinssinpuku, vanhan eukon puku.

Lavastus: Kuninkaanlinna, kaksi valtaistuinta, pylväitä, nukke ja nukenkehto, pöytiä ja tuoleja, salin vieressä linnan tornihuone, ovi, vanha avain, rukki, sänky.

Alkutilanne: Kuninkaanlinnassa vietetään Prinsessa Ruususen syntymäjuhlaa. Kertoja seisoo lavan edessä.

 

1. Kohtaus Prinsessa Ruususen syntymäjuhla

Kertoja: Kauan sitten erään kaukaisen maan kuningas ja kuningatar toivoivat hartaasti lasta, mutta lasta ei kuulunut. Sitten tapahtui, että kerran kuningattaren uimassa ollessa kömpi vedestä sammakko ja sanoi kuningattarelle: ”Toivomuksesi täyttyy, ennen kuin vuosi on kulunut umpeen.”
Kävi juuri niin, kuin sammakko oli sanonut. Kuningatar sai tyttären, joka oli hyvin kaunis. Kuningas laittoi pystyyn suuret juhlat ja kutsui sinne muiden kutsuttujen lisäksi valtakunnan 12 haltijatarta, mutta 13. haltijatar jätettiin kutsumatta, koska kuninkaalla oli vain 12 kultalautasta. (Kertoja väistyy sivuun.)

Ensimmäinen haltijatar: Olemme kokoontuneet tänne viettämään Prinsessa Ruususen syntymäjuhlia ja minun lahjani sinulle olkoon kauneus.(Heilauttaa taikasauvaansa kehdon yläpuolella, astuu sivummalle):

Toinen haltijatar: (menee kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa) Minun lahjani sinulle on rikkaus. (Astuu sivummalle.)

Kolmas haltijatar: (menee vuorollaan kehdolle, heilauttaa taikasauvaansa) Minun lahjani sinulle on oikeamielisyys. (astuu sivummalle).

Neljäs haltijatar: (astuu kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa) Minun lahjani on rehellisyys.(astuu sivummalle).

Viides haltijatar: (Kävelee kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa) Minulta saat jalon luonteen. (astuu sivummalle.)

Kuudes haltijatar: (Astuu vuorollaan kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa) Minä annan sinulle terveyttä. (astuu sivummalle).

Seitsemäs haltijatar: (Astuu kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa) Minä lahjoitan sinulle viisautta.(astuu sivummalle):

Kahdeksas haltijatar: (Astelee kehdon viereen, heilauttaa taikasauvaansa) Minun syntymälahjani sinulle on ystävällinen luonne. (Astuu sivummalle.)

Yhdeksäs haltijatar: (menee kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa): Minulta saat kauniin hymyn. (Astuu sivummalle.)

Kymmenes haltijatar: ( Astuu kehdon luokse, heilauttaa taikasauvaansa): Minun lahjani olkoon lempeys.(Astuu sivummalle.)

Yhdestoista haltijatar: (Astuu kehdon luo, heilauttaa taikasauvaansa) Minä annan sinulle lahjaksi kärsivällisyyttä.

Kolmastoista haltijatar astuu odottamatta sisään, hän ei tervehdi ketään, eikä katso kehenkään, vaan huutaa kovalla äänellä.

Kolmastoista haltijatar: Viisitoistavuotiaana kuninkaantytär satuttaa sormensa värttinään ja vaipuu kuolleena maahan. (Haltijatar kääntyy ympäri ja lähtee, kaikki ovat säikähtyneitä.)

Kahdestoista haltijatar: Minä en ole vielä ehtinyt antaa lahjaani. Minulla ei ole valtaa kumota pahaa ennustusta mutta voin lievittää sitä. Minun lahjani on se, että kuninkaantytär ei kuole, vaan vaipuu syvään uneen, joka kestää sata vuotta.

Kuningas: Joka ainoa valtakunnan värttinä on välittömästi polttaa! (Kaikki lähtevät kiireesti).

 

2. Kohtaus Kohtalokas pisto

Prinsessa Ruusunen: (linnan salissa) Tänään on 15-vuotissyntymäpäiväni. Onpa hauskaa olla yksin kotona. Taidanpa vaellella huvikseni täällä linnassa ja katsella saleja sekä kamareita. Tuollahan on ovi vanhaan tornikamariin, taidanpa kurkistaa sinnekin. (saapuu ovelle, vääntää avainat, ovi aukeaa)

Vanha eukko istuu tornikamarissa rukkia polkemassa värttinän kanssa.

Prinsessa Ruusunen: Hyvää päivää, mummo kulta. Mitä sinä teet?

Vanha eukko: Minä kehrään.(nyökyttää päätään.)

Prinsessa Ruusunen: Mikä ihmeen kapine tuo on, joka pyörii noin hauskasti? (Ruusunen ottaa värttinän ja kun hän koskee värttinään, saa hän haavan ja vaipuu tornikamarin vuoteelle syvään uneen.)

Kuningas ja Kuningatar tulevat juuri saliin valtaistuimilleen ja nukahtavat, hoviväki istahtaa tuoleille ja kaikki nukahtavat.

Kertoja: (astuu lavan eteen) Kaikki nukahtivat, Prinsessa Ruusunen, kuningaspari, koko hoviväki, tallissa olevat hevoset, kartanolla olevat koirat, katolla olevat kyyhkyset ja keittiöväki. Linnan ympärille alkoi kasvaa orjantappuratiheikkö (kertoja vetää köynnöksiä näyttämön poikki ristiin ja rastiin), joka vuosi vuodelta kasvoi yhä korkemmaksi. Lopulta se saarsi koko linnan niin, että koko linnaa ei enää lainkaan näkynyt.Ei edes lippua, joka oli liehunut katolla.
Taru nukkuvasta Ruususesta levisi koko maahan ja aikojen kuluessa moni kuninkaanpoika yritti päästä linnaan, mutta kukaan heistä ei pystynyt tunkeutumaan tiheikön läpi. Pitkän ajan kuluttua maahan saapui eräs kuninkaanpoika, joka oli kuullut erään vanhuksen isoisältä tarun Ruususesta. oli kulunut tasan sata vuotta…(kertoja väistyy sivuun).

Prinssi saapuu linnan ja köynnösten edustalle.

Prinssi: Monet kuninkaanpojat ennen minua ovat yrittäneet tunkeutua orjantappurapensaikon läpi, mutta jääneet sille tielleen minä en pelkää, tahdon nähdä kauniin Prinsessa Ruususen.(Kulkee köynnösten ja linnan salin läpi) Onpa täällä hiljaista. (saapuu tornikamariin. Näkee Prisessa Ruususen vuoteella ja ihastuu tähän. Prinssi suutelee Ruususta, Ruusunen avaa silmänsä).

Prinsessa Ruusunen: Kuka sinä olet? Oi, minä olen vartmaan nukkunut kauan.

Prinssi: Minä olen naapurivaltion kuninkaanpoika. Sinä olet nukkunut tasan sata vuotta, heräsit, kun suutelin sinua, olit niin kaunis. Olen rakastunut sinuun ja pyydän sinua vaimokseni.Mennäänkö naimisiin?

Prinsessa Ruusunen: Sata vuottako? Onpa pitkä aika. Suostun vaimoksesi.Tiedätkö missä vanhempani ovat? Mennään kertomaan heillekin.

Prinssi: He nukkuvat linnan salissa, niin kuin koko hoviväki. Hekin ovat nukkuneet sata vuotta. Mennään sinne yhdessä. (Menevät yhdessä saliin.)

Kuningas, kuningatr ja koko hoviväki herää ja kaikki katselevat toisiaan silmät suurina.

Prinsessa Ruusunen: Äiti, isä, olemme nukkuneet sata vuotta! Naapurivaltion prinssi herätti minut suudelmallaan. Hän kosi minua ja olen suostunut hänen vaimokseen.

Kuningas: Eläköön! Tyttäreni menee naimisiin.

Hoviväki: Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Kuningatar: Ja nyt vietämme suuret häät!

Kertoja: (tulee lavan eteen, Prinsessa Ja Prinssi seisovat käsikädessä yleisöön päin) Ja niin vietettiin Prinsessa Ruususen häät suurenmoisen komeasti ja he elivät tyytyväisinä elämänsä loppuun saakka.

Grimmin veljesten sadusta.


 TUHKIMO

Henkilöt: Kertoja, Tuhkimo, kaksi ilkeää sisarpuolta, haltijatarkummi, kolme hiirtä, hoviväkeä, prinssi, airueet, rummunlyöjä, sisarpuolten äiti.

Vaatetus: Kertojalla juhlapuku, Tuhkimon sisarpuolilla ensin tavalliset mekot, sitten juhlamekot,Haltijatarkummilla keppi, punainen puku ja pitkä punainen viitta, korkekorkoiset kengät ja korkea musta hattu, Tuhkimolla aluksi ryysyinen puku haltiajattaren toimesta Tuhkimon hiuksissa helminauha, puku, jossa kulta- ja hopealankoja ja jalokiviä, lasikengiksi sopivat kengät, hiirillä hiiripuvut, prinssillä prinssinpuku, rummunlyöjällä pitkät sukat housunlahkeiden päällä, takki, rumpu, airueilla takit, housut, puuteroidut tukat tai peruukit, pitkät sukat housunlahkeiden päällä, äitipuolella peruukki ja leninki, sekä veitsi.

Lavastus: Tuhkimon kodissa pieni keittiö, jossa liesi, tuhkakasa, patoja ja kattiloita, kauha, harja, pieni pöytä, kaksi tuolia. Ovi, joka johtaa olohuoneeseen, pieni sohva, sohvapöytä, tauluja seinillä, kukkia maljakossa , hyllykkö, jossa pieniä koriste-esineitä. Linnassa tanssiaissali, pylväitä, valtaistuin, kukkaköynnöksiä. Tarvikkeina myös kutsu, hiusharja, suuri kurkku, hiirenloukku, jossa kuusi kumihiirtä, kumirotta, kaksi kumisisiliskoa, iso kangas, kello, jolla voi lyödä kaksitoista lyöntiä.

Alkutilanne: Tuhkimo hämmentää kauhalla kattilaa keittiössä istuen pienellä jakkaralla tuhkakasan päällä. Tuhkimon sisaret ovat viereisessä olohuoneessa tutkimassa saamaansa kutsua. Kertoja on lavan edessä keskellä.

 

1. Kohtaus Tuhkimon koti

Kertoja: Olipa kerran rikas mies, jonka vaimo oli kuollut. Heillä oli pieni tyttö ja koska mies toivoi tytön saavan äidillistä huolenpitoa, meni hän muutaman vuoden päästä uusiin naimisiin lesken kanssa, jolla oli kaksi aikuista tytärtä. Tämä toinen vaimo oli hyvin häijy ja ilkeä ja hänen tyttärensä olivat vieläkin pahempia. Pieni tyttö oli hyvin kaunis ja he itse olivat rumia ja kömpelöitä. Siksi he kadehtivat häntä ja aiheuttivat hänelle paljon kurjuutta.Tytöllä oli kovat oltavat ja hän joutui asumaan keittiössä, jossa hän joutui tekemään hyvin raskaita töitä. Hänet oli puettu ryysyihin ja koska hän istui lieden ääressä keskellä tuhkakasaa, sanottiin häntä Tuhkimoksi. Mutta  Tuhkimo kasvoi ja eräänä päivänä saapui kutsu… (kertoja väistyy näyttämön sivuun).

Ensimmäinen sisarpuoli: Kuninkaan ainoa poika aikoo mennä naimisiin ja pitää suuret tanssiaiset ja me olemme saaneet sinne kutsun!

Toinen sisarpuoli: Juhlasta tulee kuulemma ylen loistava ja ne kestävät peräti kolme päivää ja kyllähän kaikki tietävät, että prinssi aikoo valita moriamensa juhlassa olevien neitojen joukosta.
Ensimmäinen sisarpuoli: Ja ne alkavat tänään. Meidän pitää pukeutua tanssiaisia varten. (huutaa) Tuhkimo!

Tuhkimo: (tulee ovesta) kutsuitko minua?

Ensimmäinen sisarpuoli: Kyllä. Tule heti auttamaan meitä pukeutumisessa ja harjaamaan hiuksemme. Olemme saaneet kutsun kuninkaanpojan tanssiaisiin, jossa hän valitsee itselleen morsiamen.

Toinen sisarpuoli: Kas tässä ovat pukumme (näyttää kauniit puvut Tuhkimolle) Auta meitä pukeutumaan.

Tuhkimo: Voi, kuinka kauniit tanssiaispuvut teillä on! (ujosti) Voi, enkö pääsisi mukaanne juhliin?

Ensimmäinen sisarpuoli: (nauraa) Sinäkö muka tanssiaisiin, mitä sinä ryysymekko, likanaama siellä tekisit? Ei, ei Tuhkimo, pysy sinä vaan tuhkakasallasi, se on sinulle oikea paikka.

Toinen sisarpuoli: (nauraa) ja nyt harjaat tukkani! (Tuhkimo harjaa).

Ensimmäinen sisarpuoli: Ja nyt lähdemme äitimme kanssa linnaan! (Sisarpuolet lähtevät).

Tuhkimo palaa jakkaralle istumaan ja alkaa itkeä hiljaa itsekseen kasvot käsiin painetttuina.

Haltijatarkummi: (ilmestyy paikalle) Tuhkimo! Tuhkimo!

Tuhkimo hämmästyy valtavasti.

Haltijatarkummi: Mitä sinä itket Tuhkimo?

Tuhkimo: Itken koska, äiti- ja sisarpuoleni ovat menneet kuninkaanlinnan tanssiaisiin ja minut jätettiin tänne yksin.

Haltijatarkummi: Tahtoisitko sinäkin mennä tanssiaisiin?

Tuhkimo: Oi, kyllä. Mutta en  minä voi mennä, koska linna on liian kaukana kävellä, eikä minulla ole kuin ryysyjä panna ylleni.

Haltijatarkummi: Sinun ei tarvitse itkeä enää. Kas, niin, pyyhi kyyneleesi. Minä olen sinun haltijatarkummisi ja jos teet niin kuin sanon, pääset ehkä sittenkin juhliin. Mene puutarhaan ja tuo minulle suurin löytämäsi kurkku. (Tuhkimo menee näyttämön taakse ja palaa kurkun kanssa ja ojentaa sen haltijatarkummilleen.) Hae nyt tänne hiirenloukku kellarista. (Tuhkimo menee näyttämön taakse ja palaa hiirenloukun kanssa, jossa roikkuuu kuusi kumihiirtä ja rotta). (Haltijatarkummi heilauttaa kättään niiden yli ja heittää ne näyttämöverhon taakse.) Kurkusta tuli vaunut, hiiristä kuusi kaunista hevosta, rotasta komea ajuri ja sisiliskoista kaksi miespalvelijaa.Nyt sinulla on pihamaalla vaunut, millä ajaa tanssiaisiin.

Tuhkimo: Voi, enhän minä voi kuitenkaan mennä, eihän minulla ole mitään muuta pukua kuin tämä! (Näyttää ryysyjään).

Haltijatarkummi: Siinäkö kaikki? (Heilauttaa kättään, jolloin lavalle tulee kolme hiirtä, kaksi pitää isoa kangasta Tuhkimon edessä ja kolmas tuo Tuhkimolle ihanan puvun ja helminauhan hiuksiin ja Tuhkimo vaihtaa pukunsa kankaan suojissa.) Tuhkimo ilmestyy ihanassa puvussaan esiin.

Haltijatarkummi: Nyt voit mennä tanssiaisiin, mutta muista tulla takaisin, ennen kuin kello lyö kaksitoista, sillä jos viivyt kauemmin, katoaa loisto ja kaikki muuttuu taas entiselleen.

Tuhkimo: Muistan kyllä! Oi, kiitos kummitäti!

väliverho

 

2. kohtaus Tanssiaisissa

Tuhkimo saapuu tanssisaliin, prinssi istuu valtaistuimella ja Sali on täynnä hoviväkeä, naisia ja miehiä. Palatsissa syntyy hämminki, kun Tuhkimo saapuu ja kaikki antavat Tuhkimolle tilaa. Prinssi näkee Tuhkimon ja nousee valtaistuimeltaan ja menee Tuhkimon luo.

Prinssi: Saanko kunnian tanssia kanssani? (Prinssi rakastuu Tuhkimoon) Alkavat tanssia yhdessä.

Tuhkimo: Oi, saatte. (Kaikki alkavat tanssia, kaikilla on hauskaa, naurua ja iloa. Kello alkaa lyödä kahtatoista, Tuhkimo lähtee hädissään juoksemaan salista, Prinssi juoksee hänen perässään koettaen saada hänet kiinni, mutta ei saa ja Tuhkimon lasikenkä putoaa lattialle. Prinssi pysähtyy ottamaan sen. Ja juoksee Tuhkimon perään. Prinssi palaa takaisin.)

Prinssi: En löytänyt häntä enää. Miten kaunis hän olikaan. Kolme päivää ehdimme tanssia yhdessä. Portinvartijat kertoivat, että kukaan eim ole mennyt ulos paitsi, joku pieni ryysyinen piikatyttö. Heti huomenna kaikki airueni ja rummunlyöjäni saavat kuuluttaa, että menen naimisiin sen tytön kanssa, jonka jalkaan tämä kenkä sopii. (Näyttää kenkää.).

Tuhkimo saapuu kotiin ja istuu jakkaralle tuhkakasan keskelle ryysyissään. Rumat sisarpuolet palaavat hetken perästä.

Ensimmäinen sisarpuoli: Niin ihanaa pukua ja niin kauniita kasvoja ei täälläpäin ole koskaan ennen nähty, linnassa ollut neito oli  varmaan joku mahtava prinsessa vierailta mailta.

Toinen sisarpuoli: Ja joka ilta hänellä oli vielä entistä kauniimpi pukukin.

Kuuluu rummunlyöntejä. Airuet saapuvat rummunlyöjän kanssa Tuhkimon talolle. Rummunlyönti lakkaa.

Ensimmäinen airue: Tämä on viimeinen talo. Kaikki valtakunnan naiset ovat koettaneet lasikenkää, mutta se ei ole sopinut vielä kenellekään. Kaikilla on ollut liian suuret jalat.

Toinen airue: (lukee paperista kuulutuksen ovella) Täten kuulutetaan, että se neito, jonka jalkaan tämä lasikenkä sopii, on prinssin tuleva morsian.Kaikki valtakunnan neidot saavat koettaa tätä kenkää.

Rummunlyöjä lyö rumpuja.

Tuhkimon äitipuoli saapuu olohuoneeseen.

Äitipuoli: Vanhin tyttäreni saa koettaa ensin.

Ensimmäinen sisarpuoli: Ei tämä mahdu minulle, sillä isovarpaani on aivan liian suuri.

Äitipuoli: (ottaa leikkuuveitsen käteensä) Leikkaa varvas pian pois, niin kenkä voi mahtua. Mitä siitä jos olet rampa, saat prinssin morsiamena aina ajaa vaunuilla.

Vanhin sisar ”leikkaa” isovarpaan pois ja yrittää mahduttaa kenkää.

Ensimmäinen sisarpuoli: Äiti, ei se mitenkään mahdu, ei mitenkään.

Toinen sisarpuoli: Anna se minulle, minä koetan. Äsh, minä saan kyllä varpaani sisään, mutta kantapää jää ulkopuolelle.

Äitipuoli: Leikkaa se pois, mitä sillä on väliä. Kun olet prinssin morsian, ei sinun enää tarvitse kävellä.

Nuorempi sisarpuoli ”leikkaa” kantapäänsä pois.

Toinen sisarpuoli: Äiti, ei se mahdu, vaikka mitä tekisin.

Tuhkimo saapuu ujona esiin oven takaa, jonka takana hän on ollut piilossa katselemassa.

Tuhkimo: Saisinko minäkin koettaa kenkää?

Ensimmäinen sisarpuoli: Älä luulekaan, lyön sinua, jos tulet lähemmäksi.

Toinen sisarpuoli: Painu ulos tai minäkin lyön sinua.

Äitipuoli: Ei, sinä et saa koettaa kenkää.

Ensimmäinen airue: Prinssi tahtoo, että maan jokainen neito koettaa tätä kenkää. Pyydän sinua, istu tähän tuoliin. (Tuhkimo istuu ja airue polvistuu hänen eteensä sovittamaan kenkää.)

Toinen airue: (huudahtaa) Se sopii hänelle aivan täsmälleen! (Kaikki seisovat Tuhkimon ympärillä ja tuijottavat Tuhkimoa ihmeissään, silloin Tuhkimo vetää toisenkin kengän taskustaan ja panee sen jalkaansa. Hiiret tulevat kankaan kanssa paikalle ja tuovat Tuhkimon tanssiasipuvun, jonka tämä vaihtaa ylleen. Hiiret poistuvat.

Kertoja: (tulee lavan eteen seisomaan) Prinssi oli aivan haltioissaan kun löysi rakastamansa neidon jälleen ja he viettivät suuret ja loistavat häät. Mutta ilkeitä sisarpuolia harmitti niin, että he tulivat kateudesta vihreiksi ja päivä päivältä aina vain rumemmiksi, kunnes olivat niin rumia, että kukaan ei voinut enää katsoa heitä. Mutta Tuhkimo tuli aina vain kauniimmaksi ja eli prinssin kanssa onnellisena koko ikänsä.

Charles Perraultin sadusta.


 KEISARIN UUDET VAATTEET

Henkilöt: Kertoja, Keisari, kaksi huijaria, vanha viisas ministeri, etevä virkamies, seremoniamestari, kaksi kamariherraa, neljä kunniakatoksen kantajaa, yleisöä, pieni lapsi.

Vaatetus: Kertojalla juhlapuku, keisarilla paita, housut, pitkät sukat housujen päällä, kengät, viitta , vyö, kruunu tai lehtiseppele, keisarilla toisessa näytöksessä lisäksi ihonvärinen paita ja housut, huijareilla pitkät takit, sulkatöyhtöiset hatut, paidat, housut, pitkät sukat housunlahkeiden päällä, kengät, ministerillä peruukki, silmälasit, pitkä takki, paita, housut, pitkät sukat housujen päällä, kengät, virkamiehellä silmälasit, puku, seremoniamestarilla röyhelöpaita, housut, pitkät sukat lahkeiden päällä, vyö, kengät, kamariherroilla peruukit, silmälasit, samettitakit, housut, röyhelöpaidat, pitkät sukat, kengät, kantajilla samanalaiset  paidat, housut ja kengät, lapsella t-paita ja shortsit.

Lavastus: Palatsin sali, jossa kangaspuiksi sopiva puurakennelma, iso pussi, valtaistuin, pylväitä, suuri peili. Toisessa näytöksessä kunniakatos, avattavia ikkunaluukkuja (esimerkiksi pahvilaatikoista) näyttämön sivustoilla.

Alkutilanne: Huijarit saapuvat keisarin palatsiin.

 

1. Näytös

Kertoja: Monia vuosia sitten eli keisari, joka oli niin ihastunut vaatteisiin, että hän tuhlasi kaikki rahansa niihin. Joka toinen tunti hän vaihtoi takkia ja kävi huviajeiluillakin vain näyttäytymässä uusissa vaatteissaan. Hän ei välittänyt edes teatterista, eikä sotaväestäänkään. Kun muissa maissa kuninkaat olivat valtioneuvostossa, oli tämän maan keisari vaatekaapissa.

Ensimmäinen huijari: (huijarit saapuvat palatsiin) Hyvää päivää hyvä keisari. Olemme kaksi kiertelevää kankuria ja osaamme kutoa vallan ihmeellistä kangasta.

Toinen huijari: Eivät vain värimme ja mallimme ole aivan ennennäkemättömän kauniit, vaan lisäksi vaatteissa, jotka kankaistammme valmistetaan, on merkillinen taika: Ihminen, joka on kelvoton hoitamaan virkaansa tai muuten harvinaisen typerä, ei saata ensinkään nähdä niitä.

Keisari: Nepä vasta olisivat mainiot vaatteet. Kun sonnustaudun sellaisiin, saan kohta selville, ketkä kaikki minun valtakunnassani eivät kykene hoitamaan virkojaan ja sitten voin heti erottaa viisaat tyhmistä. Sitä kangasta pitää heti ruveta kutomaan minulle! Annan teille heti paljon rahaa, jotta voitte ryhtyä työhönne.(Ottaa taskustaan suuren pussin ja antaa kultarahoja huijareille.)

Ensimmäinen huijari: (ottaa rahat vastaan ja laittaa omaan pussiinsa) Kiitos keisari. Me laitamme heti kangaspuut pystyyn ja ryhdymme työhön. Toimittakaa meille hienointa silkkiä ja kultalankaa niin pian kuin voitte.

Keisari: Lähden heti ilmoittamaan asiasta kamariherroilleni. (lähtee.)

Kankurit pystyttävät kangaspuut ja ovat kovasti kutovinaan, kangaspuissa ei ole loimia, eikä kuteita ollenkaan.

Ensimmäinen kamariherra: (tuo kankaita ja kultalankaa) Päivää hyvät kankurit. Tässä ovat pyytämänne silkkikankaat ja kultalanka.

Toinen huijari: Kiitos (ottaa kankaat ja langan vastaan, kamariherra lähtee, kamariherran lähdettyä huijari laittaa kankaat ja langan suureen pussiin).

Kertoja: Keisarin teki kovasti mieli nähdä miten pitkällä kankaan valmistus olisi, mutta koska hän muisti, ettei tyhmä tai kunnoton näkisi koko kangasta ollenkaan, hän päätti varmuuden vuoksi lähettää vanhan viisaan ministerinsä ensin katsomaan sitä, vaikka ei hän omasta puolestaan pelännytkään. Ministeri osaisi parhaiten arvostella kangasta, sillä kukaan ei hoitanut virkaansa paremmin kuin hän. Koko kaupunki tiesi, mikä kumma taika kankaassa oli ja kaikki olivat uteliaita näkemään, oliko hänen naapurinsa tyhmä tai kehno.

Ministeri: (saapuu saliin, avaa silmänsä ammolleen ja katsoo kangaspuita järkyttyneenä, sillä hän ei näe niissä mitään).

Toinen huijari: Astukaa toki lähemmäksi hyvä ministeri.

Ensimmäinen huijari: Eivätkö malli ja kankaan värit olekin kauniit? (Osoittelee kangaspuita).

Ministeri on järkyttyneen näköinen ja silmät ammollaan.

Kertoja: Auta armias, ajatteli ministeri. Oliko hän typerä vai eikö hän kelvannut virkaansa. Sitä hän ei olisi kyllä ikinä uskonut. Hän päätti, ettei kukaan ihminen saanut tietää, että hän ei nähnyt kangasta.

Toinen huijari: No, ettekö te sano mitään kauniista kankaastamme?

Ministeri: (näyttää onnettomalta) Oi, sehän on kaunis, aivan erinomaisen kaunis. Mikä malli ja mitkä värit. Niin, kyllä minä kerron keisarille, että kangas miellyttää minua suuresti.

Ensimmäinen huijari: Se on hauska kuulla. Tämähän on hyvin monimutkainen malli.Tässähän ovat kaikki värispektrin väritkin, mutta hohtavimpina ja kirkkaimpina. Auringon- ja kuunvaloakin on mukana.

Toinen huijari: Tarvitsemme tosin lisää silkkikankaita, kuten näette, sekä enemmän kultalankaa. Tarvitsemme myös paljon rahaa kaikkiin näihin nyöreihin ja solkiin.

Ministeri: Lähden heti antamaan määräykset toivomuksistanne. (Lähtee).

Toinen kamariherra: (Tulee) Hyvää päivää kankurit. Kas tässä teille lisää rahaa, silkkikankaita ja kultalankaa. (Antaa tavarat ja ensimmäinen huijari ottaa ne vastaan. Kun kamariherra on lähetnyt, laittaa huijari tarvikkeet isoon pussiin.)

Kertoja: Petkuttajat vaativat yhä enemmän rahaa, silkkiä ja kultalankaa ja kaiken he panivat omaan pussiinsa. Kankaaseen ei tullut rihmaakaan. Petkuttajat jatkoivat yhä puuhiaan ja kutoivat tyhjää minkä ennättivät (huijarit kutovat voimakkaasti tyhjää). Keisari lähetti paian toisen etevän virkamiehen katsomaan miten työ edistyi. Mutta virkamiehen kävi kuten ministerinkin, koskapa kangaspuut olivat tyhjät.

Virkamies: (saapuu) Hyvää päivää kankurit. Miten työ edistyy?

Ensimmäinen huijari: Eikö olekin upeaa kangasta? Mahtava malli ja loistavat värit. Meren siniväriäkin ja unen untuvaa.

Kertoja: Virkamies oli hämmentynyt. Tyhmä en ole, ajatteli hän. Eikö hän sitten kelvannut virkaansa? Merkillistä. Mutta hän päätti, ettei olisi tietävinään.

Virkamies: Ylistän kangasta. Niin, se on suurenmoinen. Kauniit värit ja verraton mallikin. Kerron tästä keisarillekin.

Kertoja: Ja niin hän tekikin. Nyt keisari halusi itsekin nähdä kankaan. Hän otti mukaansa joukon mainioita miehiä, ministerin, virkamiehen ja kaksi kamariherraansa.

Keisari, ministeri, virkamies ja kaksi kamariherraa saapuvat saliin.

Kertoja: Mitä ihmettä! Ajatteli keisari. Minähän en näe mitään! Oliko hän tyhmä vai kelvoton keisariksi. Se olisi pahinta mitä hänelle olisi voinut sattua.

Keisari: Oi, kangashan on erittäin kaunista! Ilmoitan kaikkein korkeimman tyytyväisyteni! (Keisari nyökkää ystävällisesti ja tuijottaa tyhjiä kangaspuita. Koko seurue katsoo kangaspuita tyytyväisen näköisenä.)

Ensimmäinen kamariherra: Oi, se on erittäin kaunis!

Toinen kamariherra: Tehän voisitte käyttää tästä mainiosta kankaasta valmistettuja vaatteita seuraavassa suuressa juhlakulkueessa.

Ministeri: Kangas on suurenmoinen, upea ja ylhäinen.

Virkamies: En ole koskaan nähnyt yhtä kaunista kangasta.

Keisari: Hyvät kankurit. Kumpikin saa ritarimerkin pantavaksi napinläpeen ja lisäksi ylennän teidät molemmat kankurijunkkereiksi.Juhla alkaa aamupäivällä.

Ensimmäinen huijari: Valvomme koko yön, niin saamme vaatteet valmiiksi aamuun mennessä. (On ottavinaan kankaan kangaspuista ja toinen huijari leikkaa sitä ilmassa suurilla kuvitteellisilla saksilla, jonka jälkeen he ompelevat sitä neulalla.)

Keisari: Oikein hyvä. Tapaamme aamulla. (Keisari ja hoviherrat lähtevät).

Huijarit jatkavat olematonta työtä ahkerasti.

Keisari ja hoviväki saapuvat.

Keisari: Hyvää huomenta!

Ensimmäinen huijari: Hyvää huomenta! No nyt ovat vaatteet valmiit. (Huijarit kohottelevat käsiään).

Toinen huijari: (kohottelee käsiään) Tässä ovat housut! Ja tässä on takki! Ja tässä on viitta! Ja tässä on paita! Ja tässä sukat! Sekä vyötärölle kiinnitettävä laahus!

Ensimmäinen huijari: Ne ovat kevyitä kuin hämähäkin seitti. Luulisi pukevansa tyhjää ylleen. Mutta sehän juuri on niiden hienous.

Toinen huijari: Jos teidän armollinen majesteettinne riisuutusi nyt, niin me tässä suuren peilin edessä puemme vaatteet yllenne.

Keisari riisuu kaikki vaatteensa, päälle jää vain ihonvärinen paita ja housut, jalat ovat paljaana.Keisari asettuu suuren peilin ääreen ja huijarit ojentavat hänelle vaatteen toisensa jälkeen. He tarttuvat häntä vyötäisistä ja ovat kiinnittävinään laahuksen. Keisari kääntyilee peilin edessä.

Ministeri: Oi, miten hyvin ne pukevatkaan teidän majesteettianne!

Virkamies: Miten ne sopivatkaan hyvin!

Ensimmäinen kamariherra: Mikä kuosi!

Toinen kamariherra: Mitkä värit!

Ensimmäinen huijari: Se on verraton puku!

Seremoniamestari saapuu paikalle.

Seremoniamestari: Kunniaktos, jota juhlakulkueessa kannetaan teidän majesteettinne yllä, odottaa jo.

Keisari: Niin, seremoniamestari, olen valmis. Enkö olekin pukeva? (Keisari kääntyy peilin edessä vielä kerran, kamariherrat hapuilevat lattiaa ikään kuin noukkiakseen laahuksen maasta ja sitten he kulkevat kädet ojolla. Keisari ja hoviväki lähtee.)

 

2. Näytös

Keisari astelee lavalle kulkueessa kauniin kunniakatoksen alla, jota neljä kantajaa kantaa. Ministeri, virkamies astelevat laahusta kantavien kamariherrojen takana.Näyttämöllä on kaupunkilaisia, joista osa kurkkii ikkunaluukuista ja osa seisoo keisarin kulkueen moilemmilla puolilla, oikealla ja vasemmalla puolella näyttämöä, keisarin kulkue tulee suoraan keskeltä.

Kaikki kaupunkilaiset: Hyvänen aika, miten keisarin vaatteet ovat komeat! Sopivat kuin valetut! Ja miten kaunis on laahus! (Kaikki katselevat ihastuneina).

Pieni lapsi: Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!

Lapsen isä: (päivitellen) Herranen aika, kuulkaa mitä lapsi puhuu.

Lapsen sanoja kuiskaillaan suusta suuhun.

Kaikki kaupunkilaiset: Hänellä ei ole vaatteita ensinkään! Tuolla on pieni lapsi, joka sanoo, että hänellä ei ole vaatteita ensinkään! Hänellä ei ole vaatteita ensinkään!

Kertoja: Ja keisarin selkää karmi, sillä hän tiesi nyt, että he olivat oikeassa. Mutta joka tapauksessa minun täytyy kestää tämä loppuun asti, hän ajatteli. Ja niin hän kulki entistäkin ylväämpänä ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut lainkaan olemassa.

Hans Christian Andersenin sadusta.


LEIJONA JA HIIRI

Henkilöt: Leijona, hiiri.

Vaatetus: Leijona- ja hiiriasut.

Lavastus: Leijonan luola, viritetty harmaasta kankaasta tuolien yli. Verkkoansa.

Alkutilanne: Leijona makaa luolassaan, hiiri juoksee sen kuonon yli. Leijona karjahtaa ja puristaa hiirtä käpäliensä välissä.

Leijona: Nyt minä tapan sinut!

Hiiri: (vikisee peloissaan) Voi hyvä herra, en tarkoittanut mitään pahaa. En suinkaan aikonut häiritä Teidänm majesteettianne. Älkää surmatko minua!

Leijonaa hymyilyttää, päästää hiiren menemään. (Hiiri menee pois.)

Leijona: Taidanpa lähteä vaanimaan saalista. (Leijona joutuu verkkoansaan ja riuhtoo verkossa.)
En pääse koskaan vapaaksi tästä verkosta (karjahtelee.)

Hiiri juoksee leijonan luo ja alkaa jyrsiä verkkoa.

Leijona: Kiitos hiiri kulta. Huomaan nyt, että on hyvä olla ystävällinen. Muistan kyllä opetuksen, jonka annoit minulle.


JÄNIS JA KILPIKONNA

Henkilöt: Jänis, kilpikonna, eläimiä, pöllö.

Vaatetus: eläinpuvut.

Lavastus: Metsä, tila juoksukilpailuille, puu.

Alkutilanne: Jänis kehuu juoksutaitojaan muille eläimille.

Jänis: (kerskuen) Koko metsässä ei ole ketään, joka juoksee niin nopeasti kuin minä.(pullistelee rintaansa ylpeydestä) Koetetaanpa vaikka!

Muut eläimet näyttävät harmistuneilta.

Kilpikonna: Minä tulen juoksemaan kilpaa kanssasi.

Jänis purskahtaa nauruun, muut eläimet ovat hämmästyneitä.

Jänis: Hah-hah-haa. Minähän voitan sinut ilman muuta.

Kilpikonna: Älä kerskaile, ennen kuin olet voittanut.

Pöllö: Kilparata on tämä tässä. Ja maali on tässä (menee näyttämään.) Se kumpi tulee ensin maaliin, voittaa. Eläimet katsovat taustalla.

Jänis ja kilpikonna asettuvat valmiiksi kilparadalle.

Pöllö: Valmiina, paikoillanne, nyt!

Jänis alkaa juosta, kilpikonna jää jälkeen. Kohta jänis katsoo taakseen.

Jänis: Eihän kilpikonnasta näy enää jälkeäkään. Taidan jäädä hetkeksi lepäämään tähän puun varjoon.(Menee lepäämään puun varjoon ja hetken päästä nukahtaa.)

Kilpikonna ryömii eteenpäin hitaasti ja varmasti, kulkee nukkuvan jäniksen ohi. Kun kilpikonna astuu parhaillaan maaliviivalle, herää jänis säpsähtäen.

Pöllö: Voittaja on kilpikonna!

Jänis: Voi itku. Hävisin kilpailun, koska olin itserakas ja huolimaton. Nyt en voi kerskailla enää koskaan.

Kilpikonna: Ja kaikki eläimet ovat siitä hyvin iloisia!


PRINSESSA JA HERNE

Henkilöt: Kertoja, Prinssi, vanha kuningas, prinsessa, vanha kuningatar.

Vaatetus: Kertojalla juhlapuku,  prinssinvaatteet, kuninkaan vaatteet, prinsessapuku, kuningatarpuku ja kruunut.

Lavastus: kaupunginportit,  makuuhuone, jossa sänky, herne, monta patjaa.

Alkutilanne: On rajuilma, ukkonen jyrisee ja salamoi.Prinsessa jyskyttää kaupungin portteja ja vanha kuningas menee avaamaan.

Kertoja: Oli kerran prinssi, joka tahtoi omakseen todellisen prinsessan. Hän matkusteli ympäri maailmaa mutta hänellä oli aina epäonnea. Prinssi ei päässyt perille, olivatko prinsessat todellisia prinsessoja, sillä aina tuntui jokin olevan vinossa. Eräänä iltana oli hirmuinen rajuilma, jyrisi ja salamoi (jyrisee ja salamoi) ja satoi kaatamalla (sateen ääntä), silloin jyskytettiin kaupungin porteille ja vanha kuningas meni avaamaan. (Märkä prinsessa tulee jyskyttämään kaupunginporttia ja vanha kuningas menee avaamaan.)

Prinsessa: Hyvää iltaa. Olen todellinen prinsessa. Saanko tulla teille yöksi, on kamala rajuilma ja olen ihan märkä.

Vanha kuningas: Hyvää iltaa. Niin on, kamala ilma.Tule toki sisään. Saat jäädä yöksi.Vaimoni laittaa sinulle vuoteen valmiiksi. (Kuningatar menee makuuhuoneeseen.)

Kertoja: Todellinen prinsessa, no se saadaan pian nähdä, ajatteli kuningatar. Hän meni makuuhuoneeseen, mätti sängystä pois kaikki vuodevaatteet ja pani pohjalle herneen. (Kuningatar ottaa patjat pois sängystä ja laittaa pohjalle herneen, sitten hän latoo patjat takaisin.)
Siinä saa nyt prinsessa viettää yönsä.

Kuningatar: Vuode on valmis, ole hyvä.

Prinsessa: Voi, paljon kiitoksia. Menenkin heti nukkumaan, olen ihan väsynyt. (Menee nukkumaan).

Kuningas: Hyvää yötä! (Poistuu.)

Kuningatar: Hyvää yötä! (Poistuu.)

Prinsessa: Hyvää yötä.

On yö, prinsessa vääntelehtii ja kääntelehtii, huokailee, eikä voi nukkua. Tulee aamu, kuningatar saapuu.

Kuningatar: Hyvää huomenta! Miten olet nukkunut?

Prinsessa: Hyvää huomenta! Olen nukkunut hirveän huonosti. Tuskin olen ummistanut silmiäni koko yönä. Jumala ties mitä sängyssäni olikaan. Jotain kovaa se oli, sen tiedän! Koko ruumiini on  mustelmilla! Se on aivan kauheata!

Kertoja: Niin saatiin tietää, että hän oli todellinen prinsessa, koskapa hän oli kaikkien patjojen alta tuntenut herneen. Niin hieno ja hellä on vain todellinen prinsessa.Prinssi otti hänet puolisokseen, sillä nyt hän tiesi saavansa todellisen prinsessan. Ja herne joutui museoon ja on siellä tänäkin päivänä, ellei kukaan ole sitä siepannut.

Hans Christian Andersenin sadusta.


KULTAKUTRI JA KOLME KARHUA

Henkilöt: Isäkarhu, äitikarhu, vauvakarhu

Vaatetus: Karhupuvut, isällä rusetti kaulassa ja liivi, äidillä rusetti kaulassa, hame ja esiliina sekä päiväncarjo ja kori käeivarrella, vauvakarhulla shortsit. Kultakutri, vaalea tai keltainen peruukki tai vaaleat hiukset, mekko, esiliina, sukat ja kengät.

Lavastus: Metsä, jonka keskellä talon huone.Ovi huoneeseen, huoneessa pöytä ja kolme tuolia, pöydällä kolme kuppia, iso, keskikokoinen ja pieni, sekä lusikat.Kolme tuolia, iso, keskikokoinen ja pieni, kolme sänkyä, iso, keskikokoinen ja pieni.Kaksi voi olla pahvista, pienen sängyn on kestettävä kultakutrin paino.Hella, kattila ja kauha.

Alkutilanne: Äitikarhu keittää puuroa aamiaiseksi.

Äitikarhu: (aika kovalla äänellä) Hyvää huomenta. Keitän meille puuroa aamiaiseksi. (Keittää puuron ja laittaa sitä joka kuppiin.)

Isäkarhu: (hyvin kovalla äänellä) Hyvää huomenta. Mennään metsään kävelemään sillä aikaa kun puuro jäähtyy.

Vauvakarhu: (pikkuisella äänellä) Hyvää huomenta. Kivaa, mennään, sopiiko äiti?

Äitikarhu: (aika kovalla äänellä) Sopii. Sehän on hyvä ajatus. Lähdetään vain. (Karhut lähtevät kävelylle, näyttämön taakse.)

Kultakutri tulee yksin metsään ja näkee mökin.

Kultakutri: Kukahan asuu täällä kaukana metsän keskellä? (Kolkuttaa ovelle, kukaan ei vastaa, ovi on auki ja kultakutri menee sisälle.)

Kultakutri: Onpa täällä kodikasta. Taidan istahtaa lepäämään. (Ensin hän istuu suureen tuoliin) Tämä on aivan liian kova. (Kultakutri istuu keskikokoiseen tuoliin) Tämä on aivan liian pehmeä. (Kulltakutri istuu pieneen tuoliin) Tämä on ihan sopiva (Tuoli hajoaa ja menee kappaleiksi).

Kultakutri löytää puurokupit ja haistelee puuron tuoksua. Ensin hän maistaa suuresta kupista.

Kultakutri: Tämä on aivan liian kuumaa. (Hän maistaa keskikokoisesta kupista) Tämä on aivan liian kylmää. (Maistaa pienestä kupista) Tämä on ihan sopivan lämmintä, syön tämän kaiken. (Syö puuron kokonaan).

Kultakutri huomaa sängyt. Koettelee suurta vuodetta.

Kultakutri: Tämä on aivan liian kova. (Koettelee keskikokoista vuodetta) Tämä on aivan liian pehmeä. (Koettelee pientä vuodetta) Tämä on ihan sopiva. (Kultakutri kiertyy käppyrään ja nukahtaa sänkyyn.)

Karhut palaavat kävelyltä. Huomaavat heti, että joku on käynyt heidän talossaan. Karhut katsovat tuolejaan.

Isäkarhu: (kovalla äänellä) Joku on istunut minun tuolissani!

Äitikarhu: (aika kovalla äänellä) Joku on istunut minun tuolissani!

Vauvakarhu: (pikkuisella äänellä) Joku on istunut minun tuolissani ja rikkonut sen!

Karhut huomaavat puurokuppinsa.

Isäkarhu: (kovalla äänellä) Joku on maistanut minun puuroani!

Äitikarhu: (aika kovalla äänellä) Joku on maistanut puuroani!

Vauvakarhu: (pikkuisella äänellä): Joku on maistanut puuroani ja syönyt sen!

Karhut menevät sänkyjen luo.

Isäkarhu: (kovalla äänellä) Joku on nukkunut vuoteessani!

Äitikarhu: (aika kovalla äänellä) Joku on nukkunut vuoteessani!

Vauvakarhu: (pikkuisella äänellä) Joku on nukkunut vuoteessani, ja tuossa hän on!

Kultakutri herää juuri nyt. Kun hän näkee karhut, hyppää hän ylös vuoteesta ja juoksee ulos ovesta ja juoksee juoksemistaan pois.

Robert Southeyn sadusta.


KOLME PUKKIA

Henkilöt: Kertoja, Kolme pukkia, peikko.

Vaatetus: kertojalla juhlapuku, pukeillakarvaviitat ja tekosarvet pukeille. Peikkoasu.

Lavastus: Näyttämän keskellä silta, jonka alle mahtuu peikko. Ruohoinen niitty sillan päässä, sillan alla sinistä kangasta joen vedeksi, kivi tms. jolla istuu peikko.

Alkutilanne: Sillan alla asuu peikko.

Kertoja: Olipa kerran kolme pukkia jotka halusivat mennä ruohoiselle niitylle syömään, koska vuorenrinteellä, jossa he asuivat ei ollut paljoakaan syötävää. Niitylle päästäkseen pukkien oli kuljettava sillan yli. Mutta sillan alla asui ilkeä peikko.

Pienin Pukki astuu sillan yli.

Peikko: (karjuu) Kukas siellä kulkee minun sillallani?

Pienin pukki: (lempeällä äänellä) Minä vain, Pienin Pukki.

Peikko: Ahaa! Minäpä tulen ylös ja syön sinut.

Pienin Pukki: (huutaa) Älä syö minua! Minun iso veljeni tulee aivan kohta. Hän on paljon lihavampi kuin minä.

Peikko: Mur, mur, ärrinpurrin, no, mene sitten. (Pukki menee ja poistuu niitylle syömään.ruohoa).

Isompi Pukki astelee sillalle.

Peikko: (karjuu) Kukas siellä kulkee minun sillallani?

Isompi Pukki: Minä vain, isompi pukki.

Peikko: Ahaa! Minä tulen ylös ja syön sinut.

Isompi pukki: (huutaa) Älä syö minua. Minun iso veljeni tulee kohta. Hän on paljon isompi kuin minä.

Peikko: Mrrr, mrr, mrr, no, mene sitten. (Pukki menee ja poistuu niitylle syömään ruohoa.)

Isoin pukki astelee sillalle.

Peikko: (karjuu) Kukas siellä kulkee minun sillallani?

Isoin Pukki: (huutaa) Minäpä minä! Isoin pukki!

Peikko: Ahaa! Minäpä tulen ylös ja syön sinut.

Isoin Pukki: (huutaa) Tule vain!

Peikko tulee, Isoin Pukki laittaa sarvensa tanaan ja puskee peikon suoraan jokeen.

Kertoja: Sitten isoin pukki meni toisten pukkien luo niitylle. (Isoin Pukki menee niitylle.) Ruoho oli maukasta ja pukit söivät vatsansa täyteen. Eikä peikkoa enää koskaan nähty niillä main.

Asbjörnsen & Moen sadusta.

Go to top